avomies sanoi kännissä ettei halua minua enää vauvakuumeeni vuoksi
En oikein tiedä mitä tekisin. Vihainen olen koko tilanteesta, kun toinen baarissa huutaa, että mä ahdistan sitä puheillani. Eli sillä, kun suunnittelen tulevaisuuttani tuon miehen kanssa. Jos erehdyn sanomaan sanat "meidän lapsi" tai "joskus muutettaisiin" niin toinen ahdistuu mutta asiasta ei voi puhua. Noin 3kk sitten mies sanoi, että on tottunut elämään ilman seksiä minun kanssani, kun ei kuukauteen saanut työkiireiden ja reissujen vuoksi.
mitä mieltä, annanko monoa? Eilen olin raivoissani ja yritin puhua asiasta, mutta mies esittää marttyyria.
olen 23, mies 26, yhdessä oltu puolitoista vuotta.
Kommentit (24)
No, odottakaa kymmenen vuotta ja miettikää sitten uudestaan. Ei lapsina kannata hankkia lapsia.
Minäkin säikähtäisin sua jos olisin mies.
Älä painosta, olette tuneteneet vasta noin vähän aikaa.
Käykää korkeakoulutus loppuun, matkustelkaa, rempatkaa asuntoa, jne; eli katsokaa miten toisianne tuette ja siedätte stressissä, kiireessä sekä myös luppoajalla. Jos suhteenne "pahoissa paikoissa" vuosien varrella vahvistuu, voi olla että perhe-elämäkin teiltä sujuisi. Olette vielä nuoria, aikaa toisen tutustumiseen on.
Mutta sinun tilanteessa, älä ihmeessä tee lasta: Lapsen täytyy syntyä hyvään fiksuun tilanteeseen äidille ja isälle jotka lasta haluavat ja perhe-elämään sitoutua, lapsen edun mukaisesti. Eikä teistä nyt kumpikaan tunnu ajattelevan lapsen etua.

Voi hyvä ihme taas!
Ettö ihan "vauvakuumeilet" tällä miehelle joka kasvattaa lapsia paiskaamalla ne seinää? Siis ei kukaan järkevä tuollaisia puhu edes "huumorilla".
Elätte kämppiksinä ja miestä ahdistaa normaali tulevaisuus jutustelukin niin en voi kun kysyä miksi haaskaat parhaat vuotesi tämän miehen kanssa kun varmasti parempiakin löytyy tai elä vaikka sinkkuna ja olet edes vapaa tekemään niinkuin haluat ilman riippakiveä!