Mitä tehdä kun jatkuvien burnoutien jälkeen aivot eivät ole enää palautuneet?

Vierailija kirjoitti:

teidän mielestänne on täysin ok paiskoo ovet kiinni ja hyppiä rapussa? Mihin hyvät käytöstavat ovat hävinneet? Eikö teitä häiritse se kamalan kova pamaus? Multa ainakin menee korvat!

Minä olen ääniyliherkkä ja kyllä häiritsee kovasti! Mutta suurin osa ihmisistä pitää sitä sitä ihan normaalina. Pitäis vain yrittää sopeutua, mutta oma kun ei sitä omaa neurologiaansa pysty muuttamaan. Itseäni häiritsee kaikkein eniten tässä asuinkadulla iltaisin jatkuvasti pyörivä moporalli. Argh, argh, argh. Sitten kun on stressiä, äänet häiritsee vielä enemmän, ja ei saa nukuttua ja sitten onkin lisää stressiä ja tulee kierre. Onneksi löydettiin uusi asunto vähän syrjemmästä...saas tosin nähdä, onko siellä esim. innokkaita moottorisahaajia naapurissa.

Mutta joo, ymmärrän siis näiden kommenttien kirjoittajaa tosi hyvin. Mutta kuten toiset tässä on jo sanoneet, niin ihmisten käytökseen ei pysty puuttumaan, jos se ei ole aivan ilmiselvän törkeää muidenkin asianosaisten mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miten voi toipua stressistä kun omassa kodissa voi huonosti??! Onko kellään ehdotuksia?

Naapurit ravaavat kovaäänisesti aamusta yöhön asti, muuten vain joka päivä on lehtipuhaltimet ja harjakoneet. Yhtä jatkuvaa meteliä, asun vielä lähellä maan tasoa eli 2 kerroksessa johon kuuluu ihan kaikki äänet.

Olen jo vuoden taistellut! Laittanut rappukäytävään asiatyyliltään hyviä lappuja siitä että liikukaa rapussa hiljaisesti. Isännöitsijälle huomautin lehtipuhaltimista että onko pakko niiden joka päivä tulla moneksi tunniksi?

Ei se naapureista johdu, että normaalit elämisen äänet saavat sinut sekaisin. Lopeta lappujen kirjoittelu ja etsi apua jostain muualta.

Minä olen ollut 7 vuotta saikulla burnoutin, masennuksen, unettomuuden ja ahdistuksen vuoski, tosin välillä ollut myös syöpää ja muita sairauksia. Minulla aivosumu jäi todella pahaksi sytostaattien jälkeen vaikka sitä ennenkin oli. esimerkkinä kirjaimet tulee väärässä järjestyksessä niin kuin tuossa vuoksessa. Jos kirjoitan käsin niin saatan aloittaa kirjoittamisen sanan keskeltä ja sitten vasta lisään sanan ekat kirjaimet. Eli oudot on aivot.

Itselläni myös äänet nostaa stressihormonia mutta naapurit ovat onneksi hiljaisia ja kotini olleet hyvin eristettyjä. Mutta, muutin syksyllä vähän vanhempaan taloon jossa ei ole koneellista ilmastointia ja voi miten hyvälle tuntuu kun ei se hurina enää kuulu. Eli niinkin pieni ääni voi rasittaa.

Jatkanpa vielä. Unettomuus voi aiheuttaa rintasyöpää. Hormonaalista rintasyöpää nostattaa myös rasvakerros. Unettomuus ja stressi voi lisätä rasvakerrosta. Näinkö tapahtui minulla.

Juur ajattelin ennen kuin luin tämän, että näinkö elämäni on tällaista loppuvuodet. Hirveän tahmea olo, fyysisesti ja henkisesti, ihan hirveä väsymys, ihan hirveä olo sekalaisten öiden vuoksi. Kuukauden sisällä minulla on ollut yksi päivä kun olin virkeä ja toimintakykyinen(aamun ja päivän, iltapäivästä kaaduin sänkyyn). Olin ihan että herran jee, tällainenkö olo on terveenä. Täytyykö vaan myöntää että se osa elämästä on takanapäin kun toimintakykyä oli normaalisti. 44-v. olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

teidän mielestänne on täysin ok paiskoo ovet kiinni ja hyppiä rapussa? Mihin hyvät käytöstavat ovat hävinneet? Eikö teitä häiritse se kamalan kova pamaus? Multa ainakin menee korvat!

Minä olen ääniyliherkkä ja kyllä häiritsee kovasti! Mutta suurin osa ihmisistä pitää sitä sitä ihan normaalina. Pitäis vain yrittää sopeutua, mutta oma kun ei sitä omaa neurologiaansa pysty muuttamaan. Itseäni häiritsee kaikkein eniten tässä asuinkadulla iltaisin jatkuvasti pyörivä moporalli. Argh, argh, argh. Sitten kun on stressiä, äänet häiritsee vielä enemmän, ja ei saa nukuttua ja sitten onkin lisää stressiä ja tulee kierre. Onneksi löydettiin uusi asunto vähän syrjemmästä...saas tosin nähdä, onko siellä esim. innokkaita moottorisahaajia naapurissa.

Mutta joo, ymmärrän siis näiden kommenttien kirjoittajaa tosi hyvin. Mutta kuten toiset tässä on jo sanoneet, niin ihmisten käytökseen ei pysty puuttumaan, jos se ei ole aivan ilmiselvän törkeää muidenkin asianosaisten mielestä.

Täällä sama juttu kesäisin, hirveä moporalli. Usein aamuyöllä, klo 3-4, oikein viritetyin kaasuin revittelevät. Kaikista paras olisi asunto jossa makuuhuone ja osahuoneista suojatulle pihalle tai puistoon päin, sinne ei myöskään muut mönkijät kuten lumiaura tule aamuyöllä.

t. toi syöpäläinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vitamiineja, rautaa, terveellistä ruokaa riittävästi, kultuuria, ulkoilua, läheisten seuraa?

Varmaan ihan hyväntahtoinen neuvo mutta ei kyllä valitettavasti näillä keinoin ratkea useiden burnoutien tai vuosikausien stressin aiheuttamat muistin ja kognitiivisten kykyjen häiriöt. Aika auttaa osalla, kunhan ei taas stressaa itseään loppuun, osalla sitten valitettavasti ei, ja joutuu etsiytymään älyllisesti vähemmän vaativiin töihin.

Esim. it-alalla näitä dropouteja on paljon, jotka jossain 40-50 v iässä ja ehkä useamman burnoutin jälkeen ei enää osaa eikä pysty sitä työtä, jota on ennen tehnyt jopa erittäin hyvällä menestyksellä, ja on pakko etsiytyä yksinkertaisiin suorittaviin töihin.

Tuossa menee vuosia parantua, mutta ilman hyvää perustaa se ei etene yhtään. Itsellä takana kaksi burn outia ja yksi masennusjakso terapioineen, että tiedän kyllä mistä puhun. Toipuminen vaatii hyvän ravitsemuksen ja mielekkään elämän. Oma kurjuuteni aivosumuineen olisi vain jatkunut vielä pidempään ilman oikeaa elämäntapamuutosta.

säädät elämäsi uusiksi niin että pärjäät. Tosin kun burnoutteja ollu niin toi taito ois ekana opittava ihan tyhjästä.

Vähän erilainen tilanne mutta tutut tuntemukset. Mulla on alentuneet kognitiiviset taidot pitkän psyykkisen sairastamisen jäljiltä, todettiin psykologisissa testeissä. Kolme vuotta testeistä, ja huomaan, että muisti on alkanut vähitellen palautumaan takaisin. Ei missään nimessä entiselleen mutta parempi kuitenkin. Niin että toivoa on

Burn out on pahimmillaan kuin vaikea aivovamma. Siitä toipuminen voi viedä vuosia ja  välttämättä siitä ei koskaan kokonaan toivukaan, koska sen seurauksena esim. kehon autonominen hermosto voi mennä sekaisin ja jättää erinäisiä oireita väsymyksestä kognitiivisiin vaivoihin ja huimaukseen sekä pahoinvointiin yms. Monesti stressinsitokykyk heikkenee merkittävästi, koska aivoihin jää muistijälki siitä, mitä stressi aiemmin on saanut aikaan. Ei ole muuta keinoa kuin mennä hiljakseen ja antaa itselleen armon levätä niin kauan kuin levolle on tarvetta. Omien voimien rajoissa palauttava tekeminen, kuten luonnossa liikkuminen, uni, kulttuuri jne. voi tukea toipumista.

Vierailija kirjoitti:

Burn out on pahimmillaan kuin vaikea aivovamma. Siitä toipuminen voi viedä vuosia ja  välttämättä siitä ei koskaan kokonaan toivukaan, koska sen seurauksena esim. kehon autonominen hermosto voi mennä sekaisin ja jättää erinäisiä oireita väsymyksestä kognitiivisiin vaivoihin ja huimaukseen sekä pahoinvointiin yms. Monesti stressinsitokykyk heikkenee merkittävästi, koska aivoihin jää muistijälki siitä, mitä stressi aiemmin on saanut aikaan. Ei ole muuta keinoa kuin mennä hiljakseen ja antaa itselleen armon levätä niin kauan kuin levolle on tarvetta. Omien voimien rajoissa palauttava tekeminen, kuten luonnossa liikkuminen, uni, kulttuuri jne. voi tukea toipumista.

Apua! Löysin tämän keskustelun. Uskon että itselläni on tällainen burn-outin aiheuttama aivovaurio. En tajua enää mistään mitään ja käyn tosi hitaalla. Aivosumu, kognitiiviset taidot mennyttä, järjetön uupumus. En pärjää enää monimutkaisissa nopeatempoisissa työtehtävissä. Varmaan johonkin pahvilaatikoiden kokoamislinjalle suunnattu töihin???

...Siis suunnattava töihin. Edellinen.

Minä olen TK eläkkeellä. Toki diagnoosi ei ole sinänsä burnout mutta useampi ihan fyysinen burn out on mt vaivojen ohella ollut. Tuskin menen enää koskaan töihin kun ei kunnolleni sopivia töitä enää ole. 

Nostelen ketjua.

Vierailija kirjoitti:

Sama olo kanssa, että en edes opi ja tajua mitään. Vuosien stressi on vaatinut veronsa. Joskus muinoin oli luottamusta itseen ja olin tosi hyvä esim. opiskelemaan kieliä.

Stressi on kaiken pahan alku ja juuri. Jatkuva jännityksessä eläminenkin väsyttää sekä uuvuttaa kehoa ja mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Burn out on pahimmillaan kuin vaikea aivovamma. Siitä toipuminen voi viedä vuosia ja  välttämättä siitä ei koskaan kokonaan toivukaan, koska sen seurauksena esim. kehon autonominen hermosto voi mennä sekaisin ja jättää erinäisiä oireita väsymyksestä kognitiivisiin vaivoihin ja huimaukseen sekä pahoinvointiin yms. Monesti stressinsitokykyk heikkenee merkittävästi, koska aivoihin jää muistijälki siitä, mitä stressi aiemmin on saanut aikaan. Ei ole muuta keinoa kuin mennä hiljakseen ja antaa itselleen armon levätä niin kauan kuin levolle on tarvetta. Omien voimien rajoissa palauttava tekeminen, kuten luonnossa liikkuminen, uni, kulttuuri jne. voi tukea toipumista.

Apua! Löysin tämän keskustelun. Uskon että itselläni on tällainen burn-outin aiheuttama aivovaurio. En tajua enää mistään mitään ja käyn tosi hitaalla. Aivosumu, kognitiiviset taidot mennyttä, järjetön u

Fysiologiset vammat tulee tutkia, et voi itse niitä diagnosoida. 

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama. Olen töissä mutta en pysty enää läheskään samaan kuin ennen. Koko ajan olen pulassa ja joudun selitteleemään kun en ole tarpeeksi nopea enkä osaava. Kun ne hiton aivot ei toimi ja mun työ on ongelmanratkaisua insinöörialalla luonteeltaan. Ei kai tässä auta kuin vaan pysyä duunissa ja yrittää niin kauan kuin pystyy, ja sitten kun saan kenkää, totutella eläkeikään asti tuilla elämiseen.

Työnkuvaa tai työpaikkaa voi muuttaa tarvittaessa. Ei kannata jäädä epäsopivaan työpaikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä revin iloni pienistä asioista. Niissä saa sitä aktiivisuudentunnetta takaisin, ja se tunne on tärkeä jotta voisi voida hyvin. Mites noi aikuisten värityskirjat, palapelit, sukan kutominen, sudoku? Joku tuommoinen minkä voi jättää kädestään ja palata asiaan myöhemmin.

Jos niihin pystyy keskittymään, aina ei pysty ihan jokaisessa tilanteessa eivätkä ne sovi kaikille myöskään tehtäviksi.

Vierailija kirjoitti:

miten voi toipua stressistä kun omassa kodissa voi huonosti??! Onko kellään ehdotuksia?

Naapurit ravaavat kovaäänisesti aamusta yöhön asti, muuten vain joka päivä on lehtipuhaltimet ja harjakoneet. Yhtä jatkuvaa meteliä, asun vielä lähellä maan tasoa eli 2 kerroksessa johon kuuluu ihan kaikki äänet.

Olen jo vuoden taistellut! Laittanut rappukäytävään asiatyyliltään hyviä lappuja siitä että liikukaa rapussa hiljaisesti. Isännöitsijälle huomautin lehtipuhaltimista että onko pakko niiden joka päivä tulla moneksi tunniksi?

Korvatulpat.

Minä olen tällainen it-alan burnout tapaus, joka tässä juuri 49-vuotiaana ihmettelen, vieläkö kannattaa yrittää vai olisiko jo luovutettava. 

Minun burnoutistani on aikaa nimittäin jo kymmenisen vuotta, eikä oikein riittävää toipumista ole tapahtunut. Edelleen pelkään hysteerisesti työhön tarttumista, nousee pelko ja ahdistus kuin joku räyhäävä karhu tulisi metsäpolulla vastaan, kun tulee mieleen että pitää alkaa koodata. Siinä sitten pakotat itseästi, että pakko mennä pelkoja päin, tästä sulle maksetaan, mutta koska mieli koko ajan on hälytystilassa ja pelottaa, se on vaikeaa ja keskittyminen pätkii ja helposti lähtee prokrastinointimoodiin. Niinpä minä, aikoinaan ihailtu "guru", olen nykyään juuri ja juuri rimaa hipoen pärjäävä, joka on aina projekteissa hitautensa takia aina vähän taakka muille. Minua siedetään, koska asenteeni vaikuttaa kuitenkin hyvältä, että yritän tosissaan, mutta jos muutosneuvotteluita tulee, voipi olla että olen ensimmäisten listalla poistoon.

Terapiassakin olen käynyt, ja terapeutti sanoi että voi kestää jopa 15 vuotta toipua pahasta loppuunpalamisesta. Sieltä opin erilaisia keinoja vähän laskea noita pelko- ja ahdistuskierroksia uusien työtehtävien edessä, mutta silti on edelleen niin rankkaa, että mietin pitäisikö vaihtaa alaa. Mutta ei sekään ole tässä iässä mitenkään enää helppoa, joten ei siihenkään tahtoisi oikein lähteä. Mutta niin, aivoihin tuntuu koodautuneen jokin hälytysjärjestelmä, joka heti iskee hälytykset päälle kun edes yritän tehdä niitä töitä, joilla aikanaan itseni loppuun poltin, tekemällä pahimmillaan 20 tuntia vuorokaudessa parin-kolmen tunnin unilla. Tätä siis vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Burn out on pahimmillaan kuin vaikea aivovamma. Siitä toipuminen voi viedä vuosia ja  välttämättä siitä ei koskaan kokonaan toivukaan, koska sen seurauksena esim. kehon autonominen hermosto voi mennä sekaisin ja jättää erinäisiä oireita väsymyksestä kognitiivisiin vaivoihin ja huimaukseen sekä pahoinvointiin yms. Monesti stressinsitokykyk heikkenee merkittävästi, koska aivoihin jää muistijälki siitä, mitä stressi aiemmin on saanut aikaan. Ei ole muuta keinoa kuin mennä hiljakseen ja antaa itselleen armon levätä niin kauan kuin levolle on tarvetta. Omien voimien rajoissa palauttava tekeminen, kuten luonnossa liikkuminen, uni, kulttuuri jne. voi tukea toipumista.

Apua! Löysin tämän keskustelun. Uskon että itselläni on tällainen burn-outin aiheuttama aivovaurio. En tajua enää mistään mitään ja käyn tosi hitaalla. Aivosumu, kognitiiviset taidot mennyttä, järjetön u

Hs aivotutkija suositteli että elä askeettisesti, kaikki ruudut ja huonekalut pois, käytä vapaa-aika remppahommiin, syö samaa ruokaa joka päivä.