Sosiaalitantat käyttävät yksityisetsiviä!
”Vielä pari vuotta sitten työntekijät pystyivät ottamaan lapsilta puhelimen pois, rajoittamaan kulkemista tai tekemään huoneratsioita.
Uusissa laintulkinnoissa korostetaan lapsen itsemääräämisoikeutta.
– Nuorisokodeista on tullut bed&breakfast -paikkoja. Nuoret saavat tulla ja mennä vapaasti, pitkän linjan työntekijä näkee.
Hatkalaisten etsinnät ja noutamiset ovat hänen mukaansa muuttuneet hankaliksi.
Aiemmin hatkalaisia varten oli omat etsijänsä. Oli yksityisiä yrityksiä, jotka päivystivät kellon ympäri. Ne etsivät hatkalaisia ja palauttivat heidät laitokseen.” IL 10.11.2020
Käytetäänkö yksityisetsiviä myös toimeentulotukiasiakkaiden ja kuntoutuksessa olevien työttömien vahtimiseen? Tietääkö kukaan?
Vakuutusyhtiöt käyttävät omia etsiviä, esim. eläkkeelle pääsyn eväämiseen.