Mikä saa sen aikaan että luulee ihmisten tuijottavan

Yksi tuttuni väitti että ihmiset katsovat häntä oudosti ja pitkään, itse en ole koskaan huomannut että joku tuijottaa. Onko normaalia vai luuleeko hän itseään julkkikseksi...?

Ei tarvi olla mitään sairautta. Ensinnäkin joitain ihmisiä ihan oikeasti tuijotetaan. Ja vaikka ei tuijotettaisi niin jos on ollut esim kiusattu, voi sen peruina kuvitella että ihmiset tuijottaa ja ajattelee hänestä pahaa.

Huono itsetunto.

Monilla paikkakunnilla on aika tuijottavaa väkeä, osa maalta muuttanut. Ehkä hän on vaan huomannut sen. Mutta tuskin on tarve miellyttää ulkoisesti kaikkia.

Kyllä Suomessa ihmiset vaan tuijottaa. Tummat silmänalut rankasta elämästä herättää huomion. Tietynlainen kyllästynyt katse. Tuohon vielä huppu päähän niin saat ainakin kaupoissa tökeröä asiakaspalvelua vaikka et olisi paha ihminen.

Usein tuo on nuorten ihmisten kokemus, kun ovat vielä epävarmoja itsestään. Pojallani oli tällaista alle parikymppisenä.

Jos tuntuu vielä aikuisena että tuijotetaan, voi kääntää asian niin päin, että itse katselee ihmisiä. Ei tuijottaen, vaan kohteliaasti muut huomaten.

Jossain pienillä paikkakunnilla katsotaan pitkään, ehkä mietitään kuka ja kenen sukua ja mistä on mahtanut tänne tulla.

Musta välillä tuntuu, että moni tuijottaa. Sit tulee ihan vainoharhainen olo, onko menkkatahra housuissa tai joku muu ulkonäössä huonosti.

Ap, todennäköisesti sellainen ihminen on nuori ja hyvännäköinen. Sellaisia tuijotetaan kaikkialla. Paikkakunnasta ja maasta riippumatta. Peruskauraa.

Vanhana saa olla rauhassa. Uskon että se on syvä helpotus monille.

Minuakin tuijotettiin kun olin nuori. Jopa tuntemattomat kommentoivat ulkonäköäni positiivisesti. Ihmettelen missä kuplassa oikein elät?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä Suomessa ihmiset vaan tuijottaa. Tummat silmänalut rankasta elämästä herättää huomion. Tietynlainen kyllästynyt katse. Tuohon vielä huppu päähän niin saat ainakin kaupoissa tökeröä asiakaspalvelua vaikka et olisi paha ihminen.

Kauniita ihmisiä tuijotetaan jopa maailman suurkaupungeissa.

Varsin kiusallinen kohtalo jos ihminen on esim. introvertti luonteeltaan.

Sitä ei voi tajuta mikä vimma ihmisillä on esitellä itseään esim. somessa.

Mikä järkyttävä painajainen olisi olla esim. julkkis, oli nyt sitten minkä tahansa näköinen.

Höpö, höpö, kukaan ei ketään tuijota. Se luulo on vain sen ihmisen korvien välissä ,kun luulee häntä tuijotettavan.,,,Siis luulosairas.

Inhoan pitkiä katseita, yritän kulkea ihmisten ilmoilla niin etten herätä huomiota, koska tunne että joku katsoo yhtään pidempään on aika ahdistava. Tulkitsen sen aina arvostelevaksi, eli että mussa on oltava jotain vikaa jos joku katsoo. Eri asia jos ajattelisin olevani jotenkin tosi hyvännäköinen,mutta en nykyisellään osaa nähdä asiassa mitään myönteistä. Olen suhtautunut näin niin kauan kuin muistan mutta en tajunnut tätä epämukavaa tunnetta kuin vasta muutamia vuosia sitten. Vasta kun kaveri joskus sanoi, että hän uskoo että jos joku häntä katsoo, hän on varmaan positiivisessa mielessä kiinnostava katsojan mielestä. Tajusin että en ole koskaan osannut ajatella noin, käsittämätön ajatuksenakin.

N35

Vierailija kirjoitti:

Huono itsetunto.

Tämä.

On kokemusta asiasta.

Sitä voi kokea positiivisen kiinnostuksenkin ahdistavana. Jostakin syystä herätän uteliaisuutta, ja ihmiset jäävät usein seuraamaan mitä teen. Ärsyttävää ja vältän joskus katsomasta silmiin. Itsetuntoni on hyvä eikä randomeiden aatokset kiinnosta hirveästi.