auttakaa nuorta
Olen 19 vuotias tyttö. Käyn lukiota kolmatta vuotta, aloitan kirjoitukset ensi syksynä.
Olen aina ollut suosittu, sosiaalinen, nauravainen, iloinen ja kaunis tyttö. Koulu mennyt aina ok. Mitä nyt pahimpina teini vuosina kapinoin.
Perhe on rakastanut, ja minulla on ihana huolehtiva isoveli. Useampi rakas hyvä ystävä ja ihana rakastava poikaystävä jonka kanssa olen seurustellut nyt kolme vuotta.
Päältäpäin elämäni on niin mallillaan kuin voi olla. Mutta kukaan ei tiedä totuutta. Olen sairastanut jonkin sortin syömishäiriötä n.12 vuotiaasta asti. Lasken tarkalleen jokaisen ruuan, minkä syön jne. Olen laiha mutta normaalipainoinen. Kukaan ei ole ikinä huomannut mitään, enkä ole ikinä nähnyt sitä ongelmana. En osaa enää suhtautua ruokaan normaalisti.
Toissakesänä äitini sairastui vatsasyöpään. Elämä tuntui romahtavan, mutta suljin asian pois. Jatkoin elämää. Pidin kaiken tiukasti "paketissa". Kaiken piti mennä kuin olin suunnitellut. En osannut käsitellä sairautta. Nyt äitini hoidot ovat loppuneet, ja hänellä kaiken pitäisi olla ok. Onneksi.
ja tuntuu että elämä romahtaa nyt? Olen saanut paniikki ja ahdistus häiriön ja tuntuu että mieleni järkkyy kohta täysin. Näytän olevani kunnossa, vaikka en ole. Enkä kehtaa hakea apua.
Kommentit (23)
Hae apua vaikka kynnys olis kuinka korkea.
Ei avun hakemisessa ole mitään hävettävää, kaikki me ollaan ihmisiä, ei koneita. Kerro vanhemmillesi ja hae apua. Tsemppiä!
Epäilen että tulen koskaan apua hakemaan, kynnys on liian korkea.
Kiitos tsemppauksesta... en ole oikein ikinä uskonut terapioihin sunmuihin... vastaaviin.
Tuntuisi oudolta semmoisen auttavan, kun ei usko koko hommaan.
Varsinkaan mielenterveys lääkkeitä en ikinä suostuisi syömään.
Miksi se kynnys on liian korkea, saattaahan se tulla esille ennen pitkää muutenkin? Uskon että jo sekin helpottaa, kun avaudut. Tuskin kukaan olettaa sinun olevan mikään yli-ihminen.
Minä olin aivan kuin sinä. Lopulta menin terapiaan (vaikka en siihen uskonutkaan) ja kyllä suostuin syömään myös lääkkeitä, jotka helpottivat oloani.
Elämäni on nyt aivan erilaista kun ei tarvitse pelätä paljastuvansa ja hävetä itseään.
Olen jopa saanut muutaman kilon painoa lisää ja näytän terveemmältä.
Hakeudu hoitoon ihan itsesi takia!
Nyt on aika puhua. Oli se äiti, poikaystävä, terkkari koulussa, terveysaseman lääkäri jne. Hae apua, sitä sä tarviit. Olihan tänne kirjoittaminen jo eka askel. :)
Voimia tulevaisuuteen. Sulla on rakkaita ympärilläs, anna heille mahdollisuus. Sä olet hurjan tärkeä!
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 02:08"]Miksi se kynnys on liian korkea, saattaahan se tulla esille ennen pitkää muutenkin? Uskon että jo sekin helpottaa, kun avaudut. Tuskin kukaan olettaa sinun olevan mikään yli-ihminen.
[/quote]
Ehkä pelottaa tavallaan se "kasvojen" menetys. Olen aina ollut perheen kovakuorisin. Tai, iloiset ja onnelliset asiat jaan, jopa liian yksityiskohtaisesti. Kun surun ja vihan tunteita en ikinä. En halua päästää ihmisiä liian lähelle. Edes omaa perhettä. :(
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 02:09"]Minä olin aivan kuin sinä. Lopulta menin terapiaan (vaikka en siihen uskonutkaan) ja kyllä suostuin syömään myös lääkkeitä, jotka helpottivat oloani.
Elämäni on nyt aivan erilaista kun ei tarvitse pelätä paljastuvansa ja hävetä itseään.
Olen jopa saanut muutaman kilon painoa lisää ja näytän terveemmältä.
Hakeudu hoitoon ihan itsesi takia!
[/quote]
no se lihomine vasta pelottaakin :'DDD
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 02:09"]Nyt on aika puhua. Oli se äiti, poikaystävä, terkkari koulussa, terveysaseman lääkäri jne. Hae apua, sitä sä tarviit. Olihan tänne kirjoittaminen jo eka askel. :)
Voimia tulevaisuuteen. Sulla on rakkaita ympärilläs, anna heille mahdollisuus. Sä olet hurjan tärkeä!
[/quote]
Tämä oli hurjan ihanasti sanottu, kiitos.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 02:11"]
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 02:08"]Miksi se kynnys on liian korkea, saattaahan se tulla esille ennen pitkää muutenkin? Uskon että jo sekin helpottaa, kun avaudut. Tuskin kukaan olettaa sinun olevan mikään yli-ihminen.
[/quote]
Ehkä pelottaa tavallaan se "kasvojen" menetys. Olen aina ollut perheen kovakuorisin. Tai, iloiset ja onnelliset asiat jaan, jopa liian yksityiskohtaisesti. Kun surun ja vihan tunteita en ikinä. En halua päästää ihmisiä liian lähelle. Edes omaa perhettä. :(
[/quote]
Ei rakkaat ihmiset sinuun pety, jos avaudut huolistasi. Ikäviä tunteita ei voi loputtomiin haudata. Nyt on aika avata sitä toistakin puolta, ymmärrän jos se tuntuu vaikealta, mutta usko vain että se on helpompi, kuin se toinen tie.
En pelkää, että minuun petytään.
Tiedän, että äitini auttaisi minua kaikessa viimeiseen asti, jos vain häntä tarvitsisin.
Eniten pelkään sitä muutosta mitä tapahtuisi, mitä ei tapahtuisi. En osaa kuvitella muuta, kuin tän hetken. Pelkään että mikään ei auta kuitenkaan, enkä halua aiheuttaa huolta äidilleni.
Häpeän sitä, että mieli sattuu olemaan tämmönen, ettei ole normaali.
Turha sitä on pelätä auttaako vai ei, sehän selviää vain kokeilemalla. Tuskin se tilannetta ainakaan huonommaksi tee, eikä siihen varmaan mitään pikakeinoa olekaan, mutta tämä voisi olla käänne kohti parempaa.
Osaako kukaan kertoa millaista on terapiat tässä tilanteessa?
Kokemuksia kallonkutistaja käynneistä, vaikka itse ei koko toimintaan usko?
Kokemuksia terapia istunnoista, kun ei osaa puhua läheisille henkilökohtaisista asioista, niin miten sitten tuntemattomalle, joka esittää kiinnostunutta ja tutkii kaikkea mitä teet?
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 02:38"]Osaako kukaan kertoa millaista on terapiat tässä tilanteessa?
Kokemuksia kallonkutistaja käynneistä, vaikka itse ei koko toimintaan usko?
Kokemuksia terapia istunnoista, kun ei osaa puhua läheisille henkilökohtaisista asioista, niin miten sitten tuntemattomalle, joka esittää kiinnostunutta ja tutkii kaikkea mitä teet?
[/quote]
osaan kertoa, se on helvettiä, eikä toimi, jos et itse siihen usko
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 02:40"][quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 02:38"]Osaako kukaan kertoa millaista on terapiat tässä tilanteessa?
Kokemuksia kallonkutistaja käynneistä, vaikka itse ei koko toimintaan usko?
Kokemuksia terapia istunnoista, kun ei osaa puhua läheisille henkilökohtaisista asioista, niin miten sitten tuntemattomalle, joka esittää kiinnostunutta ja tutkii kaikkea mitä teet?
[/quote]
osaan kertoa, se on helvettiä, eikä toimi, jos et itse siihen usko
[/quote]
samaa mieltä, en suosittele kenellekkään.
Ainaki sul ois terapiassa joku jolle maksetaan et se kuuntelee. Ei terapeutti oo mikk meedio. Se vaa kuuntelee ja ehdottelee hyvii ratkaisuja. Ei sun tarvii ees kertoo siit.kelleen.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 02:50"]Ainaki sul ois terapiassa joku jolle maksetaan et se kuuntelee. Ei terapeutti oo mikk meedio. Se vaa kuuntelee ja ehdottelee hyvii ratkaisuja. Ei sun tarvii ees kertoo siit.kelleen.
[/quote]
Just tämän takia en terapeuttien toimintaan uskokaan.
Voi tyttörukka. Jos olisit tyttäreni, todella toivoisin, että osaisit kertoa huolistasi. Puhu äitisi kanssa. Hän varmasti ymmärtää ja haluaa auttaa. Voimia!