Tunnetko tällaisia ihmisiä (väitettiin et olis harvassa)?

En tunne yhtäkään.

En tunne myöskään yhtäkään. Veikkaisin erittäin pieneksi ryhmäksi.

-Ekonomi

Minusta pettyminen unelmatyöhön tai -opiskelupaikkaan on erittäin yleistä. Se on sitten olosuhteista ja luonteenlaadusta kiinni, lähteekö pois vai sinnitteleekö. Mä sinnittelin, kunnes sain itse potkut. Enää en sinnittelisi.

En tunne tällaisia tapauksia. 

En tunne, mutta tiedän useamman, joilla jäi väikkäri kesken ja menivät amk:h ja sitä kautta työelämään.

Itse en tunne ketään, joka sopisi yhteenkään mainitsemistasi kolmesta kategoriasta.

Mutta yhden ihmisen tuttavapiiri on tietysti rajallinen (useissa tutkimuksissa keskimääräksi on arvioitu 200 henkeä), joten yhden ihmisen kokemusten perusteella ei tietenkään voi tehdä mitään yleistyksiä.

Tunnen kyllä. Jotkut ovat keskeyttäneet yliopistoopintonsa motivaation puutteesta, toiset rahan puutteesta. Harvaa semmoista tunnen joka olisi keskeyttänyt opintonsa koska haluaa mieluummin duunarialalle, mutta muutaman tämmöisenkin tiedän.

Noista "valitaan sadoista hakijoista unelmatöihin" niin en osaa sanoa: mikä on kenenkin unelmatyö? Tiedän kyllä ihmisiä jotka ovat päässeet haluamaansa työpaikkaan, joka on kuitenkin myöhemmin osoittatunut kaikeksi muuksi kuin toteutuneeksi toiveeksi: esimerkiksi hirveä tahti jatkuvasti päällä ja porukkaa jää sairaslomalle burn outin takia. Tämmöisestä tiedän muutaman irtisanoutuneen, vaikka ehkä ulkopuolisesta vaikuttaisi hyvältäkin duunilta.

Koeajalla työsopimuksen purku: tiedän vastaavia, ja itsellekin on kerran käynyt noin. Ei mitenkään tavatonta yksityisellä puolella, toki alasta riippuvaista. Omalla alallani ei voi roikuttaa ihmisiä tehtävissä joissa eivät pärjää, mutta koeaikana nämäkin yleensä huomataan. Omalla kohdallani olin yllättynyt päätöksestä, mutta näin jälkikäteen ymmärrän ettei työyhteisö ehkä kuitenkaan ollut itselleni sopivin.

Tiedän parikin tuollaista viimeisintä mainittua. Parilla äityi mt-ongelmat pahoiksi siitä stressin määrästä mitä opiskelu tuotti, ja osa ihan vaan tajusi ettei opiskelu olekkaan mitä halusi.

Jos kaikki kolme koskee samaa ihmistä, niin aika harvinainen. Kaikista yksittäisistä kohdista tiedän jonkun jota se kuvaa.

Itse kuulun tuohon viimeiseen. Opiskelin yliopistossa ranskan kieltä ja käännöstiedettä. Kielet ja käännöstyö ovat edelleen kiehtovia, mutta olen töissä lypsykarjatilalla ja onnellisempi, kuin ikinä. Mielenterveysongelmia ei ole, eikä yliopisto-opiskelu ollut mitenkään ylistressaavaa tms, mutta tää on enemmän mun oma juttu. 

- ilmoitetaan koe-ajalla, ettei haluta hänen jatkavan / useampi kausityöntekijä meidän työpaikassa, ovat tehneet puhdasta tappiota oppimatta mitään, jotkut eivät edes ymmärrä mitä jäi tajuamatta. Selvä vähemmistö onneksi.

- valitaan sadoista hakijoista unelmatyöhön. Irtisanoutuu siitä alle vuodessa / Tiedän joitain tällaisia, joille on tullut vielä parempia tilaisuuksia/suunnitelmia. Ja pari joille tuli burn out.

- pääsee opiskelemaan yliopistoon. Keskeyttää ja menee duunaritöihin / minä ainakin, tosin perheenperustus ja alanvaihto syinä. Olisi kai ollut hölmöä hankkia tutkinto kun motivaatio on muualla. Yksi tuttava ryhtyi kesken opiskeluiden musiikkialan yrittäjäksi, ei vaihtanut duunarityöhön pelkästään, mutta hänelläkin suunnitelmat muuttuivat.

Ei tule mieleen ketään, jonka tietäisin täyttävän kaikki listan kohdat. On varmasti niitäkin.

Minä jätin opinnot kesken ja menin muihin hommiin. Kuitenkin painoi mieltä ja vuosia myöhemmin tein ne opinnot loppuun, kun tosi vähästä oli kiinni. Päivääkään en niitä hommia ole tehnyt enkä tee. Olen erittäin tyytyväinen nykyiseen työhöni. 

Minä keskeytin yliopistossa ja päädyin duunariksi. Ei vaan napannut. Eikä mulla ollut oikeaa käsitystä yliopisto-opiskelusta. Lukiossa sain hyviä arvosanoja minimaalisella vaivannäöllä. Yliopistossa joutui opiskelemaan oikeasti eikä se motivoinut. Olen mielestäni enemmän taiteellinen ja tekevä ihminen kuin teoreetikko.