Miten tukea miestä olemaan vahvempi?
Elämme uusperheessä, jossa lapsen äiti sanelee säännöt pienintäkin asiaa myöten ja mies (me) tanssimme sen mukaan. Mies pelkää menettävänsä (lavan luona tehdyt) tapaamiset, jos ei toimi äidin sääntöjen mukaan. Minua tietenkin ilkeän ja pahansuovan nyksän ja äitipuolen roolissa monet näistä säännöistä ärsyttää. Joten. Oma lehmä ojassa kysyn neuvoja teiltä, että miten voisin tukea miestäni toimimaan enemmän sen mukaan miten hän haluaa elää lapsiensa kanssa.
Esimerkiksi asia joka saa sappeni kiehumaan:vaatteet. Ne tulee äidiltä, koska isä maksaa elatusavussa niistä osansa. Vaatteet on aina pakattu pusseihin, joihin on vielä kirjattu VIIKONPÄIVÄ jolloin ne puetaan päälle. Pussissa on toisiinsa sopiva värikokoelma aina alushousuista sukkiin asti. Isän kertoman mukaan äiti tarkastaa likapyykistä mitä vaatteita on käytetty ja huutia tulee, jos vaatteita on käytetty "väärin". Vaatteet on kaikenmaailman mologugguurodinia ja lapsiraukat pitää aina riisua ruokailuihin puolialasti ettei tule tahroja. Ulkona voi vain seisoa pihalla, ettei tule tahroja...
Ulos olen jo hankkinut omat puvut, koska kyllästyin isän panikointiin kuraläiskistä yms.
Apua!
Kommentit (20)
Eikö olisi kaikkein helpointa vain hankkiutua äijästä eroon?
Minusta olisi kyllä ihanaa jos joku olisi valmiiksi valinnut vaatteet jotka laitetaan joka päivä päälle ja vielä pussittanut ne valmiiksi kokonaisuuksiksi. Säästäisi valtavasti vaivaa ja aikaa minulta. Mutta ymmärrän toki että tuo ihan periaatteesta ärsyttää.
Jätä se sika. Pitkityksessä se on sinulle helpompaa. Lasten ja exän asiat eivät sitäpaitsi kuulu sinulle pätkääkään. Mies joitakin lapsensa ja exänsä.
Älä puutu asiaan mitenkään. Mies pukee lapsilleen mitä itse haluaa. Mies ulkoilee lasten kanssa. Mies on lasten kanssa ruokapäydässä ja vaihtaa tarpeen mukaan sottaantuneiden vaatteiden tilalle puhdasta.
Stressaat turhasta.
Minkä ihmeen vuoksi olet hankkinut miehen lapsille erilliset ulkoiluvaatteet?
Ei ole sinun ongelmasi, jos lasten vaatteet likaantuvat. Miksi sekaannut miehen entisen perheen asioihin ja siihen, miten vanhemmat keskenään haluavat hoitaa lastensa pukemisen?
Vierailija kirjoitti:
Älä puutu asiaan mitenkään. Mies pukee lapsilleen mitä itse haluaa. Mies ulkoilee lasten kanssa. Mies on lasten kanssa ruokapäydässä ja vaihtaa tarpeen mukaan sottaantuneiden vaatteiden tilalle puhdasta.
Stressaat turhasta.
Elämme perheenä. Osallistun yhtälailla lasten hoitoon ja kasvatukseen kuin isäkin.
Mies nimenomaan ei haluaisi pukea lapsia mannekiineiksi vaan vaatteisiin jotka päällä lapset saisivat olla lapsia. Mutta ei uskalla "uhmata" äitiä. Nämä vaatteet oli vain yksi esimerkki siitä kuinka äiti hallitsee elämäämme.
AP
Miten sinä tukisit puolisoasi seisomaan omien mielipiteidensä takana?
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kyllä ihanaa jos joku olisi valmiiksi valinnut vaatteet jotka laitetaan joka päivä päälle ja vielä pussittanut ne valmiiksi kokonaisuuksiksi. Säästäisi valtavasti vaivaa ja aikaa minulta. Mutta ymmärrän toki että tuo ihan periaatteesta ärsyttää.
Säästää vaivaa ja aikaa? Ihan nyt uteliaisuudesta kysyn, kauanko sinulla menee aina päivittäin aikaa lapsesi vaatteiden valitsemiseen? Ja nyt aloituksessa ilmeisesti puhuttiin ihan päiväkoti-ikäisestä lapsesta.

Kysehän ei ole vain valitsemisesta vaan koko vaatehuollon ketjusta. Jos joka päivälle tulisi pussissa valmiit puhtaat vaatteet erikseen valittuna niin kyllä se oikeasti säästää melkoisesti aikaa ja vaivaa. Sitten vain laittaisi käytetyt vaatteet lasten mukana pois ja seuraavalla kerralla taas kaikki valmiina. Kuulostaa ihan luksuspesulalta minusta.
Suosittelen että laitat essun päälle ruokailuun niin ei tarvii pelätä vaatteiden likaantuvan...
Voisiko ne sitten käyttää ulkoillessa niitä huonompia ullovaatteita jotka oot ostanut tai siihen päälle joku kura-asu niin et suojaisi vaatteita...
En uskaltaisi käyttää niin hienoja vaatteita koska ainahan niihin voi tulla tahra et luultavasti jättäisin käyttämättä ja pukisin kirpparivaatteisiin lapset..
Näihin juttuihin ei lähtökohtaisesti kannata sekaantua. Jos nyt on pakko uusiohelvetissä elää niin antaa äijän huolehtia ihan itse kakaroistaan.
Mitäs sitten tapahtuu jos vaatteeseen tulee tahra tai tahroja? Tuleeko tirvasemaan kuonoon?
Olisiko sinussa naista päästämään irti kontrollinhalustasi?
Antaa miehesi ja hänen entisen vaimonsa hoitaa lasten pukeutumiset ja muut asiat aivan keskenään niin, että et puuttuisi asiaan mitenkään etkä välittäisi siitä lainkaan?
Helpottaisi omaa oloasi kummasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä puutu asiaan mitenkään. Mies pukee lapsilleen mitä itse haluaa. Mies ulkoilee lasten kanssa. Mies on lasten kanssa ruokapäydässä ja vaihtaa tarpeen mukaan sottaantuneiden vaatteiden tilalle puhdasta.
Stressaat turhasta.
Elämme perheenä. Osallistun yhtälailla lasten hoitoon ja kasvatukseen kuin isäkin.
Mies nimenomaan ei haluaisi pukea lapsia mannekiineiksi vaan vaatteisiin jotka päällä lapset saisivat olla lapsia. Mutta ei uskalla "uhmata" äitiä. Nämä vaatteet oli vain yksi esimerkki siitä kuinka äiti hallitsee elämäämme.AP
Miehen lasten asiat nyt vaan ei kuulu sinulle ollenkaan. Ne ovat lasten isän ja heidän äitinsä asia. Sinä olet ulkopuolinen. Ei kannata ryhtyä ilmaiseksi piiaksi. Mitä nopeammin tämän sisäistät niin sen parempi sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Miten sinä tukisit puolisoasi seisomaan omien mielipiteidensä takana?
Entäpä jos puolisolla ei vaan ole munaa sanoa sille, että on tasan samaa mieltä exän kanssa lasten asioista. AP on vaan ihme ruikuttaja.
Tästä syystä ei ikinä pitäisi ottaa yh-isää.