Lue keskustelun säännöt.
Onko mahdotonta kasvattaa herkkuja himoitsematon lapsi?
01.03.2014 |
Onko joku onnistunut kasvattaamaan lapsen, joka ei himoitsisi karkkeja, perunalastuja, naksuja, muroja, vanukkaita, jäätelöä, jne?
Itse olen koko aikuisikäni kärsinyt hirveästä sokeriaddiktiosta ja kyllä ne perunalastut yms. on maistuneet myös. Nyt olen kaksi vuotta onnistunut saavuttamaan tasapainon tässä asiassa. En syö enää päivittäin asioita, joissa on lisättyä sokeria. Ns. herkkuja (karkkia, pullaa, leivonnaisia, suklaata) syön max 1-2 kertaa/viikko. Perunalastuja ja ranskanperunoita yms. pari kertaa vuodessa.
Paino on pudonnut 20 kg, olo on reipastunut, ihon kunto parantunut, elämäntavat muuttuneet muutenkin terveellisemmiksi.
Mies kuitenkin mättää herkkuja entiseen tahtiin, täyttää pakastimen jäätelöillä, juo lähes päivittäin limonadeja, syö perunalastuja ainakin kerran viikossa, jne.
Nyt odotamme lasta. Olen alkanut tarkkailla ystävien lapsia. Lapsilla on kyllä se karkin ja herkkujen himo ja vinkuna jotain ihan uskomatonta. Vaikka kotona olisi vaan tietty karkkipäivä tai muuten ei lapset saa mättää herkkuja mielin määrin, niin lapset tuntuu kinuavan jotain hyvää ihan koko ajan. Kamala kiukuttelu, jos ei saa.
Onko mahdollista kasvattaa lapsi, jolla ei olisi ihan hirveää sokeri- ja herkkuhimoa jo ihan pienestä? Vai onko se ihmiselle niin luontaista, että moinen on mission impossible?
Kommentit (40)
Uskon että on mahdotonta _kasvattaa_ herkkuja himoitsematon lapsi. Jotkut lapset ei jostain syystä kinua koko ajan herkkuja, mutta olen sitä mieltä, ettei kasvatuksella ole tähän osuutta.
Mielestäni kasvatuksella on kuitenkin merkittävä osuus siihen, miten lapsi myöhemmin elämässään suhtautuu herkkuihin. Esim. lohtusyöminen, kohtuullisuus ja herkuilla palkitseminen on kasvatuksellisia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on niin lapsikohtaista... Minä en ole koskaan välittänyt makeasta tai sipseistä, mutta mies on. Ensimmäinen lapsemme ei ole kiinnostunut mistään noista, ns. vapaata tarjoilua on ollut aina, mutta ei halua, ei maistu.
Toinen lapsi kasvatettiin samalla tavalla, mutta on aivan hysteerinen makean ja sipsien perään. Mitään ei voi pitää esillä, syö (varastaa) kaiken mikä esillä on :)
Ei siihen kamalan paljon voi mun kokemuspohjan mukaan vaikuttaa. Mutta kieltäminen yleensä aiheuttaa himon, joten rennompi ote yleensä (siis yleensä!) auttaa.
Tarkennan vielä, että haluaisin kyetä luomaan lapselle luonnollisen suhtautumisen herkkuihin. Ei mitään totaalikieltäytymistä.
Vaan sellaisen, mikä on nyt itsellänkin. Että herkuttelu välillä on luonnollinen osa elämää, mutta ei osa jokapäiväistä/viikottaistakaan ruokavaliota. Että herkut on kivoja juhlahetken juhlistajia, mutta muulloin niitä ei koko ajan mietitä ja vahdata.
Itsellä ei oikeasti nykyään enää tee herkkuja tavallisesti edes mieli. Suklaata ja jotain leivonnaisia joskus, mutta esim. perunalastuja ei enää ollenkaan.
Meillä on töissäkin kaksi äitiä, joista toinen kuljettaa perheen "vierasvaraa" (karamelleja, keksejä) autossa mukana, ettei lapset mättäisi niitä hullun tavalla kotona, kun ovat keskenään. Toisen lapsi taas kiipeilee yksin kotona koulun jälkeen pisin keittiön kaappeja etsimässä jotain hyvää.
Eikö sellainen ole jo sairaalloista?
En tiedä onko kasvatuksen ansiota vai luontainen piirre, mutta mun 12v poika ei himoitse mitään makeaa, ei tosin ole paljoa tuputettukaan. Kyseessä on kehitysvammainen lapsi, jolla on myös suolistosairaus, johon liittyy vatsakipuja.
'Pakotin' eilen maistamaan laskiaspullaa. Yhden haukun jälkeen totesi, että ei tykkää.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 19:12"]
Uskon että on mahdotonta _kasvattaa_ herkkuja himoitsematon lapsi. Jotkut lapset ei jostain syystä kinua koko ajan herkkuja, mutta olen sitä mieltä, ettei kasvatuksella ole tähän osuutta.
Mielestäni kasvatuksella on kuitenkin merkittävä osuus siihen, miten lapsi myöhemmin elämässään suhtautuu herkkuihin. Esim. lohtusyöminen, kohtuullisuus ja herkuilla palkitseminen on kasvatuksellisia asioita.
[/quote]
Joo, tuohon on varmaan hyvä kiinnittää huomiota. Että ei ala lahjoa tyyliin, olepas nyt kiltisti vieraisilla, niin sitten saat palkaksi jätskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 19:13"]
Se on niin lapsikohtaista... Minä en ole koskaan välittänyt makeasta tai sipseistä, mutta mies on. Ensimmäinen lapsemme ei ole kiinnostunut mistään noista, ns. vapaata tarjoilua on ollut aina, mutta ei halua, ei maistu.
Toinen lapsi kasvatettiin samalla tavalla, mutta on aivan hysteerinen makean ja sipsien perään. Mitään ei voi pitää esillä, syö (varastaa) kaiken mikä esillä on :)
Ei siihen kamalan paljon voi mun kokemuspohjan mukaan vaikuttaa. Mutta kieltäminen yleensä aiheuttaa himon, joten rennompi ote yleensä (siis yleensä!) auttaa.
[/quote]
Jotenkin en jaksa uskoa, että tämä olisi jokin luonnekysymys. Koska itse olen onnistunut koulimaan itseni herkkujen silmittömästä ahminnasta kohtuukäyttäjäksi. :)
Ennen, jos pöydässä oli tarjolla herkkuja, niin en voinut vastustaa, kaikkea söin. Nytkin olin ystävän luona vieraisilla, siinä ne muut söi hyvillä mielin sipsejä, mun ei tehnyt niitä yhtään edes mieli. Vasta, kun emäntä kysyi, että enkö tykkää tästä sipsimausta, heillä on kyllä muutakin, jotenkin havahduin, että ai, sipsejä, joo ei, ei kiitos, en nyt välitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on aina ollut vapaasti saatavilla niin makeaa kuin suolaistakin herkkua, myös jäätelöä. Lapset eivät todellakaan joka päivä vedä napaa täyteen sokerilla. Joku saattaa syödä pari palaa suklaata joka päivä, joku sitten syö useamman keksin kerralla kerran viikossa.
Meillä on aina ollut herkkuja kaapissa, kaksi reissutyöläistä kun ollaan (tai oltiin ennen koronaa). Herkkupäivä oli yleensä lauantai. Toisaalta saatettiin joskus viikollakin ottaa esim. kaakaon kanssa keksiä tai muutama pala suklaata, jos vaikka viikolla oltiin illalla peri tuntia uimahallissa tai hiihtämässä. Herkkuja on edelleen aina kaapissa, mutta lapset ei niitä ota ennen lupaa. Kysyvät yleensä luvan, jos vaikka joskus haluavat herkutella kavereiden kanssa.
Naapurin lapsilla oli herkkujen suhteen lähes täyskielto ja sen kyllä huomasi, kun synttäreillä jäivät pöydän viereen syömään, kun muut menivät leikkimään. Kerran yllätin naapurin tytön kaivamasta meidän herkkukaappia, kun olin viemässä pyykkejä narulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kaikkeen vaikuttaisi pelkkä kasvatus olisi varmaan rikollisuuskin nollassa.
Aivan sairasta, käsitättekö ollenkaan mitä teette tuolla lapsillenne. Pahempaa kuin psykopatia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kiellät herkut niin himoitsevat niitä kahta kauheammin. Sanoisin että säännölliset ruoka-ajat ja kun lämmin ruoka on syöty niin sallivia herkkujen suhteen.
Meillä oli kotona aina jäätelöä pakkasessa ja lupa syödä sitä. Joskus teininä söin sitä varmaan päivittäin, mutta en ole syönyt sen jälkeen. Silloinkin varmaan korvasin jotain kalorivajetta tms. Olin laiha kuin mikä eikä mikään herkku tarttunut vyötärölle. Näin aikuisena syön jäätelöä harvoin. En erityisemmin välitä jäätelöstä. Ei oikeastaan koskaan tee mieli jäätelöä. Kai söin sitä tarpeeksi jo lapsena. Jos haluan herkkua niin se on suklaata tai suolaisia sipsejä tms. Karkin himoakaan minulla ei ole.
Myös pullaa oli aina kotona tarjolla. Sekään ei oikein nyt aikuisena maistu. Minun kohdalla on siis toiminut se, että mitä sain lapsuudessa syödä yllin kyllin ei enää aikuisena maistu/kiinnosta. Toimii myös toisin päin. Se, mitä kotona ei ollut, on nyt suurta herkkua.
Meillä oli lapsuudessa harvoin ruuaksi kalaa ja nyt aikuisena olen sitten kalaruokien fani. Lapsuudessa en siis saanut kotona edes perinteisiä kalapuikkoja. Ne oli suurta herkkua, jota sai vain koulussa.
on. tiedänkin sellaisen lapsen jolle ei ole annettu moskaa juurikaan
ja on todella reipas ja terve. Nykyään kun katsoo kaupassa ihmisiä niin vain
myyjät ovat joskus hoikkia. Kaikki muut pursuaa ulos vaatteistaan,
niin miehet kuin naisetkin. Eikä se ole ihme ku liikutaan
lähinnä jääkaapin ja vessan väliä, syödään kolmen edestä per
naama ja haetaan autolla 6 kassia lisää täytettä kaappiin.
Tämä ruoka rakentuu sokereista ja rasvasta ja se myy
koska siinä on paljon kaloreita ja se on halpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on aina ollut makeaa esillä ja kaapissa ja saanut syödä vapaasti. Ei ole kamalasti menekkiä. Joulun konvehtirasian viimeisen konvehdin söin perjantaina, jätskiä pakkaus reilun kuukauden pakasteessa, viime kesänä heitin roskiin kolmisen vuotta vanhat karkit. Uskon, että vapaus syödä halutessaan on vaikuttanut.
Lapsena meillä oli lauantai karkkipäivä. Opin pitämään itsestäänselvyytenä, että yhtenä päivänä viikossa saa herkutella.
Ei ole mahdotonta. Riippuu omista valinnoista.
Tässä taapero maistaa makeaa ensimmäisen kerran.
Lähes inhorealismia.
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.iltale…
Meillä on herkkukaappi jossa on suklaata, keksejä, sipsejä yms. Kaapilla saa käydä ihan vapaasti, mutta ei meidän lapset herkuttele kovinkaan paljon. Muistan omasta lapsuudesta jatkuvan herkkujen himon ja sen että ne olivat kiellettyjä, ainoastaan lauantaina sai jotain karkkia/sipsiä ja sitä sitten odotti malttamattomana koko viikon.
Mun kokemuksen mukaan herkuista ei kannata tehdä mitään isoa numeroa jota kovasti odotetaan. Mieluummin useammin mutta kohtuudella.
Älä nyt raskausaikana syö paljoa sokeria niin masukki ei totu sokeriin. Samoin kun rintasyötät niin sokerit alas. Mulla on vanhempi sisko jolla on kova tarve sokeriherkkuihin, mulla ei ole. Kun äiti odotti ensimmäistä, siis siskoani niin söi mitä halusi (makeita) ja minua odottaessaan oli todella tarkka linjoistaan (ei makeita). Äitini itse joskus mietti josko tämä vaikutti siihen miten erilailla me sisarukset käsitellään makeita herkkuja. Lapsena kun saatin lahjaksi esim jouluna makeisia niin sisko söi kaiken saamansa heti ja minä otin omastani yhden kaksi ja säästin loput. Lopulta mulla oli sitten laatikollinen vanhoja karkkeja kun en niitä halunnut kumminkaan syödä. Sama juttu vielä aikuisena, mulla vaan jää ne makeat vähään.
En lukenut ketjua, mutta ei se aina ole kasvatuksesta kiinni. Meillä on kaksi lasta, joista toinen ei erityisemmin pidä makeasta, ei ole koskaan välittänyt. Ottaa jonkun karkin tai keksin, mutta ei himoitse oikein mitään ruokaa. Toinen on armoton herkkusuu. Molemmat syövät hyvin ja monipuolisesti normaalia ruokaa.
Luulen, että kyse on geneettisestä erosta. Lasten isä on samanlainen, ettei makea juuri maistu, kuten ei hänen vanhemmilleenkaan.
Jos jotain eroa lasten taussa on, niin se makeasta välittämätön lapsi oli pidempään rintaruokittu ja siten hoikempi vauva. Hän myös altistui vanhempana, mutta ei eritysen vanhana makealle (sai 10kk iästä jäätelöä ja jogorttia, 1-v iästä pullaa/kakkua juhlissa, mutta karkkia tai täytekeksejä (joitain maistiaisia lukuun ottamatta) ehkä vasta 2-3v iässä). Toki se makealle perso vaatikin jo 1-v iästä keksit kädestä kun toinen oli valinnut mielummin hedelmää tai rusinoita.