Lue keskustelun säännöt.
En halua asua miehen (/kenenkään) kanssa yhdessä :/
27.02.2014 |
Niin. Miksi vakavassa suhteessa on monille niin tärkeää asua saman katon alla? Minulle sopisi oikein hyvin se, että asuttaisi miehen kanssa lähekkäin omissa asunnoissamme. Voitaisi olla vaikka 6/7 yöstä viikossa yhdessä, kokkailla ja jakaa arkeamme, kunhan saisin viettää silloin tällöin aikaa yksinäni omassa asunnossani ja pitää oman tilani. Sisustaa ja tehdä kotitöitä oman rytmini mukaan, hoitaa itse omat sotkuni ilman että kummankaan tarvitsisi ärsyyntyä toisen erilaisesta tyylistä siivoamisessa jne. Miksi suhteelle pitää luoda paineita jollain kotitöillä, kun toisen kanssa voisi viettää laatuaikaa ja tehdä kaikkia tylsiä juttuja sitten yksinään? Argh. Elän siis avoliitossa ja mieheni on oikein hyvä tekemään kotitöitä ja ihana, mutta silti vaan mieluummin asuisin yksin. Onko muilla näin?
Kommentit (12)
Itse asuin nuorempana pari vuotta exäni kanssa yhdessä, nyt yksin asuessani tuntuu siltä etten enää koskaan halua samaa vaikka vastaan tulisikin unelmieni prinssi. On ihana olla yksin, näin on niin paljon helpompaa :) Tai no onhan mulla kaksi kissaa seuranani ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle riittäis vähempikin yhdessäasuminen, 6 on ihan liikaa viikossa...
Mä olen nykyisen miehen kanssa ollut yhdessä vuosia ja meillä on omat asunnot. Mä olen himasta pois muuttamisen jälkeen asunut yksin koko ajan. Tilanne on hyvä näin, koska molemmat tarvii yksinoloa ja meillä on jossain määrin eri rytmit ja tavat. Jos ei lasketa matkailua mukaan, niin hyvin harvoin me ollaan oltu yötä jommankumman luona (edellisestä kerrasta on aika monta vuotta).
On, mutta minä sitten olenkin asunut koko ikäni yksin. Enkä koskaan halua avo- tai avioliittoon, juuri koska kaipaan liikaa yksinäisyyttä asuakseni kenenkään kanssa.
On, ymmärrän sinua hyvin. Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä enemmän kaipaan omaa rauhaa. Ajatus siitä, että asuisin miehen kanssa saman katon alla ahdistaa. Niinpä asumme erillämme. Onneksi kumppanini kunnioittaa toivettani ja kaipaa toisaalta itsekin tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en halua koskaan asua kenenkään kanssa saman katon alla. Sen takia kaikki suhteeni ovat kariutuneet, en ole halunnut muuttaa yhteen. Haluan asua yksin nyt ja aina.
Täälläkin kohtalotoveri, mutta avoliitossa olen... kaipaan mielettömästi yksinäisyyttä ja yksityisyyttä, omia kotitöitäni, omaa tahtiani ja muuta... mutta avoero ei tule kysymykseenkään. Ei ole tässä elämäntilanteessa siihen varaa ja vaikka olisikin, muut ihmiset vaatisivat uuvuttavan paljon selittelyä.. onhan se nyt ennen kuulumatonta ettei haluta asua yhdessä jos kerran rakastaa toista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu täällä! En voisi kuvitella muuttavani yhteen, koska tarvitsen niin paljon omaa aikaa ja yksinäisyyttä. "Kyllästyn"/väsyn ihmisiin melko helposti, jos en saa olla välillä itsekseni. Lisäksi uskon, että intohimo säilyy paremmin erillään asuessa. Tietty olen avoin sille, että mieleni joskus muuttuu, mutta se tuntuu ja on aina tuntunut tosi kaukaa haetulta.
Täällä myös samanlaisia ajatuksia. Muutama pitkä parisuhde takana ja viimeisen jälkeen olen viihtynyt yksin. Oma koti on viihtyisä ja olen panostanut siihen. Eniten ahdistaa ajatus, että pitäisi elää kaksin jossakin ahtaassa kaupunkiasunnossa. Toisaalta uusi parisuhde tuntuu yhä kaukaisemmalta ajatukselta. Yksin ollessani olen onnellisempi kuin yhdessäkään parisuhteistani. Tuntuu, että tänäpäivänä on niin vaikeaa saada kahden ihmisen asioita toimimaan saman katon alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen avioerostani saakka asunut yksin/ainoana aikuisena kodissani enkä ihan vähällä ole valmis toisen kanssa yhteen muuttamaan. Miksi edes pitäisi? Onneksi olen kohdannut miehen, jolle sopii samanlainen sitoutunut parisuhde ilman yhteenmuuttamisen pakkoa.
Up