Eroaminen pitkästä liitosta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erot ovat niin yleisiä ja suurin osa eroo. Voisitko tehdä vastaavasti gradua pitkistä liitoista vastaavasti mitenkä on selätetty ongelmat ja kriisit niin silloin olisi minullakin jotain kerrottavaa. Voisin antaa jotain neuvoja kun on vasta 30v yhteiselämää takana ja se on kompromissit. Saa olla terveen itsekäs mutta ei niin terveen ettei ota puolisoaan huomioon. Pitää olla omiakin harrastuksia eikä takertua toiseen. Pitää osata olla yksinkin ja luottaa. Pitää antaa toiselle omaa tilaa ja rauhaa. Ei saa olla koko ajan ohjaamassa ja määrämässä. Muistaa ettei ole mikään työnantaja parisuhteessa. Pitää muistaa kehua ja kannustaa pienistäkin asioista. Tehdä yhdessä ruokaa ja harrastaa kotona yhdessä kodinhoitoa sillä se yhdistää. 

Kaikkein helpointa on aina vaihtaa kumppania eikä tarvitse itse muuttua kun tulee ongelmia. Vaihtaessa se näyttämö vaan muuttuu mutta ihmisen ei tarvitse mitään vaivaa nähdä. Etsitään vain toinen teatterin esittäjä siihen kunnes se teatteri ei enään kiinnosta ja taas uusi tilalle. 

Toinen gradun aihe miksi ihmiset ovat muuttuneet niin itsekeskeiseksi etteivät pysty parisuhteessa elämään ollenkaan. 

Tuliko hyvä mieli kun pääsit pätemään ihan aiheen vierestä?

Onko se pätemistä kun ihmiset ovat niin tyhmiä etteivät selviydy niin yksinkertaisista asioista kuin parisuhde suuressa itsekkyydessään kun parisuhde on kompromisseja ja tuntuu oleb´van kaikkein vaikein asia ihmisille niin miksi edes yrittää suhdetta jos ei ensimmäiseksi opi tekemään kompromisseja. 

Hyvin pärjäsin ja myös lapset ottivat asian hyvin, ilmapiiri kotona muuttui normaaliksi. Tottakai otti aikansa päästä erosta yli, tai paremminkin toipua huonosta suhteesta ja kasata itsensä ja itsetuntonsa uudelleen. Itse miestä tai parisuhdetta en ole kaivannut päivääkään. Erosimme 12 vuoden yhdessäolon jälkeen.

Syitä eroon voi olla useita mutta jos useita vuosia on voinut huonosti ja suhde on täysin kuollut ja tulehtunut ei ole mitään järkeä kituuttaa yhdessä. Miksi ihmeessä pitäisi, en ymmärrä ollenkaan ketä sellainen hyödyttää.

Erosimme aikuisten tavoin ja nykyään tulemme ihan hyvin toimeen, lapset ovat säännöllisesti isänsä luona ja molemmat ovat mukana lasten arjessa.

Itselläni ei ole uutta suhdetta eikä ihan lähiaikoina ole tulossa, vaikka erosta on jo vuosia, riitti tämä yksi kokemus.

Suhteesta toiseen hyppiminen ihmetyttää ja kaikissa suhteissa on ollut alussa hekumaa tai ei sitä muuten suhteeseen oltais mennytkään. Jos suhde kuolee niin siihen on kumpikin syyllinen ja luovuttanut. Toinen ei toistaan osaa enään motivoida eikä ole tunteita. Mitä ihmeen tutkimusta siitä enää kannatta tehdä. 

Suurimmalla osalla vaan on tullut kakaroita siihen lyhyeen tai huonoon suhteeseen niin että pitää olla kuitenkin lopun elämää jossain sidoksissa. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin pärjäsin ja myös lapset ottivat asian hyvin, ilmapiiri kotona muuttui normaaliksi. Tottakai otti aikansa päästä erosta yli, tai paremminkin toipua huonosta suhteesta ja kasata itsensä ja itsetuntonsa uudelleen. Itse miestä tai parisuhdetta en ole kaivannut päivääkään. Erosimme 12 vuoden yhdessäolon jälkeen.

Syitä eroon voi olla useita mutta jos useita vuosia on voinut huonosti ja suhde on täysin kuollut ja tulehtunut ei ole mitään järkeä kituuttaa yhdessä. Miksi ihmeessä pitäisi, en ymmärrä ollenkaan ketä sellainen hyödyttää.

Erosimme aikuisten tavoin ja nykyään tulemme ihan hyvin toimeen, lapset ovat säännöllisesti isänsä luona ja molemmat ovat mukana lasten arjessa.

Itselläni ei ole uutta suhdetta eikä ihan lähiaikoina ole tulossa, vaikka erosta on jo vuosia, riitti tämä yksi kokemus.

Mitenkä se oli huono ja oliko taas niin että itsessäsi ei ollut mitään vikaa vaan kaikki siinä toisessa. Monet kun saa lapsia niin sen jälkeen mies on ihan kelvoton kunhan on siittänyt ne kakarat ämmälle. 

Mitä väliä sillä on, kenessä on vika. Miksi ihmeessä kenekään pitäisi väkisin elää liitossa jossa voidaan huonosti, ketä sellainen hyödyttää?

Vikaa oli varmasti molemmissa, mutta kun olisin halunnut löytää tilalle toimivia tapoja olla yhdessä ja läheisiä, ilmaista tunteita ja kommunikoida, ja valmis tekemään itsenikin kanssa töitä, mies ei halunnut keskustella mistään eikä lähteä pariterapiaan. Kävin siellä aikani yksin kunnes totesin jäljelle jäävän vain erovaihtoehdon.

Kiitos vastauksista, luen ne ajatuksella. Tämä oli jotenkin jumissa enkä päässyt avaamaan avaustani ennenkuin nyt.

Ap

Yllättävän usein käy niin, että vaikka niitä lapsia yhteistuumin hankitaan, niin toinen osapuoli ei sitten kuitenkaan pysty muuttamaan elämäänsä riittävästi toimivan perhe-elämän edellyttämällä tavalla. Toinen aikansa yrittää puhua järkeä ja saada toisen ymmärtämään, mutta saa kuulla olevansa nalkuttava paskiainen. Siinä voi sitten miettiä, että jäädäkö vai lähteä, ja lähdön jälkeen ulkopuoliset spekuloi että nonni, siinä ei taas mies kelvannut kuin siittäjäksi.

Erosimme 30 yhteisen vuoden jälkeen.

Eroon johtaneet syyt; työ täytti molempien arjen jo lasten ollessa kotona ja heidän muutettua omilleen.

Vapaa-aika meni kuskaten lapsia ja nuoria harrastuksissa. Siihen panostettiin.

Mies ihastui töissään alaisiinsa.

Terapiassa näitä yhdessä purettiin. Syynä oli kuulemma, etten arvostanut häntä. Nuoremmat naiset arvostivat ja miellyttävät silmää.

Erosta tuli aika ruma. Terapia ei siihen apua tuonut. Katkerat tunteet ja viha purkautuivat vuosien ajalta.

Oli kuin ei enää olisi ollut jäljellä yhtään siitä ihmisestä, jonka kanssa oli jakanut yli puolet elämästään. Rakastanut paljon ja lopulta oli jäljellä vain ystävyys, jos sitäkään.

Ero repi perheen halki. Osa lapsista etääntyi meistä molemmista. Huolimatta siitä, että olivat jo omillaan. Lastenlapset kärsivät.

Talous heitti häränpyllyä. Vuosia jo yrittänyt tasata tilannetta. Valitsimme tämän tien, joten on hyväksyttävä myös, että ei ole helppoa.

Exää en kaipaa. Toki muistelen myös hyviä aikoja kiitollisena, mutta, henkisesti olen vapaa.

Me erosimme 20 v jälkeen, syynä miehen sivusuhde, josta hän ei aikonut luoua, joten minä lähdin. Parisihteemme oli ihan hyvä ja olimme hyvä tiimi.

Ensimmäiset 1,5 v kävin syvissä vesissä. Kävin läpi kelpaamattomuuden ja riittämäyyömyyden tunteita. Tämän jälkeen alkoi toipuminen nopeasti, mutta kyllä 5 vuoden jälkeenkin olin surullinen siitä, että lapseni ovat rikkinäisestä kodista.

Jos mies olisi luopumut sivusuhteestaan, niin olisin antanut anteeksi. Uskallan väittää, että se tie olisi ollut helpompi kuin eronneena.

Kaikki käytännön järjestelyt menivät hyvin. Tunnepuoli oli se vaikein.

Vierailija kirjoitti:

Suhteen ratkaisija on rakkaus. Niin kauan kuin molemmat rakastaa niin suhde on hyvä. Kun on rakkautta niin haluaa toiselle vain hyvää ja on valmis joustamaan. Näin kun molemmat toimivat niin suhde kestää vaikeudetkin. Kun toisen rakkaus loppuu niin toiselle tulee ankeaa. Rakkaudeton kun hakee uden rakkauden muualta tai muuten muuttuu hankalaksi puolisoksi.

Jaa. Ei ole mitään ”rakkaurta”, joka kantaisi kaiken yli. Rakkaus näkyy teoissa. Se on sitä, että kohtelee toista kunnioittavasti, jakaa omastaa ja antaa toiselle vapauden olla oma itsensä.

Vaikka rakkauden tunne haalenisi, niin kyllä ihminen voi silti käyttäytyä rakastavasti. Ei se tarkoita, että pitäisi alkaa kritisoimaan tai ei voisi halata.

Ensin tuli hirveä helpotus, sitten katumus ja taas helpotus. Varaudu kuitenkin tuohon katumukseen, kun aika alkaa kultaa muistoja, mutta itsellä kuitenkin järki tuli taas päähän. 

30 jatkaa

Siihen pitää kommentoida, että et pysty millään ennakoimaan sitä, tuleeko erosta kaunis vai riitaisa. En olisi ikipäivänä uskonut, miten rikki minun ja eksäni välit voivat mennä.

Itse erokeskustelut olivat asialliset ja mies auttoi minua poismuuttamisessa. Olim satavarma, että me pystymme eroamaan kuin aikuiset.

Pari ekaa vuotta meni nätisti, joustimme puolin ja toisin. Lasten laskut sovittiin maksettiin puoliksi

Sitten kun minä löysin uuden miehen, niin eksän asenne minuun muuttui ja aloimme riitelemään. Sitten teinimme teki jotain, josta eksä syytti minua. Kävimme oikeudessakin. Ja tällä hetkellä en ole eksän kanssa missään puheväleissä. En ikipäivänä olisi uskonut tätä tilannetta etukäteen.

Meillä on 30-vuotinen yhteiselämä takana ja kerran aiemmin yritettiin erota. Kaikki lapset oli silloin alaikäisiä ja yritys kaatui omaan mahdottomuuteensa. Nyt tilanne on kuitenkin se että paukkuja yhteiselämän jatkamiseen ei minulla ole. Henkinen varmuus asiasta tuo jo vähän mielenrauhaa mutt edessä oleva toteutus pelottaa. Paljon kamalia asioita edessä, ja miten kamalaksi toinen osapuoli sitten haluaakaan vielä asiat tehdä. Toivottavasti edessä on kuitenkin mielekästä ja vihdoinkin itseni näköistä elämää, eikä pelkkää menneestä toipumista.

Ap

Ja suurella mielenkiinnolla ja myötätunnolla luin tuota "mitkä asiat yllättivät parisuhteessa" - ketjua. Terapeuttista 🙂

Ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 30-vuotinen yhteiselämä takana ja kerran aiemmin yritettiin erota. Kaikki lapset oli silloin alaikäisiä ja yritys kaatui omaan mahdottomuuteensa. Nyt tilanne on kuitenkin se että paukkuja yhteiselämän jatkamiseen ei minulla ole. Henkinen varmuus asiasta tuo jo vähän mielenrauhaa mutt edessä oleva toteutus pelottaa. Paljon kamalia asioita edessä, ja miten kamalaksi toinen osapuoli sitten haluaakaan vielä asiat tehdä. Toivottavasti edessä on kuitenkin mielekästä ja vihdoinkin itseni näköistä elämää, eikä pelkkää menneestä toipumista.

Ap

Tsemppiä. Mitä kamalia asioita pelkäät? Jos lapsetkin isoja niin heillä on oma sanansa eikä tarvi tapaamisia säätää. Eron jälkeen ei tarvi olla tekemisissä mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 30-vuotinen yhteiselämä takana ja kerran aiemmin yritettiin erota. Kaikki lapset oli silloin alaikäisiä ja yritys kaatui omaan mahdottomuuteensa. Nyt tilanne on kuitenkin se että paukkuja yhteiselämän jatkamiseen ei minulla ole. Henkinen varmuus asiasta tuo jo vähän mielenrauhaa mutt edessä oleva toteutus pelottaa. Paljon kamalia asioita edessä, ja miten kamalaksi toinen osapuoli sitten haluaakaan vielä asiat tehdä. Toivottavasti edessä on kuitenkin mielekästä ja vihdoinkin itseni näköistä elämää, eikä pelkkää menneestä toipumista.

Ap

Tsemppiä. Mitä kamalia asioita pelkäät? Jos lapsetkin isoja niin heillä on oma sanansa eikä tarvi tapaamisia säätää. Eron jälkeen ei tarvi olla tekemisissä mitenkään.

Meillä minulta vietiin erossa kaikki tärkeät asiani. Eksä ei antanut minulle valokuvakansioita eikä sisustuselementtejä, joita olin huutokaupoista hankkinut. Menetin muistoni.

Joku aikaisempi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 30-vuotinen yhteiselämä takana ja kerran aiemmin yritettiin erota. Kaikki lapset oli silloin alaikäisiä ja yritys kaatui omaan mahdottomuuteensa. Nyt tilanne on kuitenkin se että paukkuja yhteiselämän jatkamiseen ei minulla ole. Henkinen varmuus asiasta tuo jo vähän mielenrauhaa mutt edessä oleva toteutus pelottaa. Paljon kamalia asioita edessä, ja miten kamalaksi toinen osapuoli sitten haluaakaan vielä asiat tehdä. Toivottavasti edessä on kuitenkin mielekästä ja vihdoinkin itseni näköistä elämää, eikä pelkkää menneestä toipumista.

Ap

Tsemppiä. Mitä kamalia asioita pelkäät? Jos lapsetkin isoja niin heillä on oma sanansa eikä tarvi tapaamisia säätää. Eron jälkeen ei tarvi olla tekemisissä mitenkään.

Meillä minulta vietiin erossa kaikki tärkeät asiani. Eksä ei antanut minulle valokuvakansioita eikä sisustuselementtejä, joita olin huutokaupoista hankkinut. Menetin muistoni.

Joku aikaisempi

Omat tärkeät tavarat kannattaa viedä etukäteen muualle säilöön, jos tuollaista pelkää. Eroa kannattaa mitenkin valmistella hankkimalla asunto ym, jos pelkää reaktiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 30-vuotinen yhteiselämä takana ja kerran aiemmin yritettiin erota. Kaikki lapset oli silloin alaikäisiä ja yritys kaatui omaan mahdottomuuteensa. Nyt tilanne on kuitenkin se että paukkuja yhteiselämän jatkamiseen ei minulla ole. Henkinen varmuus asiasta tuo jo vähän mielenrauhaa mutt edessä oleva toteutus pelottaa. Paljon kamalia asioita edessä, ja miten kamalaksi toinen osapuoli sitten haluaakaan vielä asiat tehdä. Toivottavasti edessä on kuitenkin mielekästä ja vihdoinkin itseni näköistä elämää, eikä pelkkää menneestä toipumista.

Ap

Tsemppiä. Mitä kamalia asioita pelkäät? Jos lapsetkin isoja niin heillä on oma sanansa eikä tarvi tapaamisia säätää. Eron jälkeen ei tarvi olla tekemisissä mitenkään.

Meillä minulta vietiin erossa kaikki tärkeät asiani. Eksä ei antanut minulle valokuvakansioita eikä sisustuselementtejä, joita olin huutokaupoista hankkinut. Menetin muistoni.

Joku aikaisempi

Omat tärkeät tavarat kannattaa viedä etukäteen muualle säilöön, jos tuollaista pelkää. Eroa kannattaa mitenkin valmistella hankkimalla asunto ym, jos pelkää reaktiota.

Juu, mutta en mistään pystynyt ennakoimaan, että noin tapahtuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 30-vuotinen yhteiselämä takana ja kerran aiemmin yritettiin erota. Kaikki lapset oli silloin alaikäisiä ja yritys kaatui omaan mahdottomuuteensa. Nyt tilanne on kuitenkin se että paukkuja yhteiselämän jatkamiseen ei minulla ole. Henkinen varmuus asiasta tuo jo vähän mielenrauhaa mutt edessä oleva toteutus pelottaa. Paljon kamalia asioita edessä, ja miten kamalaksi toinen osapuoli sitten haluaakaan vielä asiat tehdä. Toivottavasti edessä on kuitenkin mielekästä ja vihdoinkin itseni näköistä elämää, eikä pelkkää menneestä toipumista.

Ap

Tsemppiä. Mitä kamalia asioita pelkäät? Jos lapsetkin isoja niin heillä on oma sanansa eikä tarvi tapaamisia säätää. Eron jälkeen ei tarvi olla tekemisissä mitenkään.

Pelkään tätä perheen ja kodin hajottamista, rakkaasta kodista lähtemistä, taloudellista katastrofia, yksinäisyyden ja katumuksen hetkiä. Pään pysymistä kasassa.

Ap