Tuleeko Trump silmille, jos häviää vaalit?
Olen pikkutyttönä joutunut silmäkkäin nurkkaan ahdistetun rotan kanssa. Vein äidin pyynnöstä säilyketölkejä takapihan säiliöön. Kun avasin säiliön kannen, esiin lötkähti iso rotta. Sen sijaan, että olisi paennut rotta yritti hypätä päälleni. Elämäni pelotavin kohtaaminen eläimen kanssa.
Pelästyin ja tölkit jäi tyhjentämättä säiliöön.
Äiti ilmoitti talonmiehelle rottaongelmasta.
En uskaltanut mennä takapihalle moneen vuoteen.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/d909e434-23e0-4387-bae4-564bae1bc…
Kommentit (19)
Painaa vielä ydinasesalkun nappia ja räjäyttää koko maailman taivaan tuuliin. Aloittaa sisällisodan.
Selkä seinää vasten laitettu Trump voi olla vaarallinen. Trumpin koko omaisuus on vaakalaudalla, sillä korona on tehnyt pahaa hänen htellibisnekselleen. Neljän vuoden sisällä erääntyy lainoja 900 miljoonan dollarin edestä. Lisäksi Trump on taannut henkilökohtaisesti muiden velkoja 300 miljoonaa dollaria.
Voisi luulla, että isänmaallinen presidentti olisi ottanut lainat amerikkalaisista pankeista, mutta Saksaan on velkaa.
Seksuaalinen häirintä, 26 syytettä, joista ei ole joutunut presidentin aseman vuoksi toistaiseksi vastaamaan oikeudessa.
Virkarikossyyte.
Mitähän muuta vielä tulee esille, kun kunnolla päästään penkomaan?
Häiriintyneisyys on sitä lajia joka pahenee koko ajan
Googlatkaa "narcissistic rage"
Se tullaan näkemään maailmanluokan mitassa.
Vierailija kirjoitti:
Häiriintyneisyys on sitä lajia joka pahenee koko ajan
Googlatkaa "narcissistic rage"
Se tullaan näkemään maailmanluokan mitassa.
Tässä linkissä on kuvailtu suomeksi pettymyksen kokevaa narsistia:
https://lastensuojelua.vuodatus.net/lue/2015/02/narsistinen-raivo
Vierailija kirjoitti:
Painaa vielä ydinasesalkun nappia ja räjäyttää koko maailman taivaan tuuliin. Aloittaa sisällisodan.
Onkohan nappi oikeasti kytketty päälle?
Harvinaisen tyylikäs aloitus. Leila Koo tuntuu kovin fiksulta muutenkin. Kerran taidan muistaa olleeni jostain asiasta tiukasti eri mieltä, mutta sekin saattaa olla fake news. Ehkä muistan väärin.
Tulee varmaan jonkun nuoren blondin silmille.
Vierailija kirjoitti:
Harvinaisen tyylikäs aloitus. Leila Koo tuntuu kovin fiksulta muutenkin. Kerran taidan muistaa olleeni jostain asiasta tiukasti eri mieltä, mutta sekin saattaa olla fake news. Ehkä muistan väärin.
Ja tämmöiset Leilat meillä kuntapolitiikassa huseeraa, taidan olla sanomatta enempää, nykyään saa niin helposti jonkin syytteen niskoilleen.
Laita silmät kiinni ja kilistele avainnippua.
Hänen uskottavuutensa on mennyt ja oikeasti hän on aika yksin. Myöskään republikaanipuolue ei tue häntä. Eli en usko että hän pystyy mihinkään. Rumaa tulee olemaan kyllä, mutta sehän on siinä ja siinä saako itsensä puettua yksin. Hän tarvitsee muita ihmisiä ihan kaikkeen ja sellaiset ainakin kyvykkäät eivät enää suostu.
Luulin että hänellä olisi ollut takataskussa joku deepfake-video Bidenistä tai yleensä joku strategia. Ainoastaan se postiäänten dissaus. Kansalaiset siellä ovat eläneet tämän suomalaisittain oudon vaalijärjestelmän kanssa aina ja se on testattu toimivaksi kaikissa edellisissä vaaleissa, suurelle yleisölle ei mene läpi nämä huijaussyytökset ilman todisteita.
Trumpin kierrokset on jo niin korkealla, että Twitter joutuu piilottamaan hänen viestejään. Hurjaa.
En tahdo nähdä hänen tulevan kenenkään silmille X|
Trumpille tulee haasteita oikeuteen. "Sataa ovista ja ikkunoista".. Presidenttiaikana sitä ei voitu haastaa, mutta nyt kun se loppuu ja suoja poistuu, on kaikki mahdollisuudet avoinna.
Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Siis joo on se ihanaa et saadaan Biden 😃 Trump pitäis pakkopidättää ennakoimattomasti, että ei pääsis kostaan 😒 Ja älkää haukkuko bidenia, kaikki on tykännyt sen seurasta ei see oo creepy, ja se on myös niin komea ja ystävällinen 🥰
Kyllä kaikki menee hyvin 💪💯
Vierailija kirjoitti:
Painaa vielä ydinasesalkun nappia ja räjäyttää koko maailman taivaan tuuliin. Aloittaa sisällisodan.
Ei pressa yksin saa ydinsotaa aikaiseksi. Vaikka Trump painais kuinka nappulaa niin mitään ei tapahdu.
tTrumppi näkyy spämmivän twitterissään:
"Some or all of the content shared in this Tweet is disputed and might be misleading about an election or other civic process."
:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Painaa vielä ydinasesalkun nappia ja räjäyttää koko maailman taivaan tuuliin. Aloittaa sisällisodan.
Ei pressa yksin saa ydinsotaa aikaiseksi. Vaikka Trump painais kuinka nappulaa niin mitään ei tapahdu.
Kyllä saa. "The president has unilateral authority as commander-in-chief to order that nuclear weapons be used for any reason at any time." -Wikipedia
Toivottavasti pidättävät hänet ja nopeasti...

Niin mutta hän ei osaa sitä tehdä ellei joku opasta ja avusta. Asiaan on oikeasti helppo puuttua.
Varmasti, mutta kenen silmille?
En vertaisi Trumpia villieläimeen - ne toimivat omassa ympäristössään tarkoituksenmukaisesti - vaan kasvattamattomaan uhmaikäiseen, joka on tottunut saamaan itkupotkuraivareilla kaiken haluamansa.