Mitä tarkoittaa konkreettisesti, jos lapselle siirtymätilanteet ovat vaikeita?

Voi yksinkertaisuus taas.

Ainakin työssäni päiväkodissa se tarkoittaa esim. sitä, että lapsi hätääntyy ja itkee, vaikka siinä tilanteessa, kun lähdetään vessaan ja pukemaan. Tai vaikka ulkoa sisälle. Tai vaikka ruualta päiväunille.

Osalla se tarkoittaa sitä, että esim. edellä mainituissa tilanteissa saa uhmakohtauksen, kieltäytyy pukemasta, heittelee vaatteita, kieltäytyy vessaan menosta jne.

No ihan sillä kuule kysyin, että on ihan normaalia lapselle "temppuilla" jonkin verran, mutta kyselin ajatuksianne siitä, missä raja kulkee, milloin ja miten se näkyy kun siirtymät ovat lapselle aidosti hankalia. Minulla on useampi lapsi, eikä kenelläkään ole tätä ongelmaa, jos ei nyt jotain pientä lasketa, ihan vaan kiinnostaa.

ap

Esim. lapsille kerrotaan, että pian on aika lopetella leikit ja siirtyä eteistiloihin pukemaan. Kun aikuinen sitten kertoo, että nyt mennään niin silloin lapsen tulisi siirtyä toiminnasta toiseen suht joustavasti(ehkä tarvitaan pari kehoitusta) mutta jos lapsi vain jatkaa leikkiään on kyseessä jo ns.hankaluudet siirtymätilanteissa. Aikuisen apua tarvitaan konkreettisesti lelujen laittamisesta pois käsistä ja lapsi siirtyy aikuisen viemänä eteiseen, kädestä taluttaen. Jos tällaista apua tarvitaan vielä 5-6 vuotiailla on aikuisilla pysähtymisen paikka ja miettiä ratkaisumalleja tilanteeseen.

No esimerkiksi oma vauvani ei pidä ollenkaan vaunuista. Noin kuukauden ikäisestä neljän kuun ikään itki hädissään naama punaisena joka kerta, kun laitoin hänet vaunuihin. Rauhoittui kyllä, kun pääsimme liikkeelle, missä meni aikaa, koska asumme korkean kerrostalon yläkerroksessa.  Nyt viiden kuukauden iässä itkut vaunuihin laitettaessa ovat vähentyneet, mutta kyllä tytöllä on niihin laitettaessa aina sellainen kysyvä ja pikkuisen syyttäväkin ilme tyyliin, "Mihin minua taas raahataan?".

Ja kyseessä on siis muuten erittäin aurinkoinen vauva, joka kyllä viihtyy ihan ok auton turvakaukalossa, ja on jo viety lomalle lentokoneessa, eikä hätkähtänytkään edes lentämisestä, vaan jopa nukkui nousut. Ei vain ilmeisesti hyvin liikkuvaisena tapauksena tykkää ollenkaan ahtaista paikoista, jossa ei pääse vapaasti potkistelemaan ja käyttämään käsiä. Kapalointikaan ei ole koskaan nimittäin rauhoittanut vauvaa, päin vastoin Sanomattakin kai selvää, että meillä ei myöskään vauvaa nukuteta vaunuissa ulkona....

Vaikeus orientoitua muuttuviin tilanteisiin on synnynnäinen ominaisuus, eikä merkki siitä että tällaisen lapsen äiti ei ole esmes ap:ltä ymmärtänyt kysyä kasvatusvinkkejä.

Tällaiset lapset ovat jo ihan pienenä vauvana niitä, joille esimerkiksi pyllynpesut ovat vaikeita, pukemiset ovat vaikeita ja joille pienetkin muutokset ympäristössä tuntuvat hankalilta. Siis sellaisia "itkee kun pitäisi mennä suihkuun ja itkee kun pitäisi tulla suihkusta pois" -tyyppisiä lapsia. Ja jooh, kaikki lapset kiukuttelevat joskus, mutta monen lapsen äidillä luulisi olevan sen verran äitikavereita ja hänen kavereillaan sen verran kavereita, että siihen porukkaan osuisi joku lapsi, jonka kanssa mikään muu kotona oleminen ei näytä sujuvan hyvässä yhteisymmärryksessä.

Hoidan alle eskari-ikäisiä ja jos siirtymätilanteissa on lähes aina ongelmia niin lapsella on jokin erityispiirre (diagnoosi tulee jossain vaiheessa).

Kuinka olisi esim. tällainen (en muista enää kovin hyvin) päivä:

Herätään. Lapsi ei halua lähteä pinnasängystä pois. Lapsella on märkä vaippa, ei halua märkää vaippaa pois eikä likaist yöpaitaa pois. Kun on märkä vaippa poissa, ei halua, että peppu pestään. Kun peppu on pesty, itsee sitä, että suihkuttelu loppui.

Aamiaiselle on vaikea mennä. Kun lautanen on tyhjä, onkin harmi, kun ruoka loppui. Mennään pesemään hampaat. ei haluta. Kun on hampaat pesty, ei haluta hammaspesua lopettaa.

Mennään ulos, ei haluta. Ulkona ei haluta mennä rattaisiin ja kun on siellä oltu ei hlauta tulla pois. ei haluta keinumaan, ei haluta keinusta pois.

Tätä sitten koko päivä. Todellakaan ei sitten ole kyse kiukuttelusta, vaan lapsi on jopa välillä ahdistunut muutoksista. Aina uuden asian tullessa ollaan "tumput suorana"

Meillä jo murrosikäinen lapsi (kuopus), jolle pienenmpänä kaikki "siirtyminen" oli vaikeaa. Lähteminen, kotiintulo, leikin lopettaminen, nukkumaan meno, herääminen jne. Erityisesti lähteminen oli tosi vaikeaa. Oli sitten kyse huvipuistoon tai neuvolaan lähtemisestä. Ongelma oli vaan se lähteminen. Yleensä sai raivarit, mutta ennakoimalla arjesta selviydyttiin kyllä ja periaatteessa lapsi oli tyytyväinen olotilaansa joka vallitsi. Tavallaan siis kuitenkin "helppo" lapsi.

Ihan normaali lapsi tuosta on kasvanut. Koulu menee hyvin ja harrastuksissakin pärjää. Kavereita on ja on ihan pidetty lapsi. Edelleen kuitenkin lähteminen (kivaankin paikkaan) ja nukkumaanmeno on hiukan "hankalaa". Ei siis toki saa mitään raivareita, mutta viivyttää viime tinkaan.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 12:25"]

Hoidan alle eskari-ikäisiä ja jos siirtymätilanteissa on lähes aina ongelmia niin lapsella on jokin erityispiirre (diagnoosi tulee jossain vaiheessa).

[/quote]

Minäkin, ja monet muut asiat vaikuttavat kyllä myös tuohon, kuin se, että olisi saamassa jonkun diagnoosin. Esim. se, että lapsella ei ole ollenkaan asetettu rajoja kotona.

Jos et kiinnitä niihin huomiota ja ala voivottelemaan niitä ei edes synny. Nykykasvatuksen tuote. "Muistat sitten varoa"

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 12:51"]

Jos et kiinnitä niihin huomiota ja ala voivottelemaan niitä ei edes synny. Nykykasvatuksen tuote. "Muistat sitten varoa"

[/quote]

Sanoo hän, jolla on vissiin monen lapsen kasvatuskokemus...

Älä viitsi.

Meille ei ole päiväkodissa sanottu, että siirtymätilanteet ovat vaikeita, kun lasta ei vain joskus huvita pukea. Kyllä ne päiväkodin työntekijät tajuavat itsekin, että se johtuu siitä, että lapsilla on leikit kesken eivätkä siksi halua, joten hoitajat eivät tee siitä sen isompaa numeroa.

Vaikeita tapauksia on myös, niitä jotka itkevät tai saavat oikean raivarin, lyövät muita lapsia jne., toistuvasti. Silloin taustalta voi löytyä oikeita syitä, sen tavallisen uhmaamisen lisäksi.

Turhaa hakea ongelmia sieltä, missä niitä ei oikeasti ole. 8 voisi mennä takaisin kouluun ja syventyä opintoihinsa tällä kertaa vähän paremmin.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 12:31"]

Kuinka olisi esim. tällainen (en muista enää kovin hyvin) päivä:

Herätään. Lapsi ei halua lähteä pinnasängystä pois. Lapsella on märkä vaippa, ei halua märkää vaippaa pois eikä likaist yöpaitaa pois. Kun on märkä vaippa poissa, ei halua, että peppu pestään. Kun peppu on pesty, itsee sitä, että suihkuttelu loppui.

Aamiaiselle on vaikea mennä. Kun lautanen on tyhjä, onkin harmi, kun ruoka loppui. Mennään pesemään hampaat. ei haluta. Kun on hampaat pesty, ei haluta hammaspesua lopettaa.

Mennään ulos, ei haluta. Ulkona ei haluta mennä rattaisiin ja kun on siellä oltu ei hlauta tulla pois. ei haluta keinumaan, ei haluta keinusta pois.

Tätä sitten koko päivä. Todellakaan ei sitten ole kyse kiukuttelusta, vaan lapsi on jopa välillä ahdistunut muutoksista. Aina uuden asian tullessa ollaan "tumput suorana"

[/quote]

Olen kohta 40 ja kaikenlaiset muutokset aina vähän ahdistaa, näin on aina ollut. Se on minun luonteenpiirteeni. Jos jokaisella luonteenpiirteellä olisi diganoosi, olisimme kaikki diagnosoituja. Kohta kai olemmekin. Tämä ei ole kirjoittajalle erityisesti, vaan yleisempi huomio. Olemme erilaisia, ja kategorisointi tällaisissa asioissa kiinniittää vääriin asioihin huomiota ja luo sekä hyviin että huonoihin luonteenpirteisiin hyvöksynnän kun siihen on olemassa jokin diagnoosi.

Jotkut ei tykkää muutoksista, ja sitten aikuisena siihen vaan tottuu tai sitten tule jokin oikea diagnoosi kuten lääketieteellisesti mitattavissa oleva tila. Älkää juosko diagnoosin perässä, vaan oppikaa ja opettakaa elämään.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 11:48"]

Esim. lapsille kerrotaan, että pian on aika lopetella leikit ja siirtyä eteistiloihin pukemaan. Kun aikuinen sitten kertoo, että nyt mennään niin silloin lapsen tulisi siirtyä toiminnasta toiseen suht joustavasti(ehkä tarvitaan pari kehoitusta) mutta jos lapsi vain jatkaa leikkiään on kyseessä jo ns.hankaluudet siirtymätilanteissa. Aikuisen apua tarvitaan konkreettisesti lelujen laittamisesta pois käsistä ja lapsi siirtyy aikuisen viemänä eteiseen, kädestä taluttaen. Jos tällaista apua tarvitaan vielä 5-6 vuotiailla on aikuisilla pysähtymisen paikka ja miettiä ratkaisumalleja tilanteeseen.

[/quote]

Meidän 1,5v. ei kyllä kuuntele kun hänelle sanoo että kohta lähdetään kotiin, aina tulee kauhea raivokohtaus ja rimpuilevaa lasta joutuu sylissä kantamaan pois ja väkisin pukemaan. Mitä minun tulisi tehdä?

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 12:57"]

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 12:31"]

Kuinka olisi esim. tällainen (en muista enää kovin hyvin) päivä:

Herätään. Lapsi ei halua lähteä pinnasängystä pois. Lapsella on märkä vaippa, ei halua märkää vaippaa pois eikä likaist yöpaitaa pois. Kun on märkä vaippa poissa, ei halua, että peppu pestään. Kun peppu on pesty, itsee sitä, että suihkuttelu loppui.

Aamiaiselle on vaikea mennä. Kun lautanen on tyhjä, onkin harmi, kun ruoka loppui. Mennään pesemään hampaat. ei haluta. Kun on hampaat pesty, ei haluta hammaspesua lopettaa.

Mennään ulos, ei haluta. Ulkona ei haluta mennä rattaisiin ja kun on siellä oltu ei hlauta tulla pois. ei haluta keinumaan, ei haluta keinusta pois.

Tätä sitten koko päivä. Todellakaan ei sitten ole kyse kiukuttelusta, vaan lapsi on jopa välillä ahdistunut muutoksista. Aina uuden asian tullessa ollaan "tumput suorana"

[/quote]

Olen kohta 40 ja kaikenlaiset muutokset aina vähän ahdistaa, näin on aina ollut. Se on minun luonteenpiirteeni. Jos jokaisella luonteenpiirteellä olisi diganoosi, olisimme kaikki diagnosoituja. Kohta kai olemmekin. Tämä ei ole kirjoittajalle erityisesti, vaan yleisempi huomio. Olemme erilaisia, ja kategorisointi tällaisissa asioissa kiinniittää vääriin asioihin huomiota ja luo sekä hyviin että huonoihin luonteenpirteisiin hyvöksynnän kun siihen on olemassa jokin diagnoosi.

Jotkut ei tykkää muutoksista, ja sitten aikuisena siihen vaan tottuu tai sitten tule jokin oikea diagnoosi kuten lääketieteellisesti mitattavissa oleva tila. Älkää juosko diagnoosin perässä, vaan oppikaa ja opettakaa elämään.

[/quote]

Niin toisille ne muutokset ja siirtymätilanteet ovat vaikeita. Harvalle kuitenkaan ihan jokaikinen tilanne on vaikeaa, niin että jokaikinen vaipanvaihto, syöminen jne olisi itkun ja ahdistuksen aihe.

Diagnoosin perässä en juossut. Eikä lapsi koskaan diagnoosia saanut. Nyt isompana on kuulemma niitä helpoimpia lapsia koulussa.

Rytmi katoaa. Kiukuttelee, syö ja nukkuu huonommin. Heräilee yöllä ja nukkuu päivällä enemmän kun normaalisti. Itkee ilman syytä. Kokee että kaikki ei ole hyvin

1,5 -vuotiaan uhmaikä on kai vähän eri asia kuin "siirtymätilanteiden vaikeudet" -diagnoosi. Uhmaikään kuuluu toi ei-juu -juttu ja kaikki on aina väärinpäin.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 12:25"]Hoidan alle eskari-ikäisiä ja jos siirtymätilanteissa on lähes aina ongelmia niin lapsella on jokin erityispiirre (diagnoosi tulee jossain vaiheessa).

[/quote]

Kerro esimerkkejä kokemuksesi perusteella

Tässä ote kuusivuotiaani tilanteesta

Aamu: Herääminen, kiukkuilu sängystä noususta... "en halua päiväkotiin". Vessaan saa kehottaa monesti aamupesuille ja pisuille. siirrytään pukemiseen... vaatteet kadonneet (ovat varattu illalla samaan kohtaan aina).  Kehotan pukemaan päälle... poika saattaa vetää housut jalkaan ja jää uumoilemaan muuta ympäristöä, lopulta kehotuksesta pukee muutkin vaatteet päälle (osaa hyvin). Sitten saa hetken olla vapaasti (tärkeää lapselle). Alan hyvissä ajoin kertomaan, että kohta ulkovaatteet päälle. Sama juttu, aloittaminen todella vaikeaa, onnistuu lopulta hyvin. 

Jee.. olemme ulkona, mutta bussipysäkki on liian kaukana, kiukkua. Huudolla saa liikkumaan vähän reippaammin, keskittyminen kohdistuu muuhun ympäristöön.

Bussiin nouseminen menee hyvin, mutta jos vakiopaikat on varattu, niin hätä iskee ja alkaa levottomaksi. Vaikka viereinen paikka olisi tyhjä.

Aika nousta bussista pois... toinen istuu kun liimattu, hoputusta tarvitsee, muut ihmiset näyttää äkäisiltä. 

Samat reiti pitää aina olla josta kävellään se tuo turvaa ja matka kulkee helpommin.

Eteisessä alkaa pyriminen ja hyöriminen, miten saa kengät pois.

Loput vaatteet riisuu smaalla, mutta päiväkotikaverit vie huomiota. Poika jää uumoilemaan. Lopulta tossut jalkaan, käsienpesut ja leikit voi alkaa... Tässä meidän vakio aamu... Iltapäivällä kun haen poikaa, kauheet kiukut, miksi tulin niin aikaseen, en halua kotiin... itkua parkua.