Lue keskustelun säännöt.
Nainen ei halua nukkua vieressä
05.11.2020 |
Eli olen jonkin aikaa tapaillut aivan ihanaa naista, mutta minua mietityttää se, kun hän teki jo alusta asti selväksi, että ei halua nukkua miehen vieressä. Hän kuulemma tarvitsee täysin oman rauhan ja oman tilan, jotta pystyy nukkumaan hyvin, ei kuulemma ole koskaan osannut nukkua toisen kanssa. Joten mietin, että onko teillä kokemusta tällaisesta erillään nukkumisesta? Miten vaikuttaa parisuhteeseen? Olen aina ajatellut, että se on yksi parisuhteen suola, että saa nukahtaa toisen viereen ja herätä yhteiseen aamuun.
Kommentit (49)
Sinulle yhdessä nukkuminen on tärkeää, hän ei sitä halua => tutustumisenne on osoittanut, ettei teistä tule paria, ainakaan onnellista paria. Helpointa on myöntää ja hyväksyä se nyt heti sen sijaan, että molemmat yrittävät muuttaa itseään ja lopputuloksena on yksi ahdistunut, huonosti nukkuva ja yksi enemmän läheisyyttä kaipaava.
Jos on joku perustavanlaatuinen ero, niin ihan oikeasti säästyy molempien aikaa, kun ymmärtää ajoissa, että homma ei tule toimimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en pysty nukkumaan kumppanin vieressä koska pienet äänet kuten tuhina ja sen sellaiset äänet ja liikehdintä vaikeuttaa unensaantiani. Nukutaan eri huoneissa.
Täällä yksi herkkäuninen, joka haluaa nukkua yksin! Mieheni ja minä olemme vetäneet yhtä köyttä jo 9 vuoden ajan ja suhteen alussa mekin väenvängällä nukuimme yhteisessä sängyssä toistemme vieressä, koska ajattelimme, että niin nyt vain kuuluu parisuhteessa tehdä, mutta todellisuudessa olin usein kärttyinen, koska heräilin paljon kesken kaiken pelkästään siihen jo, jos toinen kääntyili vieressäni. Muutimme uuteen isompaan asuntoon(nykyiseemme), jossa meillä molemmilla on omat makuuhuoneet. Tämä on vaikuttanut vain positiivisesti parisuhteeseemme. Olemme paremmalla tuulella ja voimme paremmin, kun saamme nukkua yömme kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Sinulle yhdessä nukkuminen on tärkeää, hän ei sitä halua => tutustumisenne on osoittanut, ettei teistä tule paria, ainakaan onnellista paria. Helpointa on myöntää ja hyväksyä se nyt heti sen sijaan, että molemmat yrittävät muuttaa itseään ja lopputuloksena on yksi ahdistunut, huonosti nukkuva ja yksi enemmän läheisyyttä kaipaava.
Jos on joku perustavanlaatuinen ero, niin ihan oikeasti säästyy molempien aikaa, kun ymmärtää ajoissa, että homma ei tule toimimaan.
Aloittaja siis on ajatellut, että tuo on parisuhteessa tärkeää. Hän ei sano, että se olisi hänelle itselleen tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi herkkäuninen, joka haluaa nukkua yksin! Mieheni ja minä olemme vetäneet yhtä köyttä jo 9 vuoden ajan ja suhteen alussa mekin väenvängällä nukuimme yhteisessä sängyssä toistemme vieressä, koska ajattelimme, että niin nyt vain kuuluu parisuhteessa tehdä, mutta todellisuudessa olin usein kärttyinen, koska heräilin paljon kesken kaiken pelkästään siihen jo, jos toinen kääntyili vieressäni. Muutimme uuteen isompaan asuntoon(nykyiseemme), jossa meillä molemmilla on omat makuuhuoneet. Tämä on vaikuttanut vain positiivisesti parisuhteeseemme. Olemme paremmalla tuulella ja voimme paremmin, kun saamme nukkua yömme kunnolla.
Miten ajattelet, että erikseen nukkuminen onnistuisi alusta saakka suhteessa, jossa ei asuta yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en alkaisi seurustelusuhteessa sellaiseen, että pitäisi seksin jälkeen aina kadota yön selkään. Joten kaikkien yhteisten iltojen pitäisi anna olla minun luonani.
Minua ei haittaa, jos toinen lähtee yöksi pois, nukun yksin ihan hyvin, eikä minulle ole sinänsä tärkeää herätä kumppanini viereltä. Mutta kuinkahan kauan toinen osapuoli todella jaksaisi tuollaista järjestelyä?
Eiköhän omat makuuhuoneet tuossa tapauksessa riitä. Herkkäunisena kyllä kärsin ja valvon jos joudun nukkumaan mieheni vieressä. Kuorsaa ,haisee, on tosi hiostava ja kiertyy kuin mustekala ympärille. Jossain vaiheessa nukun ilman peittoa aivan sängyn laidalla ukon röhnlttäessä levällään. Jaksaa olla muuten paljon ystävällisempi kun saa edes silloin tällöin nukkua rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi herkkäuninen, joka haluaa nukkua yksin! Mieheni ja minä olemme vetäneet yhtä köyttä jo 9 vuoden ajan ja suhteen alussa mekin väenvängällä nukuimme yhteisessä sängyssä toistemme vieressä, koska ajattelimme, että niin nyt vain kuuluu parisuhteessa tehdä, mutta todellisuudessa olin usein kärttyinen, koska heräilin paljon kesken kaiken pelkästään siihen jo, jos toinen kääntyili vieressäni. Muutimme uuteen isompaan asuntoon(nykyiseemme), jossa meillä molemmilla on omat makuuhuoneet. Tämä on vaikuttanut vain positiivisesti parisuhteeseemme. Olemme paremmalla tuulella ja voimme paremmin, kun saamme nukkua yömme kunnolla.
Miten ajattelet, että erikseen nukkuminen onnistuisi alusta saakka suhteessa, jossa ei asuta yhdessä?
Tietysti pienessä yksiökopissa tuo voi olla ongelma mutta ei asunnossa jossa on useampi huone.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en alkaisi seurustelusuhteessa sellaiseen, että pitäisi seksin jälkeen aina kadota yön selkään. Joten kaikkien yhteisten iltojen pitäisi anna olla minun luonani.
Minua ei haittaa, jos toinen lähtee yöksi pois, nukun yksin ihan hyvin, eikä minulle ole sinänsä tärkeää herätä kumppanini viereltä. Mutta kuinkahan kauan toinen osapuoli todella jaksaisi tuollaista järjestelyä?
Eiköhän omat makuuhuoneet tuossa tapauksessa riitä.
Ei ole mitään erillisiä makuuhuoneita. Kyseessä on suhde, jossa ei asuta yhdessä. Siis juuri ellainen, johon aloittaja kysyy vinkkejä.
Tilanne on aivan eri jossakin kaksikymmentä vuotta jatkuneessa avioliitossa, jossa toinen vain siirtää patjansa ylimääräiseen makuuhuoneeseen, josta esikoinen on muuttanut pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi herkkäuninen, joka haluaa nukkua yksin! Mieheni ja minä olemme vetäneet yhtä köyttä jo 9 vuoden ajan ja suhteen alussa mekin väenvängällä nukuimme yhteisessä sängyssä toistemme vieressä, koska ajattelimme, että niin nyt vain kuuluu parisuhteessa tehdä, mutta todellisuudessa olin usein kärttyinen, koska heräilin paljon kesken kaiken pelkästään siihen jo, jos toinen kääntyili vieressäni. Muutimme uuteen isompaan asuntoon(nykyiseemme), jossa meillä molemmilla on omat makuuhuoneet. Tämä on vaikuttanut vain positiivisesti parisuhteeseemme. Olemme paremmalla tuulella ja voimme paremmin, kun saamme nukkua yömme kunnolla.
Miten ajattelet, että erikseen nukkuminen onnistuisi alusta saakka suhteessa, jossa ei asuta yhdessä?
Tietysti pienessä yksiökopissa tuo voi olla ongelma mutta ei asunnossa jossa on useampi huone.
Suurin osa yksin asuvista ihmisistä ei asu asunnoissa, joissa on useampi huone.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutti omalla kohdallani sillä lailla, ettei suhde kehittynyt koskaan kasuaalia seksiä pidemmälle.
Eikö tuo ole aika hankalaa, jos ei voi jäädä koskaan yökylään? Miten olette hoitaneet asian tähän asti, ap?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua helpottaa nukkua ihan vaan vastakkain. Eli toisen jalat pään vieressä. Jo silloin suurimmat tuhinat ja kuorsaukset laimenee, eikä tarvitse haistella kenenkään hengitystä.
Joko annat naisen nukkua kuten hän haluaa tai voitte erota jo valmiiksi. Jos nainen tarvitsee oman tilan lepoa varten, hän sen tarvitsee. Painostuksesta voi suostua muuhun mutta pian alkaa väsynys ja kiukku iskeä kun estät häntä omilla vaatimuksilla lepäämästä kunnolla. Se on kidutusta. Eri ihmisillä on eri tarpeet. Se ei tarkoita etteikö ihminen voisi rakastaa yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se pelkää että piereskelee öisin ja näyttää aamulla haisevalta tarhapöllöltä, eikä halua vielä näyttää tätä puoltaan sinulle.
En halua nukkua miesystävän vieressä. Syynä miehen h*lvetillinen kuorsaus! Tämä aiheuttaa haasteen etenkin lomamatkoilla, olen yhteisen hotellireissun jälkeen aina ihan katki. Ei auta korvatulpatkaan, en ymmärrä miten joku voikin kuorsata noin kovaäänisesti. Huoh. Onko hiljaisesti nukkuvia miehiä muuten olemassakaan?
Me nukutaan eri huoneissa. Muuten en nukkuisi ollenkaan. Mies kuorsaa niin, että olen varma, että tapetitkin liikkuvat yöllä. Kymmenen vuotta meni, ennenkuin sanoin, että nyt riitti, haluan nukkua!
Me nyt ollaan naimisissa ja oltu 27 vuotta yhdessä. Tuossa noin 14 vuoden kohdalla hoksattiin, että saattais kummankin unenlaatu parantua, jos nukuttais erillään.
Omat makkarit pelasti meidät avioerolta. Unta alkoi piisaamaan ja seksielämäkin parani. Aloimme taas olemaan toisillemme kivoja. (jos seksiä jommankumman makkarissa on yötä vasten harrastettu, niin kyllä siihen aina jää sitten loppu yöksikin)
Jos mimmi muuten vaikuttaa hyvältä tyypiltä, niin kaipa se kannattaisi jutella aiheesta. Jos onkin vaan ujoutta? Tai on niin monta vuotta nukkunut yksin, ettei nyt sitten enää osaiskaan? jne.
Pitäisi kyllä olla aivan todella erityisen hieno ihminen, että ryhtyisin vakavampaan suhteeseen vakavista univaikeuksista kärsivän kanssa. Voithan kokeilla, mutta älä toivo suhteelta liikoja.
Ystäväni on todella huonouninen ja voin sanoa, että se vaikuttaa ihan kaikkeen. Eihän se hänen vikansa ole, että kuun ja tähtien asennot pitää olla just eikä melkein, kaiken pitää olla juuri tietyllä tavalla, pitää syödä juuri tiettyyn aikaan ja hänen nukkumisensa eteen pitää tehdä tuhat taikatemppua, ja silti aamulla hän valittaa, miten ei taaskaan ole nukkunut yhtään. Oikeasti se on tajuttoman rasittavaa. Olenkin lakannut lomailemasta hänen kanssaan lähes kokonaan.
Ylipäätään kaikenlaiset neuroosit ovat kumppanille tai ystävälle niin työläitä, että pitää todella olla kiintynyt tähän ihmiseen jotta jaksaa.
Olen huomannut, että yksinkertaiset ihmiset nukkuvat ja pystyvät nukkumaan hyvin lähekkäin esim. lusikassa.
Minä en alkaisi seurustelusuhteessa sellaiseen, että pitäisi seksin jälkeen aina kadota yön selkään. Joten kaikkien yhteisten iltojen pitäisi anna olla minun luonani.
Minua ei haittaa, jos toinen lähtee yöksi pois, nukun yksin ihan hyvin, eikä minulle ole sinänsä tärkeää herätä kumppanini viereltä. Mutta kuinkahan kauan toinen osapuoli todella jaksaisi tuollaista järjestelyä?