Tunnekuohuja ja outoa itsekkyyttä
Minulla siis takana jo tämän vuoden aikana 2 keskenmenoa ja nyt kolmas raskaus menkkojen mukaan rv 5+2. Hirveä epävarmuus tästä raskaudesta ja ennenkaikkea vaikea uskoa siihen, että nyt menisi kaikki hyvin. Tunteet menevät vuoristorataa: yhtenä hetkenä olen onnellinen raskaudesta ja heti seuraavana itken jo valmiiksi menetystä. Varmasti ihan luonnollista kaiken tapahtuneen jälkeen, varsinkin kun viimeisin km oli keskeytynyt enkä osannut sitä ollenkaan odottaa kun raskausoireet olivat edelleen voimakkaat, vaikka sikiö oli ollut kuolleena jo useamman viikon. Nyt siis en uskalla ollenkaan luottaa omiin tuntemuksiini, enkä osaa edes ajatella että kaikki on hyvin kun ei vuotoja ole.
Havaitsin tänään itsessäni oudon piirteen, kun hyvä ystäväni kertoi että he odottavat esikoistaan syntyväksi tammikuussa. En osannut riemuita asiasta vaan se tuntui epäoikeudenmukaiselta! Minä, joka yleensä koen enemmän iloa toisten onnesta kuin omastani, tunsin pahaa oloa siitä että heille on tulossa vauva ja raskaus on jo pidemmällä kuin minulla vielä kertaakaan. Ja siitä pahasta olosta tuli sitten paha mieli, että miten minä voin olla näin itsekäs ja ajatella niin. Monimutkaista... Ja kun kaiken lisäksi olen itsekin taas raskaana. Mutta luotto onnistumiseen on aika matalalla, mielessä jyskyttävät ne keskenmenon yhteydessä kuulemani ikävät sanat joista jo kerran kerroin: toiset saavat lapsia ja toiset enkeleitä, jotka huolehtivat niistä... Ei kai minun tarvitse tämänkin ystävän lasta varten saada enkeliä.
On jotenkin niin turta olo, etten edes tunnista itseäni. Eihän se, että joku saa kokea onnistuneen raskauden, ole millään lailla minulta pois. Miksi sitten pitää tulla paha mieli vaikkei haluaisikaan? Onko joku muu kokenut samanlaista tunnemylläkkää läheisten raskauksista?
nasuli ,joka oikeasti sydämestään toivoo kaikille tällä palstalla kävijöille onnistunutta raskautta ja omaa nyyttiä
Kommentit (3)
Itselläni keskenmenot olivat 9/05 ja 12/05. Nyt rv5+5. Lapsettomuushoitoja takana 4 vuotta. Olo on enemmänkin keskenmenoa kuin vauvaa odottava, vaikka ihan oikeasti myös iloitsen raskaudesta.
Haluaisin päästä epätodellisesta tunteesta ja toisen raskauksien kateudesta. On vaikeaa hyväksyä, että toisilla raskaus kestää ja vauva syntyy. Oma kokemusmaailma liittyy keskenmenojen kestämiseen.
Minä myös normaalisti iloitsen vilpittömästi toisten onnesta, mutta ehkä nyt oma pelko vie voimia niin, etten vain jaksa. Sekin on vain hyväksyttävä, ettei nyt jaksa riemuita muiden raskauksista täysillä. On keskityttävä hetkeen ja omiin ajatuksiin, jos siltä tuntuu. Itse yritän kovasti nauttia tästä raskauden tunteesta ja todella yritän uskoa, että hyvä tästä tulee. Että meille syntyisi vauva.
Minäkin tunnen katkeruutta mm. toisten lasten pienestä ikäerosta ja nopeasti alka´neista raskauksista. Välillä huomaan ajattelevani, että voi kun niilläkin tulisi keskenmeno tai jokin menisi huonosti. Heti kaduttaa ajatus jälkeen päin mutta silti näitä ajatuksia on. Kenellekään en toivoisi samaa kuin meille kävi mutta en mahda ajatuksilleni mitään.
Mulle siis tehtiin raskauden keskeytys 19.6. kun ultrassa selvisi ettei sikiö ollut terve ja raskaus olisi tod.näk. mennyt myöhemmin kesken. Hirveä kokemus, johon löytyy yllättävän vähän vertaistukea (tältä sivustolta varsinkin) Mutta samoja fiiliksiä keskenmenon läpikäyneet näemmä tuntevat.
Hei Nasuli!
Luulisin ymmärtävän mitä käyt läpi. Itselläni oli vuonna 2004 neljä alkuraskauden spontaania keskenmenoa ja olin jo aika epätoivoinen. Sain myös kuulla mitä kummallisimpia lohdutuksen sanoja. Yritin kuitenkin olla ottamatta itseeni, sillä kovin harvat osaavat suhtautua keskenmenoon koska siitä puhutaan niin vähän. Valitettavasti.
Uuden raskauden alussa elin myös tunteiden vuoristorataa, välillä ollen onnellinen ja välillä taas vaipuen syvimpään epätoivoon ja pelkoon. Usko raskauden onnistumiseen oli hyvin heikoilla. Jos joku olisi osannut sanoa minulle että neljännen keskenmenon jälkeen tulen saamaan oman kauan kaipaamani vauvan, olisi kaiken sen kestänyt paljon paremmin.
Kuullessani tuttujen ja ystävien raskausuutisia itkin omia menetyksiäni. Minustakin tuntui epäoikeudenmukaiselta että muut saavat vauvoja ja me emme. Yksi ystäväni teki abortin kun minä samaan aikaan kävin läpi kolmatta keskenmenoani. Rankkaa! Miksi me emme saaneet sitä vauvaa, jonka ystäväni halusi ottaa pois? Tuntui että elämä potkii päähän ja olen jotenkin läpensä paha ihminen ettei minulla ole oikeutta onneen. Podin myös, kuten sinäkin kirjoitit, syyllisyyttä kaikista tunteistani.
Mutta mielestäni nämä tunteet ovat oikeutettuja ja kuuluvat paranemisprosessiin ja asian käsittelyyn. Sure rauhassa ja yritä siirtää syrjään syyllisyyden tunteet.
Toivon sydämestäni että tämä uusi raskautesi onnistuu!!! Meitä onnisti neljän keskenmenon jälkeen ja nyt meillä on elokuun alussa vuoden täyttävä tytär. Tällä hetkellä toiveissamme on pikkusisar esikoiselle, mutta aika näyttää kuinka meidän käy. Takana on nimittäin jo yksi keskenmeno esikoisen jälkeen... ehkä pitäisi asennoitua niin, että meillä joka viides raskaus onnistuu.
Paljon onnea matkaan!