Mieheni romahti tänään henkisesti.

Olin mieheni kanssa lääkärissä tänään. Lääkäri todella empaattinen ja ymmärtäväinen. Hän antoi sairaslomaa ja kirjoitti reseptin masennuslääkkeitä.



Mielenterveystoimistot ovat niin täynnä, ettei sinne kannata soittaa. Sen sijaan hän sai puhelinnumeron sairaalan mielenterveyshoitajalle, jolle meidän pitää soittaa ja varata aika.



Ehkä tämä tästä. Ainakin jotkut pyörät ovat pyörimässä.

Joskus noista asioista on niin vaikeaa edes mennä puhumaan, saati sitten että saisi jotain apua... toivotaan että parempaa on luvassa.

Ap.

Nykyään vaan helposti terkkarista annetaan lääkkeet mutta terapiaa ei saa. Terapia olisi tärkeämpi koska sillä saa purettua syitä miksi on joutunut sinne missä on. Ettei tekisi samoja uudelleen. Työnarkomaniaan ja suorituskeskeisyyteenkin paljon opitaan, ja että voi oppia ulos niistä ajattelumalleista tarvitaan melkoisesti pohtimista ja oivallusta. Puolisolta sitä ei pidä odottaa, puoliso ei ole terapeutti eikä lääkäri. Puolisolla on riittävästi työtä hoitaa perhe ja itsensä kun kumppani on sairas.



Sairastuneiden puolisoille on tukiryhmiä ja jaksamisleirejä. Katsopa vaikka netistä! Tsemppiä!

sellanen juttu kävi vielä mielessä, että jos noi ekat masennuslääkkeet eivät sovi (siis tulee sivuvaikutuksia liiankin kanssa esim pyörrytykset, haluttomuus, outo olo) niin niistä kannattaa puhua ja harkita lääkkeiden vaihtoa. meillä kävi näin ja toiset lääkkeet sitten sopivat hyvin.



8 linjoilla tänäänkin

annostuskin voi olla liian suuri

Itse masentuneena velloin vain tunteissani, oli lähellä joku toinen tai ei. Toisaalta jos pystyin puhumaan asiasta, se helpotti. Kuuntele siis, jos jotakin on.

Hän sai itkukohtauksia ja paniikkihäiriökohtauksen tapaisia kohtauksia. Hän kävi lääkärissä erään toisen asian takia ja pakotin hänet siellä mainitsemaan tuosta paniikkihäiriö epäilystämme. Siitä mies passitettiin psykiatrille ja hän sai lääkkeet ja on kuntoutunut hyvin.

Mies oli puolivuotta sairaslomalla asian takia. Nyt parin vuoden jälkeen on kuin eri ihminen ja lääkkeitä aletaan kohtapuoliin vähentämään ja lopettelemaan.

Tsemppiä teille, minä kävin myös miehen mukana kerran mielenterveyshoitajan juttusilla kannattaa sinunkin käydä ja jutella samalla omista mietteistäsi.

Menee sinne oikeastaan polvien takia, mutta nyt olen pyytänyt häntä kertomaan myös tuosta yläkerrasta.



Ehkä tämä menee ohi. Pakko ainakin uskoa niin.



Kiitos kokemuksesi jakamisesta.



Ap.

Miehesi kuulostaa vastuuntuntoiselta ihmiseltä ja masennuks-ahdistuksen keskellä on todella vaikeaa kantaa huolta ja vastuuta toisista kun voimavarat eivät oikein riitä itsenkään kannatteluun. Miehellesi voisi merkitä paljon jos hän saisi sinulta " luvan" keskittyä vain itseensä ja omaan vointiinsa. Ja tee tämä asia erittäin selväksi, suorastaan vaadi häntä nyt joksikin aikaa unohtamaan huolehtiminen muista ja olemaan itsekäs. Myös se, että joku vain sanoo olevansa tukena ja tekevänsä minkä voi auttaa masentunutta. Kerro, että rakastat ja että kaikki kääntyy hyväksi, että miehesi ei ole yksin. Nämä ovat asioita joiden kuuleminen jo auttaa, lisää toivoa.



Ja kyllä minä teinä varaisin ajan ihan mielenterveystoimistosta psykologilta/psykiatrilta. Polvilääkäri korkeintaan määrää reseptillä rauhoittavaa tms. tai käskee kääntyä jonkin toisen tahon puoleen. Ihan hyvä siis sinällään, että mainitsette asiasta huomenna yleislääkärillä, mutta kyllä tuo minusta sen verran vakavalta psyykiseltä oireilulta kuulostaa, että miehesi tarvitsee alan auttajaa, sairaslomaa, melko varmasti lääkitystä ja jonkinlaista terapiaa ja jonot niihin ovat ikävä kyllä kunnallisella puolella aika pitkät. Soittakaa heti huomenna paikkakuntanne mielenterveystoimistoon!

Hän oli jo valmiiksi sairaslomalla, kun oli vaan tullut hellittämättömään flunssaan ja migreeni jylläsi ja kaikki, ja tuntui toki siltä, että se ei ollut se perimmäinen syy. Sitten oli romahtanut lääkärin vastaanotolla yksi kerta. Lääkäri oli sitä mieltä, että se on burn out. Kolme vuotta 11 tunnin työpäiviä otti sitten tilinsä... :-/



Meillä tää johti isoihin muutoksiin. Mies lopetti työnsä, muutettiin muualle ja vähän vaatimattomampiin olosuhteisiin yms. Puoli vuotta oli sellaista muutosaikaa ja miehen toipumista, mutta nyt jo vuoden verran on mennyt mukavasti. Kaikinpuolin asiat on paremmin kuin pari vuotta sitten.



Tsemppiä teille, ap.

Olen kertonut miehelleni, mitä täälläkin kirjoitin. Lähdin myös töistä, kun sain soiton mieheltäni tänään päivällä. Onneksi pomo ymmärsi ja hän sanoi myös ymmärtävänsä, jos en huomenna mene töihin.



Pitää ottaa puheeksi tuo mielenterveystoimistoon soittaminen miehelle heti kun herää. Se olikin hyvä idea, mutta en halua painostaa häntä, jos se ei tunnu hyvältä asialta hänen mielestään. Sitä apua hän kyllä todella tavitsee.



Lähettääkö yleislääkäri potilaitaan toimiston asiakkaaksi?



Kirjoitan varmaan todella sekavasti, mutta yrittäkää saada selko.



Ap.

meilläkin miehen burn out oireili masennuksena. todella pitkään- varmaan vuoden- yritin taivutella miestä lääkärin asian kanssa.



hän meni lopulta ensin tk-lääkärille joka antoi lievät masennuslääkkeet ja kehotti hakeutumaan psykologille. pari vuotta siinä meni ja mies kävi todella harvakseltaa psykologilla. isoin asia oli miehelle muuttaa työkuvioitaan ja asenettaan elämään. mies kun on ollut aikamoinen työnarkomaani, kunnianhimoinen ja elämässä tapahtunut isoja myllerryksiä (ero exästä, kovat työpaineet, lasten tulo, raha-asiat jne).



toipuminen vei aikansa ja nyt tervehtyneenä mies ihmettelee että miksi ei mennyt aiemmin. lääkkeet on lopetettu ja hän on alkanut tehdä enemmän asioita joista pitää.



nämä masennus burn out-systeemit ovat osittain myös aivokemiaa. ja niilä on taipumus uusia ja pitkittyä jos niitä ei hoideta. koita puhua miehellesi niin että hän ymmärtäisi ettei murtuneen jalankaan kanssa jäädä vaan kotiin odottamaan korjaantumista. samoin päänupin kanssa. sille on mahdollista tehdä jotain ja jos sille ei tee niin aivokemiat voivat oikeasti mennä siten sekaisin että ei normaaliksi tuo serotoniinineritys enää palaudukaan.



ja voithan näyttää näitä vastauksia mitä täällä oin. masennuksesta ja burn outista on mahdollista selvitä. miehille (ainakin omalleni) oli jotenkin kova häpeä että hän mitään " lanttumaakaria" tarvitsi. vaikea on niitä löytää jotka suoraan sanoisivat että lanttumaakari tulikin tarpeeseen- se on miesten luonne monesti. Mutta jälkikäteen me ollaan niin viisaita.



lisäksi masentunut ihminen ei oikein näe tätä päivää pidemmälle. itse voin sanoa suoraan että jos mies ei olis hakenut apua niin me oltais lopulta erottu. mies teki oikean päätöksen koko perhettä kohtaan hakiessaan apua ja ennen kaikkea itseään kohtaan. hän on jälleen oma itsensä- nauttii elämästä!



voimia teille!