Korona-aika osoitti sen, että pärjäämme aivan hyvin ilman ravintoloita ja baareja
Ruokaa voi laittaa myös kotona ja alkosta saa viiniä.
Kommentit (58)
Joo-o mutta sitten kun korona joskus on ohi, niin voisin johonkin ravintolaan mennä taas. On kivaa mennä ns. ihmisten ilmoille aina aika ajoin.
Ehkä sun mielestäs on turhaa, itse kyllä haluaisin kokoontua kavereiden kanssa bissen ääreen.
Öö, olet tulkinnut tilanteen aivan väärin. Korona-aika on juurikin osoittanut miten tärkeitä ne meille ovat. Muuten ei olisi korkona levinnyt niin tehokkaasti yökerhoissa yms...
En mä ainakaan pärjää. Kotona ryyppääminen yksin ei ole hyvä idea pidemmän päälle, kun taas toisten näkeminen juomien äärellä on sosiaalisesti virkistävää (niin, ihan vieraidenkin ihmisten näkeminen). Ruokaravintoloista en niin piittaa, mutta kyllä niitä tarvitaan kaupunkia elävöittämään. Jos olisin rikas, söisin ravintolassakin varmaan mielellään, kun en kauheasti välitä kokkauksesta.
Sinkkuna on tuskallista tavata uusia ihmisiä tässä ajassa. Vihaan tinderiä, mutta haluaisin kumminkin seksi- ja juttuseuraa aina välillä uusistakin ihmisistä.
Niin? Olen tiennyt tämän kyllä ihan ennen koronaankin. Baarissa viimeksi vuonna 1987 ja ravintolassa syömisestä kun on aikaa 15 vuotta. Näihin en laske tosin abctä ja oikaruokapaikkoja. Niissä käyn pari kertaa vuodessa.
Ei kyllä minulle korona ole tuollaista osoittanut. Juomista en niin harrasta, mutta ravintoloissa haluan käydä syömässä ja kevään sulkua lukuunottamatta olen kyllä ravintoloissa ihan normaalisti käynytkin ja toivon, että ne pysyvät pystyssä tästä joukkopsykoosin aiheuttamasta järjettömyydestä huolimatta.
Juu ja onneksi s*xwork sivustolle löytyi korvaava sivusto. Sieltä saa seuraa, niin ei tosiaan tarvitse lähteä baareihin ja ravintoloihin kikkailemaan.
Juopot on täällä heti ulisemassa. Hankkikaa elämä luuserit.
Ei tulla, ei kiinnosta kokata kotona eikä ole sama asia, haluan jo keikoille.
Oletko kuullut elinkeinonvapaudesta? Kyllähän sitä pärjätään vaikka päällä seisten, mutta mikä ihmeen hinku sinulla on pakottaa kaikki muut elämään samalla kuin sinä itse?
Kuppilat nurin, ei haittaa yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sun mielestäs on turhaa, itse kyllä haluaisin kokoontua kavereiden kanssa bissen ääreen.
Jos kotona on pirttihirmu niin ei onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Öö, olet tulkinnut tilanteen aivan väärin. Korona-aika on juurikin osoittanut miten tärkeitä ne meille ovat. Muuten ei olisi korkona levinnyt niin tehokkaasti yökerhoissa yms...
Siideripissisten on aivan pakko päästä bailaa, ei siinä paljoa ihmishenget paina.
Olet ehkä ymmärtänyt ravintoloiden tarkoituksen väärin vain ruokkijoina ja juottajina. Minä ainakin tykkään mennä ravintolaan syömään jonkun muun laittamaa ruokaa ystävän kanssa ja samalla parantaa maailmaa, eikä mun tarvitse sen jälkeen kuin kävellä iloisena takaisin kotiin, ehkä pikkuhiprakassa....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sun mielestäs on turhaa, itse kyllä haluaisin kokoontua kavereiden kanssa bissen ääreen.
Jos kotona on pirttihirmu niin ei onnistu.
Wooooot? Ei kai tuollaisia pirttihirmuja olekaan jotka ei päästä miestään olusille? Itse olen tosin nainen, joten kokemusta asiasta ei ole. Mutta ei mulla mies kyllä ole koskaan asettunut oviaukon eteen ja yrittänyt estää mun lähtöä kun olen menossa kavereita tapaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Öö, olet tulkinnut tilanteen aivan väärin. Korona-aika on juurikin osoittanut miten tärkeitä ne meille ovat. Muuten ei olisi korkona levinnyt niin tehokkaasti yökerhoissa yms...
Aivan totta. Koronan levittäminen mahdollisimman laajalle on ihmisille tärkeää, se on todellakin huomattu!
Alkiolaiset voittivat tämän taistelun. Kohta Helsinki ja muut isot kaupungit tyhjenevät kun väki muuttaa maalle. Muistakaa sitten varoa tien päällä kun liikutte koska helsinkiläinenhän menee sinne kirkonkylän baariin vaikka omalla autolla sitten jos ei muuten pääse!
Olen käynyt koko korona-ajan ravintolassa syömässä?!?
Eli ei ole opettanut mitään... Ravintolat ovat olleet yleensä ihan täynnä.
En ymmärrä mistä siis puhut?
Harva kai käy ravintolassa siksi, ettei tietäisi, että ruokaa voi laittaa kotona ja Alkosta saa viiniä.