Kuusivuotias alkoi änkyttää ihan yhtäkkiä

Ihan normaalia kielenkehitystä tuossaiässä, jotkut 5-6 vuotiaat saattaa hetkellisesti änkyttää kun ajatus juoksee jo lujaa mutta sanat eivät tule ihan sitä mukaan suusta. Kun suhtaudutte neutraalisti ja rauhallisesti niin tilanne menee ohi ajan kanssa..älä hermostu missään kohtaa kun lapsi änkyttää ja sanaa ei tule suusta,kuuntele rauhassa lapsen asia ja vastaa normaalisti.

Meillä oli sama 5-vuotiaan kanssa. Kesti noin puoli vuotta ja loppui samalla tavalla yhtäkkiä kuin oli alkanutkin. En tiedä mitä oli.

Neutraalisti ja rauhallisesti onkin suhtauduttu, eikä olla tehty asiasta numeroa. Normiänkytys vielä vain ihmetytti, mutta tuosta puheenmuodostamisen vaikeutumisesta niin, ettei suusta tule mitään aiottua (paitsi "äiti, liikaa meteliä!" -tyyppiset huudahdukset), saivat huolestumaan. Jokainen pieni ääni vaikkapa naapurihuoneesta oli niin suuri häiriö, että keskeytti puheenyrityksen.

Mulla alkoi änkytys 6 vuotiaana ihan yhtä äkkiä, muistan sen itsekin, olin perhepäivähoitajalla. Nyt olen päälle 30v ja änkytän yhä. Pahinta änkytys oli kouluikäisenä. Puheterapia 80-luvulla oli aivan onnetonta tämän ongelman kanssa, en tiedä onko jo kehitystä tapahtunut sillä saralla. Kannattaa olla yhteydessä puheterapeuttiin, jos vaiva tuntuu tulleen jäädäkseen.

Katsoin joku aika sitten elokuvan Kuninkaan puhe ja se oli juuri sitä, mitä änkyttäjä kohtaa elämässään.

tollaset metelihäiriöt ei toisaalta kuulosta normilta..soittaisin neuvolaan nyt ensi hädässä. -kakkonen

Buahh. Sori seiska. "Pieni lapsi, joka kasvaa tasapainoisessa ja turvallisessa ympäristössä ei ala änkyttää"??? Wtf? Meinaatko ihan tosissasi, että lapset, jotka änkyttävät (vaikka hetkellisesti), ovat aina jotenkin epätasapainoisesta perheestä? Anna mun kaikki kestää.

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 23:17"]

Ei se normaali ole. Joskus jostain järkytyksestä tai ahdistuksesta se on kehittynyt kyllä,ei siitä välttämättä voi tietää mitä lapsi on kokenut tai on saannut traumattisen kokemuksen. Pieni lapsi joka kasva tasapainosessa ja turvallisessa ympäristössä ei alaa änkyttä tai oireilla. Se johtuu neuroloogisesta tai autonomisesta hermostosta eikä se siinä tapauksessa voi itse mitään. Useim miten se kehittyy kun lapsi ei koe saavansa hyväksyntää läheisiltä ihmiseiltä. Lapsen kehitys ja kasvu on perhen tavallaan läpileikkaus josta otetaan perhen henkisen hyvinvoinnin mitta. Perhen avoimuutta voisi lisätä ja yhteistä ajanvietto jossa onnellisuus ja hyvä mieli viihdyttä lastaakiin. Perhenjäsenten avoin keskustelu ja vilpittömyys edesauttaa lastaa voimaan paremmiin. Keskinäinen välittäminen on tärkeä osatekijä-jos se olennainen ydin puuttuu eikä toisista välitetään aidosti niin kaikki muu myös ratkea ja hajoa. Valitettavasti sellaista tapahtuu ympärillä jatkuvasti. Piittämättömyyttä on nykyään liika jokainen vois aloitta itsestä ja olla lähimmäiselle ystävä.

[/quote]

Tää oli kyllä nyt niin jonkun kyökkipsykologin suoltamaan bullshitiä, että ei mitään rajaa! Mulla on todella ihanat vanhemmat ja aina ollut turvallinen ja tasapainoinen koti. Niin vaan alkoi änkytys tuosta noin vain. Muistan vieläkin sen hetken kun ekan kerran änkytin. T: tuossa yllä asiasta kertonut aikuinen änkyttäjä.

Meillä lapsi oli 2.5 v kun alkoi änkyttämään. Ei saanut puheesta mitään tolkkua välillä. No, oltikn niinkuin ei mitään. Kesti n. puoli vuotta ja nyt tosiaan ei änkytä. Tuntuu olevan aika yleistä.

Lastenlääkäri oli sitä mieltä, että kyse on hetkellisestä kehitysvaiheesta, joka todennäköisesti menee ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin. Ajankohta ei ole aivan tyypillisin (3-vuotiaana olisi ollut kuulemma erittäin tyypillinen kehitysvaihe), mutta silti kyse on mitä luultavimmin siitä että ajatus kulkee nopeammin kuin puhetta syntyy. Saimme lähetteen puheterapeutille tarkempaan syyniin ja mietimme, pitäisikö kuitenkin vielä kuitenkin jutella neurologin kanssa, vai onko se ylireagointia - lähinnä puheen hetkellinen totaalijumitus pelästytti, mutta sitä ei ole nyt viikonloppuna ollut. Jos tilanne edelleen paranee, tuskin laukkaamme neurologille. 

Olemme miettineet viime aikojen tapahtumia ja kyselleet niin pojalta itseltään kuin eskariopeltakin, olisiko ehkä päiväkodissa tapahtunut jotain, joka olisi laukaissut änkytyksen.  Elämme tosi rauhallista lapsiperheen elämää, emmekä oikein ole keksineet mitään, mikä olisi nyt muuttunut. Toki eskarilaisen elämässä tulee koko ajan kovasti kaikenlaista uutta, ja syksyn koulunaloituskin varmaan arveluttaa.

Eli kiitos analyysistäsi 7, mutta en usko että nyt on kyse piittaamattomuudesta, välittämisen tai yhteisen ajan puutteesta, saati avoimesta keskustelusta. 

11 siis ap

Ei se normaali ole. Joskus jostain järkytyksestä tai ahdistuksesta se on kehittynyt kyllä,ei siitä välttämättä voi tietää mitä lapsi on kokenut tai on saannut traumattisen kokemuksen. Pieni lapsi joka kasva tasapainosessa ja turvallisessa ympäristössä ei alaa änkyttä tai oireilla. Se johtuu neuroloogisesta tai autonomisesta hermostosta eikä se siinä tapauksessa voi itse mitään. Useim miten se kehittyy kun lapsi ei koe saavansa hyväksyntää läheisiltä ihmiseiltä. Lapsen kehitys ja kasvu on perhen tavallaan läpileikkaus josta otetaan perhen henkisen hyvinvoinnin mitta. Perhen avoimuutta voisi lisätä ja yhteistä ajanvietto jossa onnellisuus ja hyvä mieli viihdyttä lastaakiin. Perhenjäsenten avoin keskustelu ja vilpittömyys edesauttaa lastaa voimaan paremmiin. Keskinäinen välittäminen on tärkeä osatekijä-jos se olennainen ydin puuttuu eikä toisista välitetään aidosti niin kaikki muu myös ratkea ja hajoa. Valitettavasti sellaista tapahtuu ympärillä jatkuvasti. Piittämättömyyttä on nykyään liika jokainen vois aloitta itsestä ja olla lähimmäiselle ystävä.