Onko täällä uranaisia? Pari kyssäriä:

40, johtaja, lapsia, koen että näissä hommissa on myös vapauksia, olen edennyt vähitellen aina edellistä vastuullisempaan tehtävään.

Miten määrittelet tässä yhteydessä uranaisen?

Älä panosta liikaa uraasi! Tein sen virheen jamenetin hyviä vuosia stressissä ja kiireessä. Lapset jäivät melkein tekemättä...

Ikäsi? 42

Mitä teet?

Vedän Eurooppa-tasolla monikansallista tiimiä, porukkaa organisaatiossa hieman vajaa 40. 

Kuinka olet päässyt / joutunut asemaasi?

Tekemällä pirusti töitä 

Viihdytkö?

Kyllä ja ei. Osa tehtävistä on mukavia, osa ei ( esim. irtisanomiset yms ongelmat)

Onko perhettä? Lapsia? 

Mies ja 2 lasta

Minusta uran ja perheen yhdistäminen on hemmetin vaikeaa, aina kärsii joku -jos ei muu niin ainakin oma kroppa- Koko ajan on täysin riittämätön olo ja maailmalla Suomen 7,5h/pv on lähinnä vitsi ja este. Töitä oletetaan tehtävän vähintään 10h/päivä tai mieluummin 15h. Roolin mukana tuleva matkustaminen syö aikaa perheeltä, ystäviltä ja omilta harrastuksilta. Ja mitä korkeammalle nousee niin sitä tuulisemmaksi paikka käy. Nykyisissä talouden myllerryksissä joka päivä joutuu todistamaan että on tarpeellinen ja siitä huolimatta minä päivänä tahansa yksikkö voidaaan lakkauttaa. Eikä työmäärä tai tulokset vaikuta näihin välttämättä ollenkaan.

Jos sulla on lastenhankitaikää vielä jäljellä; teet johtajahommia 3-5vuotta ja sitten perusta perhe. Pienten lasten äidille hommia tuskin tarjotaan tai vähintäänkin niitä on todella vaikea hoitaa ellei toinen vanhempi ole kotona

Olen 41, kansainvälisen tason huippututkija, tutkimusjohtaja. Olen  noussut asemaani vähitellen työn tuloksena. ihan itse siihen pyrkinyt ja pyrin eteenpäin tästä eteenpäinkin. 

Itse viihdyn, työni on vaativaa ja sitä on paljon. Mutta tästä paljon riippuu siitä, tekeekö sellaista työtä, jonka sisältöä itse pitää tärkeänä, vai onko vain asemassa aseman takia. Ei johtaminen ole hauskaa, jos joutuu johtamaan jotain ihan yhdentekevää. 

Minulla on yksi lapsi ja mies. Lapsi on nyt jo iso, eikä paljonkaan vaikuta työntekoon. Hänellä on kuitenkin useita pitkäaikaissairauksia ja niinpä eräässä vaiheessa uraani jouduin käytännössä panemaan sen ihan katkolle. En voinut käydä kokopäivätöissä ollenkaan. Toisaalta olen myös saanut työstäni voimavaroja. Sain olla muutakin kuin sairaan lapsen äiti. Pysyin järjissäni. Ja onneksi työni oli silloinkin haastavaa, ei voinut istua vain murehtimassa, oli panostettava johonkin ja onneksi vielä johonkin sellaiseen, mikä ei ollut ihan yhtä toivotonta kuin se sairastaminen. Pystyin myös päästämään paremmin irti ja antamaan lapsen elää ja kasvaa ja kehittyä sairauden aiheuttamasta ylisuojeluntarpeesta huolimatta.

Tuosta on nyt muutama vuosi. Silloin en ehtinyt ajatella, mitä tämä tekisi uralleni (tai ehdin, eikä se ajatus kauhean valoisa ollut, mutta minkäs teet kun lapsi on sairas niin se on sairas), mutta jälkeenpäin ajatellen vaikutus on ollut pienempi kuin luulin. Uralla voi siis joustaa ja pitää taukojakin. Olen myös huomannut, että mitä vaativampi tehtävä, mitä enemmän työtä ja panostusta se välillä vaatii, sitä enemmän samassa tehtävässä on myös joustoa. Minun kohdallani ei mitata toimistoaikaa lainkaan, vaan vain tuloksia. Välillä on vara ottaa hitaammin, jos tuloksia kuitenkin syntyy, kun välillä sitten tehdään sitäkinl ujemmin töitä. Toisaalta juuri sen takia ei kannata downshiftata ennen aikojaan, jos uraa havittelee. Ehdit kyllä sittenkin kun huomaat, että nyt tarvitsee

1) Tee päätös itse, koska ei muut tiedä, haluatko keskittyä perheeseen vai työhön

2) AV:lta saat pelkkää väärää tietoa ja fantasiaa, itsekin esiinnyn uranaisena silloin tällöin, vaikka olen työtön mies

Kiitos vastauksista!

tarkennan senverran, että itselleni ura ei ole edes tärkeä asi, enkä ole siihen ajatellut sen enempää "panostaa". Hyviä hommia on sattunut tulemaan eteen ja olen niihin tarttunut ja tykännyt siitä mitä teen. Tämä uusinkin on tosi mielenkiintoinen, mutta juuri siksi että töissä pärjääminen ja asema ei ole ollut mulle koskaan itseisarvo mietin että otanko sitä vastaan, ts. nakitanko itseni vaan silkasta uteliaisuudesta

36-vuotta, erikoislääkäri ja LT. On lapsi ja olen YH. Olen opiskellut ihan pirusti. 6 vuotta lääkistä, 6 vuotta erikoistumista, tutkimustyötä siinä ohella ja vielä yksi kahden vuoden suppea spesialiteetti päälle. Olen tehnyt pitkää päivää ja päivystänyt siihen päälle. Nyt kun on EL-virka YO-sairaalassa niin töitä on liikaa. Lisäksi vielä privaattityöt päälle. Palkka on kyllä yli 10000€/kk, mutta todella usein mietin onko kaiken vapaa-ajan uhraaminen sen arvoista. Työ itsessään on äärimmäisen mielenkiintoista, haastavaa ja palkitsevaa. Ehkä liiankin mielenkiintoista välillä ja työhön tulee uppouduttua liikaa.

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 19:35"]

Ikäsi? 42

Mitä teet?

Vedän Eurooppa-tasolla monikansallista tiimiä, porukkaa organisaatiossa hieman vajaa 40. 

Kuinka olet päässyt / joutunut asemaasi?

Tekemällä pirusti töitä 

Viihdytkö?

Kyllä ja ei. Osa tehtävistä on mukavia, osa ei ( esim. irtisanomiset yms ongelmat)

Onko perhettä? Lapsia? 

Mies ja 2 lasta

Minusta uran ja perheen yhdistäminen on hemmetin vaikeaa, aina kärsii joku -jos ei muu niin ainakin oma kroppa- Koko ajan on täysin riittämätön olo ja maailmalla Suomen 7,5h/pv on lähinnä vitsi ja este. Töitä oletetaan tehtävän vähintään 10h/päivä tai mieluummin 15h. Roolin mukana tuleva matkustaminen syö aikaa perheeltä, ystäviltä ja omilta harrastuksilta. Ja mitä korkeammalle nousee niin sitä tuulisemmaksi paikka käy. Nykyisissä talouden myllerryksissä joka päivä joutuu todistamaan että on tarpeellinen ja siitä huolimatta minä päivänä tahansa yksikkö voidaaan lakkauttaa. Eikä työmäärä tai tulokset vaikuta näihin välttämättä ollenkaan.

Jos sulla on lastenhankitaikää vielä jäljellä; teet johtajahommia 3-5vuotta ja sitten perusta perhe. Pienten lasten äidille hommia tuskin tarjotaan tai vähintäänkin niitä on todella vaikea hoitaa ellei toinen vanhempi ole kotona

[/quote]

Hetken jo luulin vastanneeni, niin samanlaiselta tama kuulosti kuin oma vastaukseni olisi ollut.

Itselläni ei ole nyt miestä, eli perhe ei ole aivan ajankohtainen. Mietityttää myös, toimiiko töissä eteneminen negatiivisesti miesmarkkinoilla? Että minusta ajatellaan jotenkin että elän työlleni vaikka mahdollisuuksien mukaan tilanne on täysin päinvastainen..