Kauhein työharjoitteluohjaajasi tai työharjoittelupaikkasi

nostoa

Erikoisliike, homomies täälläkin riesana (ei omistaja, mutta toimitusjohtaja). Hänellä ei ollut mitään pätevyyttä myyntitöihin, mutta toistuvasti tuli munaamaan itsensä ja henkilökuntansa liikkeeseen. Valikoi hävyttömästi kaikki kivat hommat itselleen, myös sellaiset joista me muut olimme neuvotelleet etukäteen (erityispäivien tempaukset ym.), ja pakkohan se oli Herraa totella...:/ Joskus kävi noutamassa liikkeestä kesken kiireen yhden tai kaksi harjoittelijaa omiin tarpeisiinsa. Ne "tarpeet" olivat mm. eväiden tekemistä hänelle ja kavereilleen toimistolla ja muuta supertärkeää. Kyllä ärsytti, kun tiesi miten pulassa liikkeen puolella oltiin sillä aikaa..!

Tämä egobuffaaja jäi mieleen niin elävästi, että välttelen nykyään koko liikettä ja toimiston seutua, etten vaan häneen törmäisi.

Vuodeosastokärsijä täälläkin.

Vihasin hiki otsalla jokaista sekuntia, jonka olin työharjoittelussa (lue: töissä) siellä. Opiskelijat olivat ilmaista työvoimaa, jotka oli mitoitettu osastolle, koska tarpeeksi henkilökuntaa ei edes aiottu palkata. Työ oli ihan hirveää, työntekijät nenänvarttaan pitkin katselevia, huokailevia ja väsähtäneitä tanttoja, potilaat vaihtelevasti joko melko tai erittäin huonokuntoisia. Työvuorot olivat perseestä, jouduin tekemään kaksi yövuoroakin, kun olin ainoa joka tyhmänä vastasi puhelimeen, kun soittivat. Ei ihme, että ehdin sairastuakin jakson aikana, pulssi oli koholla jatkuvasti. 

Ainoa mistä pidin, oli lääkkeenjako. Lääkehuoneessa sai olla rauhassa, kukaan ei tullut komentamaan mihinkään muualle. Sitten vaan sairaanhoitaja tarkistamaan, olinko jakanut kaikki oikein. Yleensä oli, koska halusin tehdä jaon mahdollisimman hitaasti ja huolellisesti.  

Kiitin luojaani kun harjoittelu oli ohi. 

Yksi Suomen arvostetuimmista ravintoloista oli maanpäällinen helvetti. Simputtamista, vittuilua ja kauheaa valittamista. Piiloteltiin veitsiäni, koska haluttiin opettaa minulle jotain. Taukoja ei saanut pitää ja jos erehtyi istumaan, niin tultiin karjumaan "näyttäisit edes, että teet jotain". Joka päivä oli vittuilua ja jos erehdyin kysymään jotain, niin vastaus saattoi olla "en vaivaudu edes vastaamaan sulle, koska kyselet vitun tyhmiä". Pakotettiin useasti pesemään jotain tiettyä laitetta vain, koska työvuoroni oli juuri päättymässä ja halusivat olla veemäisiä. Kehtasivat vielä suuttua, kun työtuntini tuli täyteen enkä halunnut tehdä toista harjoittelujaksoani siellä. Eräskin työntekijä kävi itkemässä vessassa tympeää kohtelua. Myöhemmin kuulin, että kyseisen ravintolan omistajat simputtavat harjoittelijoita, koska niin on tehty heillekin.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 21:55"]

Muistoja kehiin opiskeluajalta.

[/quote]

Siis kuvauksia millaista huonoa ohjausta saita alallesi, taikka virheellistä kuvaa alasta.

TK:n vuodeosasto oli pahin. Sinne en enää ikinä halua - en töihin taikka potilaaksi!

No eipä muuta tule mieleen, kuin hoitaja, joka meinasi pudottaa kuolleen ihmisen sängyltä lattialle, kun niin tohkeissaan esitteli taitojaan. Se oli ehkä pahin.

Vanhusten hoitokoti. Siellä tehtiin monet asiat niin väärin, etenkin koskien lääkehoitoa. En sitä kyllä ekassa harjoittelussa aivan ymmärtänyt ja osannut kyseenalaistaa, mutta jälkeen päin on tullut mietittyä.

Ohjaajani hoputti, tiuski ja näytti aina happamalta. Välittyi sellainen kuva, ettei hän oikein olisi halunnut olla ohjaajana.

TK:n vuodeosasto oli kyllä pohjanoteeraus. Kärttyisi ämmänkäppänöitä, joilla ei ollut hallussa alkeitakaan esim. aseptiikasta. Samoilla hanskoilla vain hoitamaan seuraavankin potilaan haavoja "kun ovat jo valmiiksi likaisia muutenkin". Kauheata valittamista, kyräilyä ja huokailua aamusta iltaan. Huonosti organisoitu työnjako.

Toinen ääripää jo valmistuneena oli työkierrossa ehkä teho-osasto, jossa henkinen valta oli luisunut yhdelle hoitajalle esimiesten sijaan. Paikan sana oli työpaikkakiusaaminen.

Turun Stockmannin somistamossa olin tet-jaksolla 14-vuotiaana. Oma vastuuhenkilöni ei ymmärtänyt ollenkaan, että en ole vielä valmis somistaja ja kanteli esimiehelleen mm. että käytin liian vähän koruja yms mallinukeille (jotenkin tuntuu mielipideasialta tuo). Lisäksi kun menin kysymään lisää tehtäviä, sain merkinnän etten ole tarpeeksi omatoiminen. Missään vaiheessa minulle ei selvitetty mitään paikan käytäntöjä yms. eli kun sain tehtäväkseni vaihtaa vaatteet mallinukeille ja menin hakemaan vaatteita eri osastoilta saatettiin jostain kieltäytyä antamasta koska mukana ei ollut jotain lomaketta ja toisella taas annettiin mielellään. 

En myöskään uskaltanut mennä kaikille tauoille tai pidin tosi nopeat tauot kun pelkäsin että saan laiskurin leiman vielä tuon em "vian" lisäksi. Tämän päälle taukotilassa oli välillä samaan aikaan oudohko vanhempi työntekijä joka joi vain  hitaasti vettä (lasin alla siististi vielä aluslautanen) ja tuijotti herkeämättä.

Harmitti kun paikalla oli samaan aikaan toinenkin harjoittelija, ilmeisesti erityiskoulusta tms koska oli selkeästi heikkolahjainen ja hänellä oli vaikeuksia pukea vaatteita nukeille oikein päin yms. Hänen ohjaajansa oli ihana ja kärsivällinen. Varmasti tämä toinen harjoittelija sai paremman kokemuksen työelämästä ja rohkeutta yrittää. Itse sain todistuksen harjoittelusta merkinnällä "ei sovellu vielä työelämään". Pitäisikö 14-vuotiaan edes sopia nykyaikana?

Ohjaaja: "Anna nyt se medipantti!" Minä: "Anteeksi mikä?" Ohjaaja:"Se medipantti, etkö tiedä mikä se on?" Tämä tiuskittuna.

Medipant on siis vuodesuojamerkki, mutta olin nähtävästi ääliö kun sitä nimitystä en tuntenut ennen tätä harjoittelua. Sama ohjaaja kertoi käyneensä kanyloimassa potilaan kun olin jakamassa lääkkeitä, enkä koko kirran jaksolla sitten kertaakaan harjoitellut kanyloimista. Jos jotain kysyin (esim. anestesiakaavakkeen täytöstä), niin vastaus oli "eikö tätäkään teille koulussa opetettu".

Tämä oli toinen harjoitteluni sh-opinnoissa, enkä ymmärrä miksi tuollaiselle annettiin opiskelija ohjattavaksi.

Ohjaajat päättivät puolivälissä harjoittelua, että en saa tehdä enää muuta kuin perushoitoa. En siis saanut opiskella edes niitä vähäisiä kädentaitoja ja lääkehoitoa, mitä tk:n vuodeosastolla olisi voinut harjoitella, puhumattakaan, että olisin saanut olla lääkärin kierroilla ja toteuttaa määräyksiä. Olin kuitenkin sairaanhoitajaopiskelija, mutta minut lykättiin aina jonkun perushoitajan mukaan tekemään perushoitoa.

Mulla on muuten ollut ok, mutta valtion virastossa tuli se kiireen valitus korvista ulos. Sitä kiirettä oli niin kiire valittaa, etteivät ehtineet töitäkään tehdä. 

Entä niinsanotut paskaduunit? Nakitetaan harjoittelijalle kaikkein huonoimmat työt mitä henkilökunta ei viitsi tehdä ja joiden opetusarvo on tasan tarkkaan nolla.

Toinen harjoittelu lastenosastolla: Harjoitteluni alkaessa ohjaajani oli monen päivän vapailla, joten olin muiden hoitajien ohjauksessa. Kun hän vihdoin tuli töihin, menin tervehtimään ja menin perässä kahvihuoneeseen, jotta pääsemme keskustelemaan. No, OH tuli sinne myös ja keskustelivat joulukoristeista ja pikkujoulukahvien järjestämisestä varmaankin puoli tuntia, ihan kuin minä en olisi siellä. Saman ohjaajan mielestä minä en ollut riittävän oma-aloitteinen, mutta sitten taas sain moitteet kun hain nielurisaleikatulle lapselle ruoan, jonka jäähdytin ja pehmensin haarukalla. Ohjaajan piti ottaa ruoka pois lapselta ja tarkistaa se, ihan niin kuin en olisi tätäkään osannut tehdä (loppuvaiheessa opintojani tämä ei ehkä ollut se vaativin asia, jota olin harjoittelemassa). En myöskään kysellyt tarpeeksi, mutta sanoin ottavani asioista paljon selvää etukäteen. Ja työssä oli paljon sellaista, jonka osasin muutenkin jo ennestään ja perheellisenä ihmisenä lasten perushoito ei kovasti kysymyksiä tuottanut.

Kuukauden työharjoittelu perushoitajan hommissa sairaalan vuodeosastolla. Ei mitään koulutusta alalle, suoraan yläasteelta menin. Sain ohjaajaksi kärttyisen oloisen nuoren hoitajan, joka tuhahteli muille saatuaan riippakiven peräänsä. Hän ei juuri puhunut minulle eikä opettanut ollenkaan. Yritin itsenäisesti tehdä töitä sen, minkä osasin, ja menin aina vastaamaan potilaiden kelloihin ja sellaista. En silti ilmeisesti tehnyt tarpeeksi, koska ohjaajani teki kiireisesti hommia koko ajan ja valitteli muille, miten on stressiä ja minusta ei ole mitään apua. No ei varmaankaan, jos ei sanallakaan vihjata, mitä voisin tehdä. Ehkä sitten oli aliresurssointia sillä osastolla, mutta se jäi mieleen kaikkien aikojen ikävimpänä työpaikkana.

Seksistinen keski-ikäinen ukko, joka laukoi typeriä vitsejä ja puhui taukoamatta 8h vuoron ajan. Oli tyhmä kuin saapas, ei tajunnut mistään mitään mutta aina äänessä. Ei antanut pienintäkään vastuuta, koska hän oli mies ja osasi kaiken. 

Ei yllätä, että suurin osa näistä huonoista kokemuksista on sairaaloista/vuodeosastoilta. Se jäykkä hierarkia näissä on jotain ihan järkyttävää.  

Opiskelin rekkakuskiksi ja olin eräässä maansiirtofirmassa työssäoppimassa. Työohjaajani oli nelikymppinen oikein stereotyyppisen rekkakuskin näköinen mies, joka muisti joka tilanteessa mainita että olen tytteli enkä voi osata asioita koska olen nainen. Kolme viikkoa kuuntelin tätä dissausta (en ota kauhean herkästi itseeni, mutta ihan sama mitä kysyin tai sanoin, vastaus oli "ai et sä tätäkään tienny, varmaan siks että oot nainen ja noin nuori..") kun lopulta paloi käpy ja sanoin, että on tasan kaksi ominaisuutta joihin en ole itse voinut valita: sukupuoleni ja ikäni.

To-papereihini tämä mies kirjoitti että mulla on asennevamma ja kyseenalaistan auktoriteetteja. Toisaalta olen ollut todella onnekas, edellämainittu mies on ainut ääliö, joka tällä alalla on ikinä päin näköä kyseenalaistanut osaamistani.

Parturi-kampaajaksi opiskellessa oli yksi harjoittelupaikkani aivan hirveä. Paikka oli olevinaan koko paikkakunnan hienoin ja arvostetuin. Liikkeen omisti noin 40-vuotias mies, joka oli niin stereotypinen homo ja snobi kuin vain voi. Ensimmäisenä päivänä minulle oltiin mukavia, mutta kun en sitten ollutkaan yhtä hyvä kuin 10 vuotta alalla ollut niin sen jälkeen alkoi niin hirveä valitus. Mielestäni seurasin aina mitä ja miten he työskentelivät, siivosin joka päivä kaikki siivottavat kohteet ja palvelin etenkin asiakkaani hyvin ja kaikki olivat kovin tyytyväisiä. Aina kun kysyin apua tai neuvoja niin sain vain huokailuja, etyä etkö tätäkään osaa (en todellakaan muutamassa päivässä opi aivan uusia tuotteita ja värejä ulkoa). Lisäksi yhdestä näyttötyöstä ohjaajani päätti paukauttaa hylätyn, koska en ollut tuonut työsuunnitelmaani hänelle näytille ja hän ei tiennyt yhtään mitä tein (kyseinen lappu oli siis täytettynä omalla työpisteelläni koko ajan. Ja sanottakoon että kun uusin saman meikki- ja kampausnäytön seuraavassa paikassani sain tismalleen samasta työstä ja suunnitelmasta täydet pisteet.) Muutenkin päättöarvioinnissa en positiivista sanaa kuullut ja lähdin sieltä itkien. Opettajakin soitti minulle jälkikäteen, että nyt oli kyllä epäreilu arviointi, että kahden vuoden koulun perusteella hänkään ei todellakaan arvioisi minua huonoksi. En sitten tiedä mikä oli etten kyseistä herraa miellyttänyt millään tasolla vaikka kaikkeni yritin.