Lue keskustelun säännöt.
Miten ajattelit kasvattavasi lapsesi ENNEN kuin sait lapsia?
30.10.2020 |
Luin päiväkirjaani teinivuosilta ja paheksuin siinä huutavia lapsia bussissa ja ettei vanhemmat vaan saanu sitä kuriin ja hiljaiseksi. En muista tapausta mut kyseessä todnäk joku tyyliin itkupotkuraivarin saanut 2-wee. Olin kirjoittanut et "Omat lapseni saavat Kasvatuksen". :D
Kommentit (28)
Ajattelin että mun lapseni olisivat samanlaisia kuin minä. Olin hyvä koulussa, tunnollinen ja ahkera. Lapseni ovat iha erilaisia temperamentiltaan ja pyrkivät sieltä mistä aita on matalin. Rakkaita ja ihania mutta hemmetti miten laiskoja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ollut mitään kovin selkeää kuvaa kasvatusmetodeistani, mutta ajattelin, että lasten kanssa olisi paljon suoraviivaisempaa, tyyliin että jos olen päättänyt jotain, niin sitten ne asiat menevät kuta kuinkin niin. Mielikuvituksessa niillä lapsilla ei ole omia ominaisuuksia, vaan ainoastaan niitä, jotka on itse niille antanut. Kuvittelin olevani paljon kärsivällisempi.
Ekan kanssa luulin, että vauva nukkuu alusta asti tottakai omassa sängyssään. No, vauva heräsi 30-60 min välein ensimmäiset kuukaudet ja mä en kovin montaa yötä jaksanut hypätä ylös, joten vauva nukkui sit vieressä ja mäkin sain nukuttua enemmän.
Toisen kanssa luulin, että vauva nukkuu alusta asti tottakai vieressä. Mut se kiemurteli ja kiemurtelee unissaan kuin pieni onkimato, ja mä en kovin montaa yötä jaksanut sitä kiemurtamista, joten vauva nukkui sit omassa sängyssään ja saatiin kumpikin nukuttua paremmin :D
Mä luulin että lapsen kanssa voi matkustaa ihan siinä missä muutenkin. Mikä on ihan totta, kindof, mutta on se lapsen kanssa matkustaminen kyllä aika erilainen kokemus kuin aikuisseurassa.
Koska lapseni ovat jo aikuisia, vanhin lähestyy keski-ikää, sanon tämän:
Ennen lapsia ja heidän ollessaan pieniä kuvittelin, että pysymme läheisinä ja meistä on toisillemme apua, iloa ja seuraa.
Todellisuudessa en näe yhtä lapsistani oikeastaan koskaan (asuu valtameren takana) ja kahta muuta satunnaisesti, kun heille sopii, että vierailen. En todellakaan tiedä tietoisesti vieraannuttaneeni lapsia näin totaalisesti. Olen ollut ihan kelpo äiti ja tukenut lapsia heidän aikuistuessaankin, nuorinta tuen edelleen taloudellisesti joka kuukausi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska lapseni ovat jo aikuisia, vanhin lähestyy keski-ikää, sanon tämän:
Ennen lapsia ja heidän ollessaan pieniä kuvittelin, että pysymme läheisinä ja meistä on toisillemme apua, iloa ja seuraa.
Todellisuudessa en näe yhtä lapsistani oikeastaan koskaan (asuu valtameren takana) ja kahta muuta satunnaisesti, kun heille sopii, että vierailen. En todellakaan tiedä tietoisesti vieraannuttaneeni lapsia näin totaalisesti. Olen ollut ihan kelpo äiti ja tukenut lapsia heidän aikuistuessaankin, nuorinta tuen edelleen taloudellisesti joka kuukausi.
Kauhean surullista, mutta tää on nyt kyllä mullekin sellainen ajatus mikä mulla on nyt kun lapset asuu kotona. Voi olla ettei ne näe muakaan erityisesti sitkun lähestyvät keski-ikää. Tai me ei nähdä mun vanhempia usein (välimatka) tai miehen vanhempia kuin muutaman kerran vuodessa, kun on olevinaan arjessa jatkuvasti niin kiire. Lapset, harrastukset, työt, kaverit, ym. painaa ja näitä mummoloitakin on neljä missä pitäisi käydä. Meidän näkökulmasta nähdään sukulaisia usein, koska niitä nyt vaan on niin monta eri mummolaa, mutta yksittäisen mummolan näkökulmasta ei kyllä todellakaan käydä usein. Olipa toi sun silmiä avaava kommentti!
Ajattelin olevani rento ja vapaa kasvattaja. Oli pakko löytää se tiukkiskin sisältään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maalaisjärjellä, rajoilla ja rakkaudella. Sain jankalan, joka sai ADD-diagnoosin murrosiässä. Ennen kuin saatiin hänet maailmalle, rajoja ja rakkautta tarvittiin paljon, paljon enemmän kuin osasin kuvitella, ja maalaisjärki oli monesti lähteä lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Maalaisjärjellä, rajoilla ja rakkaudella. Sain jankalan, joka sai ADD-diagnoosin murrosiässä. Ennen kuin saatiin hänet maailmalle, rajoja ja rakkautta tarvittiin paljon, paljon enemmän kuin osasin kuvitella, ja maalaisjärki oli monesti lähteä lopullisesti.
Hah, hyvin sanottu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä luulin että lapsen kanssa voi matkustaa ihan siinä missä muutenkin. Mikä on ihan totta, kindof, mutta on se lapsen kanssa matkustaminen kyllä aika erilainen kokemus kuin aikuisseurassa.
Itsellä ei ennen lapsia juuri ollut rahaa matkustaa, joten lasten kanssa oppi luonnostaan mukauttamaan menon heidän ikäänsä. Kivaa on ollut heidän kanssaan, vaikka ei missään sellaisissa kohteissa olla käyty lainkaan, mitkä ihmiset mieltävät 'lapsiperhepaikoiksi' (uima-altaat ja all-inclusive).
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin että mun lapseni olisivat samanlaisia kuin minä. Olin hyvä koulussa, tunnollinen ja ahkera. Lapseni ovat iha erilaisia temperamentiltaan ja pyrkivät sieltä mistä aita on matalin. Rakkaita ja ihania mutta hemmetti miten laiskoja!
Joo, tämän tunnistan. Luulin, että lapsi on kopio minusta tai isästään. Ja toisen lapsen kohdalla kuvittelin, että se on samanlainen kuin esikoinen. Joo, ei ole totta kumpikaan. Eli ennen lapsia kuvitteli, että ne kasvatusmetodit mitä minuun käytettiin toimi omiin lapsiin. Ja osa toki on toiminut, osa ei sitten yhtään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin että mun lapseni olisivat samanlaisia kuin minä. Olin hyvä koulussa, tunnollinen ja ahkera. Lapseni ovat iha erilaisia temperamentiltaan ja pyrkivät sieltä mistä aita on matalin. Rakkaita ja ihania mutta hemmetti miten laiskoja!
Joo, tämän tunnistan. Luulin, että lapsi on kopio minusta tai isästään. Ja toisen lapsen kohdalla kuvittelin, että se on samanlainen kuin esikoinen. Joo, ei ole totta kumpikaan. Eli ennen lapsia kuvitteli, että ne kasvatusmetodit mitä minuun käytettiin toimi omiin lapsiin. Ja osa toki on toiminut, osa ei sitten yhtään...
Itse olen päässyt aika pitkälle toimimalla toisin kuin omat vanhempani.
Vierailija kirjoitti:
Koska lapseni ovat jo aikuisia, vanhin lähestyy keski-ikää, sanon tämän:
Ennen lapsia ja heidän ollessaan pieniä kuvittelin, että pysymme läheisinä ja meistä on toisillemme apua, iloa ja seuraa.
Todellisuudessa en näe yhtä lapsistani oikeastaan koskaan (asuu valtameren takana) ja kahta muuta satunnaisesti, kun heille sopii, että vierailen. En todellakaan tiedä tietoisesti vieraannuttaneeni lapsia näin totaalisesti. Olen ollut ihan kelpo äiti ja tukenut lapsia heidän aikuistuessaankin, nuorinta tuen edelleen taloudellisesti joka kuukausi.
Tuohan on vain terve ja luonnollinen seuraus hyvästä kasvatuksesta: itsenäiset lapset. Ehkä sekin vielä tulee että ne lähenevät kun aikaa kuluu. Myös lisääntyminen voi muuttaa lasten suhtautumista omaan äitiinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin, että olen sellainen joku modernin ajan Maija Poppanen. Vähänpä tiesin! Minulla menee helpommin hermo kuin osasin aavistaa. Lapseni ovat myös todella temperamenttisia. Huh huh. Ei tietoakaan seesteisyydestä. No ehkä hetkittäin.
Luulin olevan hyvä kasvattaja tyyliin rakkautta ja rajoja.
Kuvitteiln ennen: Lapsi on läheinen ja kertoo kaikki kuulumiset eskarista/päiväkodista yhdellä kysymällä, siivoaa lelut joka ilta ja nukkuu omassa sängyssä. Syö ruokapöydässä selkä suorana ja pyytää lisää ruokaa. Uskoo kerrasta kun sanon.
Todellisuus: Lapsi nukkuu edelleen vieressä kun en jaksa istua sängyn vieressä kunnes nukahtaa, muuten hiippailee huoneensa ovelle eikä nuku. No, en jaksaisi itse valvoakaan pidempään, joten aivan sama. Eskarista haettaessa ensimmäinen kommentti on "En kerro" kun kysyn oliko kiva päivä. Siivoaa jos saa palkinnon (suklaa/pipari). Ei syö kotiruokaa ellei ole kalapastaa tai ranskanperunoita/grillimakkaraa. "Tää on pahaa". Kun syö, heiluu tuolissa kuin heinämies. Jos TV:ssä joku piirretty, ei "kuule" mitään mitä sanon. Jos sammutan viihdelaitteet, olen tyhmä ja joulupukki ei tuo minulle lahjoja.
Kyllä viisastuin. Rakas se on silti. =)
Ajattelin kasvattaa lapseni rauhallisesti, kärsivällisyydellä ja huutamatta.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin kasvattaa lapseni rauhallisesti, kärsivällisyydellä ja huutamatta.
Lisäksi ajattelin, että lapseni olisivat olleet enemmänkin ulospäinsuuntautuneita, aktiivisia harrastajia ja suosittuja kaveripiirissä.
Minä päätin, että kasvatan lapseni toisin kuin omat vanhempani. Päätin senkin, että en arvostele lapsiani ääneen heidän kuultensa enkä vertaile toisiin. Minut on siis kasvatettu tottelemaan käskyjä eikä ajattelemaan itse, sen lisäksi olin aina se serkuksista rumin ja huonoin.
Vähän jo naurattaa ne omat mietteet lapsen kasvatuksesta ennen lapsen syntymää. Kärsivällisyys oli koetuksella 20 vuotta. Olen raivonnut ja huutanut kuin palosireeni. En huutanut pienelle lapselle, mutta alakouluikäinen sai kyllä kuulla kunniansa tempauksistaan. Yhteenotot teinin kanssa ovatkin sitten oma lukunsa.
Minulla on aina ollut varmaan vähän huono itsetunto, mutta jostain syystä olin varma, että minusta tulee hyvä äiti. Rajoja ja rakkautta, maalaisjärkeä. Oletin jotenkin automaattisesti, että lapset kyllä tottelevat, kun on vaan jämpti. Sain esikoiseksi Asperger-lapsen, jota seuraamukset (rangaistukset, palkinnot) eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. Ei ollut tahallaan ilkeä, mutta oli täysin oman tiensä kulkija. Se oli kyllä luulot pois meikäläiseltä! Toinen lapsi onkin sitten tavis. Nykyisin ovat teinejä ja hyvin menee kummallakin, äitikin on jotain oppinut :)