Lue keskustelun säännöt.
Kuopuksella ei tule olemaan normaaleja isovanhempia
30.10.2020 |
Esikoisellani on ”normaali” tasapainoinen mummo (isänsä äiti), näkee häntä harvemmin, mutta hän ei käytä päihteitä, ei mt-ongelmia, rakastaa puutarhassa oleskelua, sisustusta, psykologiaa ja on muutenkin sivistynyt. Tällä toisella lapsella taas, jolla siis eri isä kuin esikoisella, ei tule olemaan ns ”normaaleja” isovanhempia ja se harmittaa. Minun äitini on läheinen meidän perheen kanssa, mutta hänellä on esim kielto luvata lapsille mitään, koska on alkoholisti ja jos sattuu retkahtamaan, niin lupaukset jää pitämättä. He myös tappelevat kotona paljon isäni kanssa ja heitä ei haittaa vaikka ympärillä olisi lapsia, toista haukutaan, tiuskitaan ja ollaan kireitä ja vihaisia. Ei tuollaiseen ole kiva viedä lapsia hoitoon tai edes kylään, ellen ole itse paikalla ja silloinkin minuun tarttuu hermostuneisuus. Kuopuksen isän äiti taas kärsii vakavasta masennuksesta työuupumuksen ja sairauksiensa takia, ei nuku öitä ja vaivaa löytyy joka lähtöön. En uskalla hänelle antaa lasta koskaan hoitoon. Häntä on pahoinpidelty lapsena ja ymmärrykseni mukaan pieni pahoinpitely (tukistaminen, korvapuusti) ei ole edes pahoja asioita. Paljon jää lapsella elämästä sen takia paitsi. Onko kohtalotovereita?
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
On paljon lapsia, joilla ei ole isovanhempia tai he ovat jo todella vanhoja lapsen syntyessä tai jokin krooninen sairauas vaivaa. Tämän päälle tulevat välimatkat. Eli kasvaminen ilman isovanhempia on ihan normaalia.
Toisaalta en ymmärrä tämän ketjun asennetta siitäkään, ettei asia saisi harmitella tai on jotenkin radikaali valinta hankkia lapset, jos isovanhempia ei ole - tai he eivät ole "normaaleja". Lapsia voi ja kannattaa hankkia jos haluaa ja voi lapsistaan pitää huolta. Mutta ei se muuta sitä tosiasiaa, että esim. tukivekkojen puute voi rasittaa tai tunteet omasta lapsuudesta nousevat silloin pintaan.
Harmitella voi, ehkä se oli tuo paljon jää elämästä paitsi tms. mikä vähän herätti ärsytystä.
Kenenkään elämässä ei ole kaikki hyvin ja kaikkea ja silti voi olla oikein hyvä ja riitttävän hyvä elämä, jota ei kannata hukata jossitteluun ja sen suremiseen mitä ei ole. Minulla ei ole isää, eikä toki enää isovanhempiakaan, mutta en jaksa keskittyä siihen, vaikka olisi iso rikkaus, jos olisi välittävä isä elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös sen esikoisen mummo ole kuopuksen "puolimummo"? Vai etkö ota kuopusta mukaan vierailulle esikoisen mummon luokse?
Minä olen "puolimummo" mieheni lastenlapsille, miehen mt-ongelmaiseen exään eivät ole yhteyksissä.
Ap, kaikilla ei ole lainkaan isovanhempia. Esimerkiksi mun miehen vanhemmat kuolivat jo kymmenkunta vuotta ennen esikoisen syntymää. Mun vanhemmat asuvat 400 km päässä ja ovat dementoituneita (lasten ollessa pieniä eivät olleet vielä dementoituneita, mutta asuivat siis kaukana, tavattiin 1-2 krt vuodessa ja silloinkin iäkkäät vanhemmat puhuivat vain itsestään ja seurustelivat meidän aikuisten kanssa).
Aika monella ei ole mitään mummolaa, jonne viedä lapset hoitoon - ja tämä yleistyy koko ajan, koska synnyttäjien ikä nousee edelleen. Eli useimmat isovanhemmat ovat eläkeiässä.
Tietenkin se surettaa, että lapsilla ei ole sukupolvien sidettä tukenaan. Se harmittaa minua paljon enemmän kuin puuttunut lastenhoitoapu.
Mutta sinulla sentään ON ne isovanhemmat, vaikkakin heidän kanssaan seurustellessa teidän vanhempien on hyvä olla läsnä.
Koeta iloita siitä.
Aloittaja mainitsee myös isänsä keskustelussa mutta ei kerro onko isäkin alkoholisti.
Eipä minullaan ollut syntyessäni kuin yksi isovanhempi. Muut oli jo kuukahtaneet.