Pitäisikö antaa vielä yksi mahdollisuus?
Hei!
Olen erittäin kiperässä tilanteessa elämäni kanssa. Olen 27v kahden lapsen äiti, olemme mieheni kanssa olleet naimisissa kohta 2 vuotta, seurusteltu 8 vuotta.
Viikko sitten juttelimme miehen kanssa ja ilmoitin että haluan avioeron. Mies tästä tietysti ihan romuna ja toivoo etttä saisi vielä yhden mahdollisuuden. itse olen henkisesti niin murjottu jo useamman vuoden ajan, etten todellakaan jaksaisi enää katsoa tätä hommaa. Olen haaveissani jo asumassa ihan omassa kodissa ilman mitään miestä. Vain minä ja lapset. Kaikki sanovat meille että pitäisi vielä yrittää lasten takia, tämä olisi jo 5 yritys kerta. Miehelle olen useasti sanonut että nyt riittää. sanotaan että joo, nyt muutun jne. mut mitään muutosta ei koskaan tapahdu! :(
Olenko itsekeskeinen paskiainen jos ajattelen kerrankin itseäni ja sitä missä olisin onnellinen? tuntuu siltä.
Lapset on 2,5 ja 3,7v.
En vain ole rakastanut miestäni moneen vuoteen.. hän on minulle kuin kämppis.. seksiä on,mutta sekin sellaista pakkopullaa. mieheni on hyvin dominoiva persoona, hän ajattelee vain että hänellä on kaikki hyvin niin kaikki on hyvin. ei mitä minä mietin, mitä minä haluan...
tiedän ettei asiat välttämättä mene paremmiksi kun on yh:na.. mut saisin varmasti oman itseni takaisin siinä vaiheessa. se joka on alistettu nurkkaan monen vuoden ajan :(
Mitä teeen???
Kommentit (10)
Jos sä oikeasti olet antanut jo 5 yritystä muuttua, niin mun mielestä sä olet tehnyt tarpeeksi. En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että lasten takia pitää olla onnettomassa ja rakkaudettomassa suhteessa. Me elätään vain kerran ja jos sä olet noin kauan ollut onneton ja jo noin valmis eroamaan, niin tee se. Tuskin mies muuttuu, kun ei ole tähänkään saakka muuttunut.
Yleensä tälläiset tarinat päättyvät siihen, että te eroatte, mies alkaa rellestää, ottaa uuden naisen, huomaa kuinka ihana sä oletkaan ollut ja eroaa siitä naisesta joka ei hypikään hänen pillinsä mukaan, alkaa anelemaan sua takaisin ja hänellä menee huonosti.
Tuona aikana sä rakennat uuden kodin lapsillesi, huomaat kuinka ihanaa elämä onkaan, teillä on lasten kanssa todella hauskaa, mukavaa ja rentoa.
häiden jälkeen elämä muuttui... minusta tuli miehelle se itsestäänselvyys.. :/ (ei toi mihinkään enää lähde, ihan sama miten sitä kohtelen)..
ja aina olen jotenkin toivonut että uusi etappi elämässä muuttaisi tätä.. ja kovasti olen yrittänyt rakastaa, mutta ei tuollaista miestä pysty rakastamaan muuna kuin kaverina.
Voin vastata vain omastä näkökulmasta, itse en uskoisi muutokseen sinuna enää. olet kuitenkin jo vuosia tuntenut saman ihmisen, harvemmin perusluonne muuttuu miksikään. Joitakin vivahteita voi muuttaa, kuten sukat väärässä paikassa, ei siivoa tms pientä, mutta jos ihminen kohtelee sinua kauttaaltaan huonosti ja jos sinä et ole rakastanut enää, niin en usko uuden mahdollisuuden muuttavan mitään. Ehkä mies hetken skarppaa, sitten olette taas samassa kohdassa.
mutta sinun on valittava tiesi, kuuntele sydäntäsi.
itse olin myös joskus dominoivan miehen kanssa, joka määräsi kaikesta ja minua ahdisti ylettömän paljon joka hetki. Monesti erottiin, mies itki ja aneli. Oltiin puoli vuotta erossa ja lopulta suostuin yrittämään uudestaan, kun mies oli mukamaste niin kovin paljon tehnyt töitä muutoksen eteen jne tuubaa. Meni 2 päivää ja kaikki muutos oli tipotiessään. Erosin sitten vihdoin kokonaan.
Älä lapsien takia jää huonoon suhteeseen niinkuin 3 sanoikin. Lapsetkin huomaavat että jokin on vialla eikä ole heillekkään hyväksi riitelyt jne.
Mikä siinä miehessä ihan täsmällisesti on pielessä?
Ennen avioeropäätöstä, tutustu jonkun asiansa osaavan avioliittoasiantuntijan kanssa avioliiton vaiheista, eli niistä tunteiden muutoksista, joita tulee joka ikisessä pitkässä suhteessa. Symbioottisen vaiheen olette jo ohittaneet, ja seestynyt onnellinen parisuhde missä koetaan todellista toisen ihmisen aidosti hyväksyvää rakkautta on vielä edessä. Jos tämän vaikean vaiheen yli pääset, se kyllä kannattaa.
eiköhän niitä mahdollisuuksia ole annettu jo ihan tarpeeksi.
Olisi kannattanut 19vuotiaasta lähtien tehdä jotain ihan muuta kun seurustella vakavasti.. Vaikka elää sinkkuna ja nauttia nuoruudesta... Sulle on nyt tullut se vaihe että tympii kun oot ollut saman äijän kanssa koko nuoruutesi...se tavallinen tarina..... kun erootte alkaa joka toinen viikonloppu sulla armoton biletys ja kadotetun nuoruuden metsästys...äijät vaihtuu ja sitä rataa.. Harmi vaan että sulla on pieniä lapsia.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 08:58"]
Hei!
Olen erittäin kiperässä tilanteessa elämäni kanssa. Olen 27v kahden lapsen äiti, olemme mieheni kanssa olleet naimisissa kohta 2 vuotta, seurusteltu 8 vuotta.
Viikko sitten juttelimme miehen kanssa ja ilmoitin että haluan avioeron. Mies tästä tietysti ihan romuna ja toivoo etttä saisi vielä yhden mahdollisuuden. itse olen henkisesti niin murjottu jo useamman vuoden ajan, etten todellakaan jaksaisi enää katsoa tätä hommaa. Olen haaveissani jo asumassa ihan omassa kodissa ilman mitään miestä. Vain minä ja lapset. Kaikki sanovat meille että pitäisi vielä yrittää lasten takia, tämä olisi jo 5 yritys kerta. Miehelle olen useasti sanonut että nyt riittää. sanotaan että joo, nyt muutun jne. mut mitään muutosta ei koskaan tapahdu! :(
Olenko itsekeskeinen paskiainen jos ajattelen kerrankin itseäni ja sitä missä olisin onnellinen? tuntuu siltä.
Lapset on 2,5 ja 3,7v.
En vain ole rakastanut miestäni moneen vuoteen.. hän on minulle kuin kämppis.. seksiä on,mutta sekin sellaista pakkopullaa. mieheni on hyvin dominoiva persoona, hän ajattelee vain että hänellä on kaikki hyvin niin kaikki on hyvin. ei mitä minä mietin, mitä minä haluan...
tiedän ettei asiat välttämättä mene paremmiksi kun on yh:na.. mut saisin varmasti oman itseni takaisin siinä vaiheessa. se joka on alistettu nurkkaan monen vuoden ajan :(
Mitä teeen???
[/quote] Tuskin tilanne paranee jos olet antanut jo 5 mahdollisuutta. Eli eroa ja ala elämään lasten kanssa ja löydät vielä paremman miehen joka kunnioittaa sua.
Et ole rakastanut moneen vuoteen, mutta "kohta 2 vuotta" sitten menit naimisiin ja teit myös lapsen n. 2,5 vuotta sitten?
MIKSI IHMEESSÄ??