Onko kukaan muu pudonnut aikuisiällä köyhyyteen?

Up. Minuakin kiinnostaa. Akateemiset työttömät hoi!

Mä en varsinaisesti ole pudonnut köyhyyteen aikuisiällä, vaan ollut siellä koko aikuisikäni eikä muutosta näy. Ensin opiskelin yhden tutkinnon 1990-luvun lamavuosina enkä työllistynyt. sitten opinnot toisesta tutkinnosta, joka ei myöskää työllistänyt ja nyt sitten pakerran orjapalkalla hanttihommissa....Mutta ei hätää, mulla on asunto(velkainen), kiva mies, jolla normaalit keskivertotulot, kaksi tervettä lasta. Rahat riittää asumiseen, ruokaan ja joskus johonkin pieneen ylimääräiseen kun oikein tarkasti elellään...en valita, huonomminkin voisi olla. Olin kyllä vähällä katkeroitua kun akateeminen tutkinto valuu ihan hukkaan, mutta tiedän yrittäneeni työllistyä niihin hommiin niin kovasti kuin ikinä voi, ja olen itselleni armollinen, kaikilla vaan ei ole hyvää tuuria eikä suhteita, joilla työllistyä. Pyrin elämään hetkessä, tulevan murehtiminen ja suunnitelu vie liikaa energiaa. Mottoni on: mulla on nyt kaikki ihan hyvin, se riittää.

Täällä yksi. Valmistuin 2005 ja jo silloin näkyi, että alani tulee olemaan ongelmissa. Minulle kuitenkin oli töitä, tosin määräaikaisia. Jäin äitiyslomalle. Sinä aikana työntantaja meni konkurssiin enkä sen jälkeen ole löytänyt alani töitä. Koko kurssistani, joka tuolloin valmistui, vain muutama on oman alansa töissä. Ja heilläkin on työpaikat vaakalaudalla.

Opiskelen nyt siis hoitajaksi, ja ei varmaan tarvitse sanoa ettei opiskelijan leipä kovin leveä ole, vaikka saankin opiskella työttömyysetuudella. Asutaan vuokralla, miehellä on pieni palkka.  Nyt kuulin että hoitajienkin kohdalla paljon puhuttu työvoimapula alkaa olla hiipumaan päin, koska hoitajia valmistuu niin massiiviset määrät. Jos oikein käsitin niin hoitajia ei ole koskaan aiemmin koulutettu tällaisia määriä. Mut luotan ja toivon, että saisin jostain töitä tällä kertaa, ja onneksi saan tehdä töitä jo opiskelujen aikanakin.

Mua kyllä auttaa tässä köyhyyden sietämisessä se, että olen elänyt melko pumpulissa ennen opintoja, enkä ole koskaan ennen nähnyt tosi kipeitä ihmisiä. Jään usein miettimään harjoittelupäivän jälkeen, miten elämä voikin olla arvaamatonta ja niin pienestä kiinni. Olen omasta perheestäni nykyään jotenkin onnellisempi kuin ennen, minusta meillä on kuitenkin kaikki hyvin kun ollaan terveitä ja pidetään huolta toisistamme.

Jep,kaksi vuotta työttömänä.päällikköasemasta kans.väl.firmasta,työmatkat businessluokassa,sviitti,loisvuittonit,la pinmökit,thaimaanmatkat.

 Nyt tukityöllistettynä,vaateet Lidlistä,ei ulkomaanmatkoja eikä mökkilomalla.

lapsen elintasoa yritän pitää yllä keinolla millä hyvänsä.eristäydyn,pistän välit poikkimoniin ystäviin,hävettääkun on työtön,ja ystäväpiiri onpirun varakasta.549

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 14:36"]

Avioero, työn menetys, (ah muka niin varman) sijoituksen arvon laskeminen lähes nollille, ex-miehen palkanalennus (ja seurauksena elarien pieneneminen minimitasolle)... Nyt teen hanttihommia minimipalkalla, koska en viihdy työttömänäkään. Akateeminen tutkinto tässä tietysti menee vähän hukkaan, mutta onpahan päivisin järkevää tekemistä kuitenkin. Asun lasten kanssa pienessä vuokra-asunnossa ja ajan ikivanhalla rämisevällä autonrämällä.

Säästöjäkin oli, mutta menivät muuttokuluihin (työn perässä) ja auton korjaukseen, katsastukseen, vakuutuksiin, jne. Kodinkoneetkin piti hankkia uuteen asuntoon. Yritän pitää lasten elintason suht kohtuullisena, onneksi eivät ole vaatineetkaan tähän mennessä paljon. Rakkautta meillä sentään riittää vaikka muille jakaa, vaikka välillä onkin haikea olo, kun miettii entistä elämää isoine taloineen ja autoineen.

Tarinan opetukset?

-Elämä yllättää

-kaikkeen voi yrittää varautua ja uskotella itselleen, että elämä on hallinnassa. Ei se silti ole. Ei koskaan, ei kellään, ei missään. Kannattaa panostaa kestäviin arvoihin mielummin kuin mammonaan ja tavaraan.

-onni tulee ihan oikeasti ja kaikkien kliseiden mukaisesti pienistä asioista. 

[/quote]

Toisilla meistä on vanhaa rahaa. Se pysyy.

Mä olen vasta matkalla :( 50- ikää, työttömänä kesästä lähtien, edellinen työttjakso 2 v sitten. Hyvin palkattu työ, nettikauppa vienyt työpaikat :(

Mitkä sijoitukset?

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 16:37"]

Jep,kaksi vuotta työttömänä.päällikköasemasta kans.väl.firmasta,työmatkat businessluokassa,sviitti,loisvuittonit,la pinmökit,thaimaanmatkat.

 Nyt tukityöllistettynä,vaateet Lidlistä,ei ulkomaanmatkoja eikä mökkilomalla.

lapsen elintasoa yritän pitää yllä keinolla millä hyvänsä.eristäydyn,pistän välit poikkimoniin ystäviin,hävettääkun on työtön,ja ystäväpiiri onpirun varakasta.549

[/quote]

Työhakemuksissa ei näytä kovin hyvältä, jos kirjoittaa tuohon tyyliin.

Hei te kulutuksen kärryiltä tippuneet.  Muistellaas hetki 90-luvun lamaa ja että siitäkin selvittiin. Tässä biisissä on mun mielestä aina ollut hyvä fiilis, ei ne päivät muutu suremalla suuntaan parempaan. :) 

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 16:56"]

Hei te kulutuksen kärryiltä tippuneet.  Muistellaas hetki 90-luvun lamaa ja että siitäkin selvittiin. Tässä biisissä on mun mielestä aina ollut hyvä fiilis, ei ne päivät muutu suremalla suuntaan parempaan. :) 

No, hyi helevetti, miks menin avaamaan linkin !!

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 16:56"]

Hei te kulutuksen kärryiltä tippuneet.  Muistellaas hetki 90-luvun lamaa ja että siitäkin selvittiin. Tässä biisissä on mun mielestä aina ollut hyvä fiilis, ei ne päivät muutu suremalla suuntaan parempaan. :) 

[/quote]Selvittiinkö? Oletko tietoinen kuinka moni ei selvinnyt? Jos sä selvisit niin se ei ole = selvittiin

Kyllä, täällä ollaan. Ennen olin kotirouva, miehelläni menestyvä yritys, ei ollut huolta huomisesta, ei oltu mitään miljonäärejä, mutta matkusteltiin koko perheella yms. Nyt miehen yritys konkassa, mies työtön, itse teen pienipalkkaista työtä, ja niillä rahoilla yritetään pärjätä. Onneksi lapset ovat jo aikuisia.

Ap täällä

olen itsekin kokenut 90-luvun laman ja köyhyyden. Sitten nousin sieltä ja toiveikkaasti ajattelin, että fiksulle ja hyvälle tyypille kyllä löytyy töitä aina jostain. No ei se vaan mene niin. Onneksi on nyt kuitenkin edes jotain työtä, mutta ihan umpikujahommaahan minä nyt teen. Ei tästä voi edetä ylöspäin, vaan pitäisi löytää jotain muuta sitten. Huonolta näyttää.

Moni ystävistäni on myös samassa veneessä, insinöörit ja muut korkeasti koulutetut. Elämä on arvaamatonta ja julmaakin. Onneksi on ihanat lapset. En minä niitä merkkikäsilaukkuja niin kaipaakaan, vaan kaipaan sitä toiveikkuutta ja sitä fiilistä, että elämässä pääsee ylöspäin, kun vaan näkee vaivaa sen eteen. Että nelikymppisenä on vene ja kesämökki, on säästöjä ja turvaa.

Mutta ei se tosiaan sitten mennytkään sillä tavalla meidän perheessämme.

Minä putosin ja sitten nousin. Tämä ei ollut 90-luvun lamassa - silloin olin liian nuori,ei ollut mitään, mistä tippua - vaan 2000-luvulla. Jäin työttömäksi pitkälti omaa syytäni koska lapsella paljastui pitkäaikainen sairaus, enkä kyennyt tekemään töitäni enää. Samasta syystä en pystynyt oikein uusiakaan hankkimaan ja kun pystyi, saatoin tehdä niitä vain osapäiväisesti. Olin ollut jatko-opiskelija apurahalla, joten en saanut mitään työttömyyskorvauksiakaan. Mies oli pienipalkkaisissa töissä, asuntolainaa ei pystytty maksamaan, hetkittäin mietin, mistä ruoka saadaan. 

Siinä sinniteltiin aikamme. Aikanaan lapsen sairaus asettui - ei parantunut, mutta siihen totuttiin ja tuli tasaisempi vaihe. Sain ne jatko-opinnot valmiiksi ja uutta parempaa työtäkin. Parin vuoden päästä oltiin taas jaloillamme.

Samaa mieltä 14, kyse ei oo shoppailun määrästä, vaan siitä, että jos ponnistelee ja tekee duuninsa hyvin, siitä seurais edes se, että työpaikka säilyis.

Huhutaan, että meillä yt:t alkamassa, mulla loppuu työt melko varmasti. Ei mitään takeita siitä, että niitä enää saisi. Joten liittynen joukkoonne jahka säästöt on käytetty. 

En pudonnut eron myötä hirveän korkealta, mutta putosin kuitenkin. Uudessa omakotitalossa asuvasta rouvasta tuli yh, jolla asoasunto. Sain onneksi töitä kuitenkin.

ap vielä

Pahinta (ja toisaalta myös parasta, tavallaan) on ollut tosiaan tuo arvomaailman uudelleenjärjestely. Uskoin parikymmentä vuotta siihen kokoomuslaiseen unelmaan, että omalla työllä ja ahkeruudella pääsee elämässä eteenpäin. Että aina kannattaa yrittää ja sillä pääsee sinne myyttiseen "jonnekin". Jotkut pääsee, jotkut ei.

Olen nyt ymmärtänyt sen, että elämässä ei ole mitään, ei yhtään mitään selviä syy-seuraussuhteita, vaan paljon on ihan onnesta kiinni. Kaikki eiväriä menesty, vaikka olisivat kuinka ahkeria ja hyviä tyyppejä.  Iso joukko jää vain kylmästi suhdanteiden uhreiksi, eikä siinä kysytä asennetta tai työmoraalia. Elämä on siinä mielessä helvetin epäreilua peliä ja siksi onkin syytä löytää ne kannattelevat arvot ihan muualta. 

En ole siis uskovainen, vaan jonkinlainen humanisti kai arvomaailmaltani nykyään.

Onhan tämä ollut ihan mielenkiintoinen kasvunpaikka, en siinä mielessä vaihtaisi tätä enää takaisin vanhaan elämääni. Mutta rahaa saisi olla vähän enemmän, eikä sitä ahkerakaan tyyppi näköjään työstä enää saa.

Olen alalla, jossa vähemmän ahkerat ja vasemmalla kädellä työtänsä tekevät saavat pitää paikkansa. Se harmittaa. 

Up!

No, mä putosin nuorena aikuisena köyhyyteen rikkaasta perheestä, kun musta tuli heti aluksi yh ja vanhempia ei kiinnostanut auttaa. Koska heillä ei perijöinä ollut mitään tajua siitä, millaista on kun ei ole rahaa, ja itsekäs ja kusipäinen luonne siinä samassa. Kasvatin lapseni köyhänä, väliin työttömänä ja väliin pienellä osa-aikatyön palkalla pätkätöissä. Voin kertoa, että helppoa ei ole ollut, kun mikä tahansa menoerä, kuten lapsen kaverin synttäreille tarvittava lahja, on kaatanut budjetin.

Nyt lapset ovat aikuisia, ja minä ekaa kertaa elämässäni työssä, jossa palkka on kunnollinen, ja voin ostaa kaupasta mitä haluan. Tunnen syyllisyyttä siitä, että mulla ei ole ollut tällaista työtä kun lapset olivat pieniä, nyt nautin yksin siitä, että ekaa kertaa elämässäni en ole köyhä. Ja tämä tilanne ei ole omaa ansiotani, vaan ihan sattumaa, kuten ap viestissä 18 kirjoitti.

Juuri tänään ajattelin, että vaikka meillä ei ns. välitetä rahasta, niin täytyy senverran mainita lapsille, että jos kuolen ja teille on tulossa siltä rikkaalta suvulta perintöä, niin OTTAKAA OMANNE, pitäkää huoli että saatte sen mikä teille kuuluu, jotta teidän ei tarvitse elää köyhänä kuten minä ja me. Olen itse sairas, luulen etten ehdi saada mitään, mutta hyvä jos  edes lapseni voivat saada toisenlaisen elämän. Raha ei ehkä tee onnelliseksi, mutta kyllä se auttaa ja rauhoittaa mieltä helvetisti.