Ihme kitinää tuolla elatusmaksukeskustelussa.
Meillä isä pitää lapsia 78 vuorokautta vuodessa eli joka toinen viikonloppu ja pidempiä pätkiä lomilla. Se on 21% vuodesta, itselleni jää siis 79%. Lasten (2) laskettu vuosikulutus on 14300 euroa josta lapsilisä kattaa 3800 euroa, jää siis 10 500. Siitä minä maksan 6200 ja isä 4300 vaikka elatusmaksulaskurin mukaan isän pitäisi maksaa puolet. Joten hän totta vieköön maksaa myös lomista huolimatta minulle elatusmaksuja joka kuukausi. Ja nyt puhumme ihmisistä joiden vuosipalkka on 40 000 bruttona molemmilla joten kalapuikkojen pakastimessa kuluttama sähkön määrä ei ole elatusmaksulaskelmien takana.
Kommentit (8)
Niinpä! Pahasti näyttää siltä, että emme voi saada kaikkea joudumme tekemään selkeitä arvovalintoja. Onneksi tein omani niin, että ymmärsin...elämässä ei ole ennustettavuutta ja arvovalinnoistaan voi joutua vastuuseen myös yksin. Kävin koulut, kerrytin omaisuutta jne...ja tein sitten vasta ne lapset aikuisen miehen kanssa, jolla on samanlainen arvomaailma.
Ei tarvite laskin kädessä laskea mitä maksaa jne, eikä kalenterista laskea kuka viettää minkäkin minuutin niiden arvovalintojen kanssa.
niin monta aloitusta oli samasta aiheesta..siinä joku närkästynyt vanhempi ei ymmärrä että jos oikeus on elatusmaksut määrännyt ja ne lasketaan 12kk mukaan, niin todellakin maksu koskee myös aikaa jolloin lapsi tämän närkästyneen vanhemman luona.
Siis tulot menot jne laskettu molemmilta ja elatusmaksu jaettu 12 kuukauteen. Sama summa voisi olla myös vaikka 11kk mutta niin että silloin per kuukausi isompi. Tai voi sen sopia könttäsumman vuodessa. Saman asian joudun selittämään lapseni isälle ihan joka vuosi.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 12:52"]
niin monta aloitusta oli samasta aiheesta..siinä joku närkästynyt vanhempi ei ymmärrä että jos oikeus on elatusmaksut määrännyt ja ne lasketaan 12kk mukaan, niin todellakin maksu koskee myös aikaa jolloin lapsi tämän närkästyneen vanhemman luona.
Siis tulot menot jne laskettu molemmilta ja elatusmaksu jaettu 12 kuukauteen. Sama summa voisi olla myös vaikka 11kk mutta niin että silloin per kuukausi isompi. Tai voi sen sopia könttäsumman vuodessa. Saman asian joudun selittämään lapseni isälle ihan joka vuosi.
[/quote]
Näin yksinkertaistahan tuo on, mutta elatusmaksuhullun kanssa keskustelu on yhtä turhaa kuin ikiksen :)
Juu ihan hulluja se keskustelu täynnä. Tosi monella ei näytä olevan minkäänlaista kykyä hahmottaa kokonaisuutta. Ei ihme, että eroon on päädytty.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 12:48"]
Niinpä! Pahasti näyttää siltä, että emme voi saada kaikkea joudumme tekemään selkeitä arvovalintoja. Onneksi tein omani niin, että ymmärsin...elämässä ei ole ennustettavuutta ja arvovalinnoistaan voi joutua vastuuseen myös yksin. Kävin koulut, kerrytin omaisuutta jne...ja tein sitten vasta ne lapset aikuisen miehen kanssa, jolla on samanlainen arvomaailma.
Ei tarvite laskin kädessä laskea mitä maksaa jne, eikä kalenterista laskea kuka viettää minkäkin minuutin niiden arvovalintojen kanssa.
[/quote]Ap vastaa. Niin tein minäkin ja hyvässä sovussa erosimme ja sovimme lasten asiat. Tämä oli esimerkki niille joiden mielestä on TÖRKEÄÄ NYHTÄÄ ISILTÄ lasten lomakalapuikot ja jäätelöt kuukausittaisten elatusmaksujen muodossa. Jos tekee lapset sellaisen ihmisen kanssa jolla ei ole vuoden aikana varaa säästää 200 euroa lasten loma-aikaiseen syömiseen, tarkoittaako se kuitenkaan sitä että äidin olisi ne sitten maksettava? No ei ja sen minun exäni tajuaa hyvin toisin kuin suurin osa palstamammoista.
Toisesta keskustelusta sai sen käsityksen, että suurin osa kuvittelee, että suurin menoerä lapsista on ne kalapuikot eli ruoka.
Itse en ole edes eronnut, mutta pystyn kyllä kuvittelemaan mitä menoja lähivanhemmalle tulee lapsesta ympäri vuoden riippumatta siitä kummalla vanhemmalla lapsi milloinkin majailee (jos lähivanhempi hoitaa lapsen hankinnat ja asiat). Pitää hankkia kaikki vaatteet, koulutarvikkeet, reppu, luistimet, sukset, polkupyörä, kypärä, puhelin, harrastuskamat, jne. Pitää maksaa puhelinlasku, vakuutukset, harrastusmaksut, harrastuskuskaukset, lääkärit, lääkkeet, koulun keräykset & retket, kaverien synttärilahjat, jne. Ostettavaa ja maksettavaa riittää useampi juttu jokaiselle kuukaudelle. Ja ne on ns. kiinteitä kuluja, jotka ei muutu sen mukaan miten lapsi on etävanhemmalla. Vakuutus ja puhelinlasku on maksettava myös niiltä päiviltä, kun lapsi on etävanhemmalla.
Toki vielä suurena juttuna lähivanhemmalla lapsella on usein enemmän tilaa, oma huon, ja se maksaa. Mutta etävanhempikin saattaa haluta hankkia lapselle oman huoneen ja maksaa se sitten hänellekin. Mutta se ei silti vapauta noista juoksevista kuluista, joita on vaikka mitä.
Kysehän on siitä, että harvoin nämä, jotka elareista urputtavat, ovat edes yhdessäolon aikana osallistuneet lapsen tarvikkeiden, tavaroiden, vakuutusten, lääkkeiden, ruoan ym. hankkimiseen. Koska heillä ei ole mitään käsitystä siitä, että tuo kaikki tavaramäärä maksaa, niin luulevat, että se koko elarimäärä kustantaa lapsen koko elatuksen. Luulo vain jatkuu, kun on erottu: lapsi tulee aina vaatekassien kanssa, vaikka etävanhemman luona talvihanskat katoaisivat ja lapsi palautettaisiin ilman tarvikkeita, joita on sinne vienyt. Mitään vakuutuksia (edes edullista tapaturmavakuutusta), lääkkeitä ym. lapsi ei tarvitse. tai sitten luullaan, että ne lääkkeet ovat lapsille ilmaisia, niin kuin jotkut siinä ketjussa urputtivat. Ilmaisia tietysti ovat -etävanhemmalle, kun lähivanhempi ne ostaa.
Missä?