Streptokokki lapsena
Kommentit (8)
kirjoita googleen Streptokokki.
Niitä kun on sellaisiakin, mihin takuulla kuolee jollei hoida antibiootilla, enkä tiedä minkä ryhmän streptokokkia tarkoitat, hyvä ihminen!
Saattaa parantua, mutta se pitää silti hoitaa antibiooteilla koska jos ei hoida, on jälkitautien riski. Ei voi tietää, kuka sellaisen saa. Ne olivat kyllä aika yleisiä.
Sitten on myöhäistä enää yrittää korjata tilannetta antibiootilla, jos jälkitauti (kuten sydänläppä- tai munuaistulehdus) on jo iskenyt. Mummini sai lapsuudessaan angiinan jälkitautina sydäntulehduksen ja oli heikkovoimainen koko loppuelämänsä ja lopulta kuolikin juuri siihen lapsuudessa saatuun läppävikaan.
Niin nielutulehdus-streptokokki a ja joku muu, vaatii lääkekuurin. Streptokokki mutans aiheuttaa reikiä hampaisiin ja suuhun kun sen on saanut, niin suussa on ja pysyy. Pimppa streptokokin olemassa olosta en muista. Muistaakseni on elinikäinen,mutta ei aiheuta jatkuvaa tulehdusta. Synnytyksessä pitää vain olla antibioottitippa,ettei sairastuta vauvaa.
Puutaheinää. Lapset paranee sairauksista aikuisia paremmin. Lapsi saattaa kasvaessaan esimerkiksi parantua epilepsiasta, sokeritaudista tai allergiasta. Lapsia ei tarvitse hoitaa antibiooteilla kun ne pärjää kuitenkin ja antibiootit kehittää vastustuskykyä bakteereille.
Ei parane. Hoitamattomana voi jotaa reumaluumeeseen, sydäntulehdukseen ja pysyvään sydänsairauteen. Anna ne antibiootit mahdollisimman alkuvaiheessa niin lapsikin paranee nopeammin.