Olen nuori, mutta poistin itseni kaikista somekanavista.
Olen huomanut tämän olleen erittäin hyvä päätös. Somessa ollessani jäin ikäänkuin koukkuun kuvien ottamiseen ja niiden lisäämiseen. Sain paljon ahdistavia viestejä ja kommentteja kuviini, ja toisaalta myös nautin siellä saamastani huomiosta. Se oli kuitenkin samaan aikaan aika raskasta ja alkoi tuntumaan pinnalliselta ja typerältä. Nyt 24- vuotiaana naisena, koen esimerkiksi oman itsetuntoni ja käsityksen omasta kropastani muuttuneen. En vertaile muita tai itseäni kehenkään, enkä perusta omaa minäkuvaani someen perustuen. Lisäksi näin jälkikäteen tuntuu hassulta, että lisäsin paljon posekuvia, ja sellaisia, joissa näytin aina täydelliseltä. Se loi myös paineita lisätä aina vain parempia kuvia ja oma silmä muuttui todella kriittiseksi oman vartalon suhteen.
Muita nuoria, jotka ovat poistuneet somesta? :)
Kommentit (25)
Lisään vielä, että kyllä me ap ymmärrämme, mikä sinun tavoitteesi näissä ketjuissa on. Haluaisit, että niitä lukevat uskoisivat, että on yleistä ja suositeltavaa lopettaa somen käyttö "kun niin moni tässäkin ketjussa on sen tehnyt". Mutta kun nämä ketjut saavat sinut vain ja ainoastaan näyttämään säälittävältä. Olen monta kertaa vastannut sinulle asiallisesti siitä, kuinka hyödyllinen some voi olla (samasta paikasta saa niin paljon erilaista asiaa; on kirppiksiä, kaupunginosan asioita, tapahtumia, voi ilmoittaa löytämästään koirasta, näkee paikallisen kirjaston poikkeavat aukioloajat, kuulee ensimmäisenä merkittävät uutiset, voi kysyä neuvoja vaikka mistä, voi kysyä ostopaikkoja jos ei tiedä mistä jotain kannattaisi etsiä, saa ideoita uusiksi käsitöiksi tai vaikka kukkapenkki-istutuksiin ... siis minä ainakin säästän ihan älyttömästi aikaa FB:n ansiosta, olisi todella raskasta lähteä etsimään kaikki asiat googlettamalla ja liittyä lukuisille eri postituslistoille ja keskustelupalstoille jne). Yleensä et kommentoi yhtään mitään viesteihini. Sitäkään en ymmärrä, miksi et niin tee. Miksi et totea, että "tuo on hyvä näkökulma" tms? Luultavasti siksi, että sinulle some = halu saada tykkäyksiä omille kuville ja julkaisuille ja kun et niitä saa, ahdistut etkä pysty rationaaliseen keskusteluun somesta.
Vierailija kirjoitti:

Olet oikeassa facen hyvistä puolista, siellä on kivoja harrasteryhmiä ja onhan se helppo tapa jakaa kuulumisia sellaisten kavereiden kanssa joita harvoin näkee. Näitä somekanavia voi käyttää monella tavalla, esim. Instagram on hyvä alusta valokuvaamista harrastaville kuvien jakoon. Mutta sä taidat palstailla vähän liikaa. Tuo muiden kirjoittajien tunnistelu, tai kuvitelma että tunnistaa niitä, on merkki siitä että viettää täällä ihan liikaa aikaansa.
Ap, mikä diagnoosi sinulla on? Vai olisiko syytä hakeutua hankkimaan dg saadakseen hoitoa? Tämä some-asia ahdistaa sinua ihan suunnattoman paljon ja pyörii mitä ilmeisimmin mielessäsi joka päivä, jopa 24/7. Miksi? Mitä on tapahtunut? Mikä siinä saa sinut itkemään ja ahdistumaan ja hakemaan hyväksyntää muilta tällaiselta nimettömältä palstalta? Ja kun et saa sitä muilta niin lohdutat itse itseäsi esittämällä, että muutkin toimivat kuten sinä.
Olet ilmeisesti oikeastikin kovin nuori. Älä tuhlaa elämääsi vaan hae apua.