Miten kertoa lapsille ettei isä välitä?

Up

Soita isälle ja anna lasten kysyä häneltä.

Ei ole isän numeroa.

Ap

Meille ei koskaan kerrottu. Sen vain tajusi kasvaessa. Karmivaa sekin. 15v sitten olisi "välittänyt" kun oli sairas ja me lapset jo miltei kolmekymppisiä. Apumme olisi kelvannut, hohhoijjaa.

Kyllä lapset sen tajuavat kasvaessaan, ehkä voi vain todeta ettei äiti oikeastaan  tiedä miksi isä ei ehdi tai miksi isä ei tapaa teitä useammin ja sanoa, että tiedän ja ymmärrän että asia sinua harmittaa tai mietityttää. Oma isäni ei ole halunnut tavata eikä muistanut mitenkään sen jälkeen kun olin n. 2-v. On ollut kipein asia elämässäni, ja vasta aikuisena tajusin loppuun asti ettei sitä vaan oikeasti kiinnostanut, ettei välittänyt. Olen opetellut ajattelemaan että se on hänen häviönsä ja häpeänsä, hänen kyvyttömyyttään jne. Ymmärtämään en silti tule ikinä.

Lapset ovat poikia,ja olen miettinyt kuinkahan tuo isättömyys vaikuttaa heihin kun kasvavat..

Onneksi oma isäni on heille maailman paras vaari :)

6=ap

hommaa mies

Olen pahoillani. Lapset ymmärtävät tilanteen myöhemmin.

Isämme ei halunnut tavata minua tai sisartani, vaikka hän olisi saanut meidät luokseen. Me emme kiinnostaneet häntä. Hän meni uusiin naimisiin ja sai vielä kolme tytärtä. Näilläkään lapsilla ei ole hänelle mitään merkitystä. Lapsenlapset kiinnostavat, koska joukossa on poikia. Mensa-tason mies, jolla oli/on täysin vääränlainen luonne isäksi.

Miksi ihmeessä sinun pitäisi erikseen kertoa ettei isää kiinnosta. Ovathan lapset huomanneet varmasti jo itsekin ettei isi käy tai ota yhteyttä.

Jos lapset kysyvät, on hyvä olla vastaus mietittynä, mutta sinuna en itse tekisi aloitetta asiasta juttelemiseen. Voihan se olla että lapsesi eivät osaakaan kaivata isää arkeensa, jos ei sellaiseen ole koskaan tottunut.

Parasta mitä voit lapsillesi antaa, on pitää heistä hyvä huoli ja tehdä tiettäväksi että sinä välität, rakastat ja olet kiinnostunut heidän asioistaan. Ja turvallisia miehiä lasten elämään (vaarit, miessukulaiset, ystävät ja tutut)

no ei sitä nyt lapsille sanota tai kerrota!

Lapset tajuavat sen kyllä myöhemmin kun ovat isompia, mutta vain sadistinen vanhempi kertoisi lapsilleen, ettei se toinen vanhempi välitä.

Tarkoitinkin kysyä että mitä lapsille sanon kun isästään kyselevät,tiedän että se kyselyvaihe tulee joskus. Ja jos/kun kysyvät miksei isä heitä näe,tai soita,tai jos haluavat soittaa hänelle,olisi minulla hyvä olla jonkinlainen vastaus mietittynä,miten voin asian selittää lapsille.

[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 22:59"]Olen pahoillani. Lapset ymmärtävät tilanteen myöhemmin.

Isämme ei halunnut tavata minua tai sisartani, vaikka hän olisi saanut meidät luokseen. Me emme kiinnostaneet häntä. Hän meni uusiin naimisiin ja sai vielä kolme tytärtä. Näilläkään lapsilla ei ole hänelle mitään merkitystä. Lapsenlapset kiinnostavat, koska joukossa on poikia. Mensa-tason mies, jolla oli/on täysin vääränlainen luonne isäksi.

[/quote]

Kuten oma isäni, ilman toista perhettä. Menestynyt mies, mutta todella pieni ja surkea ihminen muuten.

Muksut on fiksuja, kyllä ne sen tajuaa ilman erikseen kertomistakin. Anna lasten isän hoitaa omat suhteensa lapsiin, jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Sinuna en sanoisi lapsille mitään negatiivista heidän isästä. Lapset kyllä aikanaan tekee omat johtopäätökset niistä ihmisistä, jotka ovat heidän elämässään läsnä ja niistä jotka eivät välitä.

Sinä olet lapsillesi tärkeä. Ei kannata uhrata ajatuksia negatiivisille asioille.  Eläkää eteenpäin ja voikaa hyvin.

Olisi vissiin pitänyt muotoilla otsikko eri tavalla että kaikki olisivat ymmärtäneet pointtini.

Ja en siis puhu isästä pahaa lapsille,eikä ole aikomustakaan mustamaalata häntä millään tavalla,enkä myöskään ole lapsille kertomassa ettei isänsä heistä välitä.

12 olin myös minä.

Kauniita unia kaikille!

-ap

Luulisin, että parasta on vastata rehellisesti, mutta ei voi tietenkään sanoa 'isä ei välitä'. Minulla samanlainen tilanne, tosin lisäksi poikani isä on tehnyt monenlaista pahaa minulle, mikä on toki ainakin osittain näkynyt poikamme elämässä. Kun poikani oli pieni, vastasin hänen kysymyksiinsä miksi isä ei käy/ missä isä on, että 'en tiedä' / 'isä matkustaa paljon työnsä takia' ja tietenkin lohdutin surevaa lasta 'sinä olet hieno poika', 'isä varmasti ajattelee sinua''. Kouluikään tullessaan poikani vertasi poissa pysyvää isäänsä muiden poikien aktiivisiin isiin, mikä oli sydäntäriipaisevaa. Silloinkin yritin lohduttaa. Teini-ikä on kaikkein hankalin. Poika on välillä vihannut isäänsä todella paljon, välillä myös itseään isänsä poissaolon vuoksi. Jossakin vaiheessa viha on muuttunut realismiksi. Nykyään hän puhuu isästään näin 'ei mikään paras isä, mutta ainakaan rahaa se osaa tehdä', 'onhan se mun isä, mutta ei sitä kiinnosta mitä mulle kuuluu'. En ole keksinyt muuta tapaa, kuin se, että totta voi puhua tyyliin 'en usko että tapaat isää tänä kesänä, mutta jos isä ottaa yhteyttä ja haluaa nähdä sinut, niin tottakai se järjestyy', mutta ei pahaa tyyliin 'isäsi on huono ihminen'. Jos lapsi/nuori sanoo vihaavansa isää, koska tämä ei halua tavata lastaan, voi (ehkä pitääkin) osoittaa ymmärtävänsä. Tällöin olen sanonut, ettei isäsi selvästikään ymmärrä kuinka hieno poika/nuori mies sinä olet ja että kuka tahansa mies olisi ylpeä tuollaisesta pojasta/nuoresta miehestä.

Lyhyesti. Ei auta muu kuin olla empaattinen ja tukea lapsen itsetuntoa. Surullista. Uskon kuitenkin, että jos lapsesi saavat sinulta yltäkylläisesti rakkautta ja uskoa omaan ainutlaatuisuuteensa, he kasvavat empaattisiksi ja vahvoiksi ihmisiksi isänsä laiminlyönneistä huolimatta.

Käsi sydämellä... Halusivatko nuo isät itse tulla isiksi?

[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 00:16"]Käsi sydämellä... Halusivatko nuo isät itse tulla isiksi?

[/quote]

Hmm. Kun ampuu, saattaa osua.

En tiedä olisiko se lapsenkin parhaaksi koettaa selittää, että joillain ihmisillä on sellainen juttu etteivät tunne samalla tavalla kuin muut, eivät kenties osaa sillä tavalla välittää toisista ihmisistä, ja että sellainen sairaus voi ihmiselle tulla ettei jaksa tavata tai pitää yhteyttä. Tai kenties tuntee syyllisyyttä siitä ettei ennenkään ole niin tehnyt, joten siitä on vaikea sitten myöhemminkään korjata.

Vaikka äkkiseltään ajattelisi että se on sama "antaa lapsen huomata itse ettei vanhempi välitä hänestä", niin tuntuu lopulta aika kamalalta vaihtoehdolta sekin että lapsi näin ajattelisi, kun he usein hakevat syytä itsestään.

Useinhan sekin on varmaan totta että nämä isät vihaavat lastensa äitiä, ja tästä syystäkin haluavat unohtaa ja sulkea kaiken mikä exästä ja menneisyydestä muistuttaa, ja lapsihan on sitä. 

Yhden sortin sairauttahan se on.

Oma isäni ei ole koskaan kuulunut elämääni eikä ollut kiinnostunut yhteydenpidosta. Lapsena kysyin isästä ja minulle sanottiin ettei isän olinpaikasta ole tietoa. Totuus oli että isäni on alkoholisti, eikä häntä kiinnostanut. Tämä selvisi minulle kyllä vanhempana, mutta en ole antanut asian vaikuttaa itseeni tai elämääni.

Ympärilläni on ollut aina välittäviä ihmisiä ja oma pappani oli minulle todella läheinen, kuin isä.

Omalla kohdallani auttoi se että tunsin itseni tärkeäksi ja minulle painotettiin että syy miksi isä ei pidä yhteyttä ei ole minun. Vanhempana totuus on kyll- helpompaa kestää, vaikka ei se mukavaa olekaan.