Kävin 20v terapioissa

Terapia ei varmasti auta kaikkia. Esimerkiksi analyyttinen suuntaus vaatii asiakkaalta hyvää itseflektiokykyä ja taitoa analysoida elämäänsä. Terapiasuuntaus, jossa terapeutti kertoisi mitkä ratkaisut asiakkaan pitäisi tehdä ja miten asioista ajatella, herättäisi varmasti myös kritiikkiä. Tässä ei kannata hakata päätä seinään, jos ei hyödy, niin kokeilee jotain muuta.

Omasta kuntoutumisestaan pitää ottaa vastuu. Kaikki lähtee negatiivisen ajatuskierteen katkaisemisesta. Pitää pyrkiä vähentämään vatvomista ja hankkia enemmän positiivisia kokemuksia ja onnistumisen tunteita. Aivot muovautuvat vielä aikuisenakin ja positiiviset kokemukset alkavat ruokkimaan itseään samalla tavoin kuin negatiiviset tekivät aiemmin.

T. ex-masentunut

Vierailija kirjoitti:

Terapia ei varmasti auta kaikkia. Esimerkiksi analyyttinen suuntaus vaatii asiakkaalta hyvää itseflektiokykyä ja taitoa analysoida elämäänsä. Terapiasuuntaus, jossa terapeutti kertoisi mitkä ratkaisut asiakkaan pitäisi tehdä ja miten asioista ajatella, herättäisi varmasti myös kritiikkiä. Tässä ei kannata hakata päätä seinään, jos ei hyödy, niin kokeilee jotain muuta.

En minä ainakaan mennyt terapiaan kysymään mitä ratkaisuja tehdä tai mitä ajatella asioista. Nämä lienee pääosin terveiden ihmisten pohdintoja kriitilanteissa tms. joihin haetaan terapiaa. Minä menin terapiaan ettei enää ahdistaisi ihan koko ajan ilman mitään järkevää syytä. Nyt jälkeenpäin ymmärrän että kyse oli siitä että panttasin ihan kaikki tunteeni, ilon, surun, kiukun, enkä saanut mitään apua siihen terapiassa muistelemalla vanhoja tapahtumia. Minut olisi pitänyt opettaa tuntemaan, minkä sitten teinkin yksin ilman muuta tukea kuin vastaavan kokeneen ohjeet mindfulness-tyyliin. Se oli TODELLA rankkaa ja vaati kovaa uskoa siihen että en tule hulluksi vaikka siltä välillä tuntui, tuska oli niin kova. Mutta onnistuin siinä koska pystyin uskomaan itseeni - miksi, siksi koska koko ajan ihan konkreettisesti näin edistyksen ja miehenikin sanoi että eron näki arjessa jo muutamassa viikossa. Siis muutamassa viikossa vs. vuoden terapia joka ei auttanut mitään.

Lisää lääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa kovasti, minkä suuntauksen psykoterapeutteja teillä on ollut, kun edistyminen ja tulokset ovat olleet noin huonoja? Itselläni on psykodynaaminen / traumaterapeutti ja siitä on todella ollut merkittävästi apua.

Kysyin terapeutilta mitä suuntausta hän edustaa ja hän vastasi että psykoanalyyttista / kognitiivista. En tyhmä selvittänyt enempää, mutta oletan että tämä että asiakas puhuu vuoden 45 min yksinpuhelua kerran viikossa ilman että terapeutti sanoo oikein juuta tai jaata on sitä psykoanalyyttista Freudin sohvalla makaamista? T. Tuo itseään mindfulnessillta terapoinut

Terapia ja oikeastaan koko psykiatria on yhtä suurta humpuukia oikeastaan. Terapia on myös muotijuttu pitkälti. Siinähän meette ja maksatte hymysijöille pitkän pennin. Ihan turhaa rahan haaskausta.

Mulle ehdotettiin terapia kun sairastuin. Sanoin ihan suoraan, että en uskio mikinkään huuhaaseen ja ei ehdoteltu enää. Psyk. sair.hoit. kanssa kävin keskusteluja, mutta ei ne ollu mitään terapiaistuntoja.

Kerran kuulin kun radiossa joku psykoterapeutti sanoi, että eivät kaikki ihmiset tarvitse terapiaa, jos on hyvät taidot käsitellä eri asioita ja esim. joitakin läheisiä jotka kuuntelee.

Kyllä terapeutin pitäisi osata antaa niitä taitoja millä käsitellä niitä asioita, vaikkakin itse asioiden käsittely jää ihmiselle itselleen.