Eläkeputki ja osittainen varhennettu vanhuuseläke
VM- esittää näitä poistettavaksi, lisäävät kuulemma työpaikkoja n. 30 000kpl. En vaan ymmärrä miten työpaikat lisääntyy, jos joudun pysymään samassa työssä, kuin ennenkin. Eläkeputken poiston motiivi täytyy olla vain se, että nuoria on edullisempaa pitää peruspäivärahalla, kuin vanhempia ansiosidonnaisella. Varhennetun eläkkeen maksaa hakija itse sillä, että se pienentää vanhuuseläkettä, eli ei luulisi olevan valtion intressissä.
Nuoret töihin ja me vanhat pois tieltä.
Kommentit (7)
Eläkeputki pois ja siitä seuraa: 1. Vanhempia työntekijöitä irtisanotaan luten ennenkin, mutta he putoavat työtyömyyspäivärahalle ja eläkkeet heikentyvät. 2. Nuoret työntekijät saavat kilpailla vähenvistä työpaikoista entista kovemmin ja paikallinen sopiminen huolehtii palkkojen pienenemisestä ja jatkossa heidän eläkkeensä tulevat olemaan pieniä. Summa summarum: työnantajat voittavat aina ja yhteiskunta ja eläkeyhtiöt maksavat huonompia eläkkeitä. Ainoa on se, että työttömille pitää maksaa vielä jotain rahaa mutta eiköhän Kelan tuetkin saada lopetettua, kun niihin menee liikaa rahaa ja saadaan oma kadulla asuvien ja roskiksia kaivavien köyhälistöjen luokka Usan malliin!! Jippii!! Otapa selvää oman puolueesi poliitikoista, kannattavatko juuri tätä mallia seuraavan kymmenen vuoden aikana!
Vierailija kirjoitti:

Vai kannattavatko mallia, jossa kenenkään ei kannata tehdä töitä, koska valtio saa velkaa ja taikaseinästä rahat voidaan jakaa kansalle.

Kysymys ei ollut taikaseinää koskeva, vaan sitä että kuten itsekin tehnyt 45v töitä tauotta, ilman taikaseiniä, niin jättäisin viestikapulan jo nuorille työntekijöille ja ehtisin itse ehkä vielä pari vuotta olla eläkkeellä, ennen kuin kuolo korjaa. Kyllä tässä tapauksessa valtio säästäisi merkittävästi AP

Niin, ihmisiä ei päästetä eläkkeele edes sinun tapauksessasi. Eläkkeellä olon nautinnot varattiin vanhemmille ikäluokille, jotka ne itselleen lailla ja poliittisilla läänityksillä eläkeyhtiöissä sementoivat mutta kun he pääsivät eläkkeille kaikilla herkuilla muille jätettiin roskat. Ei tässä ole kyse sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta vaan ihmisten muuttumisesta turhakkeiksi työnantajien mielestä ja myös yhteiskunnan näkökulmasta. Tuolla jossain jotkut päätyävät ja kiristävät ihmisten elämää miten tahtovat. Äänestöminen ei auta mitään. Aina se pienin ihminen on maksumies.
Hullua touhua. Pitkien työurien tehneiden elämääkökö tullaan kurjistamaan! Esim 60 v ei kaikki ole motivoituneuta ja jaksa jatkaa enää 10 vuotta lisää töissä, jos on ollut jo vaikkapa 38 v putkeen töissä. Vois herrat itse koettaa tehdä perässä.
Ap, putken poistamisella ei saada, eikä haeta, lisää työpaikkoja. Sillä haetaan lisää työllisiä, mikä on aivan eri asia kuin työllistetty, palkkaa nauttiva työntekijä.
Nyt kun suurin osa suurista ikäluokista on jo saatu turvallisesti ylisuurille eläkkeilleen (iso osa ennenaikaisesti) voidaan alkaa heikentää muiden eläke-etuja.