Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä tämä äitien palvonta tulee?
31.01.2014 |
Omassa elämässäni äitini tehtaili meitä lapsia 5kpl kolmelle eri miehelle. Aloitti nuorena, joi paljon, sai kouluttautui lähihoitajaksi, ja nyt purkaa katkeruuttaan meihin lapsiin. Kaikilla meillä lapsilla on ollut mt- tai päihdeongelmia, jotka kärjistyivät kaksi vuotta sitten 19-vuotiaan pikkusisareni kuolemaan. Hän kuoli huumeisiin.
Silti, äitini ei suostu hyväksymään olleensa huono äiti. Hänen kanssaan ei voi keskustella asiasta. Hän alkaa itkeä ja kertoo kuinka on tehnyt parhaansa, miehet (isämme) ovat hakanneet ja olleet sikoja, äitini on oikeasti jakanut itseään joka pitäjään. Jokainen äitini suhde on saanut alkunsa pettämisestä. Äitini on ollut sievä nainen, mutta iän tullessa sekin on vain lisännyt katkeruutta.
Tätähän ei tietysti saa sanoa, mutta ettekö te naiset hyvät ymmärrä että äityis ei tee teistä mitään pyhiä olentoja. Kyllä minä väittäisin että oma äitini on hakemalla hakenut väkivaltaa pettämällä jokaista miestään. En yhtään ihmette. Eivätkä ne teidän lapsenne tule ainakaan ilolla kuuntelemaan sitä kun äiti on huorannut koko lapsuuden ajan.
Selvästi ette myöskään tajua miten uusperheessä lähivanhemman asenne vaikuttaa älyttömästi uusperheen onneen. Minun äitini myrkytti meidät lapset kaikkia sisarpuolia vastaan. Kaikkia äitipuolia vastaan. Vasta aikuisiällä olen tajunnut että paras äiti minulle oli isäni uusi vaimo joka laittoi rajat ja välitti. Vaikka hän ei niihin aikoihin voinut sietää minua, uskoisin että hänen ansiostaan olen jollakin tasolla osa tätä yhteiskuntaa. Äitini ei tätä hyväksy ja tällä hetkellä hän vihoittelee minulle koska olen auttanut äitipuoltani tämän toipuessa leikkauksesta. Tätä samaa tämä on ollut 25v. Aina saa tuntea syyllisyyttä kaikesta.
Vihaan äitiäni, ja näiden palstalle olevien kirjoitusten perusteella uskon että aika monen mamman lapset tulevat vihaamaan teitä.
Hävetkää.
Kommentit (15)
Noo, suurin osa äideistä on kuitenkin hyviä äitejä.
Suurin osa lapsista ei vihaa äitiään. Ikävä kyllä, joillekin sitten sattuu se äiti, jonka ei ehkä pitäisi olla äiti :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En sanonut että suurin osa lapsista vihaa äitiään. Mutta äiti ei todellakaan ole se absoluuttinen hyvä lapselle. Uusperheasioissa tämä korostuu. Mitä äitit uskotte diitä seuraavan kun aiheutatte lapselle huonoa omatuntoa siitä että hän nauttii ajastaan isän uudessa kodissa? Tai siitä että katkeruutenne johdosta äitipuoli alkaa tuntua turvallisemmalta? Pakko valehdella että äitipuoli on kusipää että pääset sinne vielä uudelleen?
Kyllä suomessa on paljonkin näitä vanhempia joklla ei lapsia pitäisi olla lainkaan. Tai mistäs tietää josko olisivat eläneet ensin hieman omaa elämäänsä ennen lastenhankintaa, josko se olisi helpottanut. Kyllä minä sanoisin että alke 20-v mammat ovat PÄÄSÄÄNTÖISESTI paskoja ja katkeria äitejä. Tämän voin sanoa työni ja omakohtaisen kokemuksen ja lähipiirini perusteella.
Ap
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 11:58"]
En sanonut että suurin osa lapsista vihaa äitiään. Mutta äiti ei todellakaan ole se absoluuttinen hyvä lapselle. Uusperheasioissa tämä korostuu. Mitä äitit uskotte diitä seuraavan kun aiheutatte lapselle huonoa omatuntoa siitä että hän nauttii ajastaan isän uudessa kodissa? Tai siitä että katkeruutenne johdosta äitipuoli alkaa tuntua turvallisemmalta? Pakko valehdella että äitipuoli on kusipää että pääset sinne vielä uudelleen?
Kyllä suomessa on paljonkin näitä vanhempia joklla ei lapsia pitäisi olla lainkaan. Tai mistäs tietää josko olisivat eläneet ensin hieman omaa elämäänsä ennen lastenhankintaa, josko se olisi helpottanut. Kyllä minä sanoisin että alke 20-v mammat ovat PÄÄSÄÄNTÖISESTI paskoja ja katkeria äitejä. Tämän voin sanoa työni ja omakohtaisen kokemuksen ja lähipiirini perusteella.
Ap
[/quote] Sinulle nyt vain on osunut kusipäinen marttyyriäiti. Niitä on ihan ydinperheissäkin.
On varmasti? Teillä nyt menee tämä pointti ihan täysin ohi.
Yleistäen sanon että ensimmäisen lapsen alle 20-vuotiaana vääntäneet ovat katkeria ja huonoja äitejä. Kasvattivatpa lasta sitten lapsen isän kanssa tai yksin. Kyllä se jossain vaiheessa alkaa tuntua kun ei tullut elettyä sitä omaa elämää ja kun nelikymppisenä lapset ovat isoja niin.. Ei itse olla enää nuoria ja kauniita.
Oma äitini on elävä esimerkki tästä. Samoin vanhin siskoni, myös kummilasteni äiti ja liian usea kaverini. Äitiys kun yleensä tarkoittaa sitä vastuunottoa, joka välillä tuntuu käyvän täysin ylivoimaiseksi äiteille. Omassa tuttavapiitissäni on myös niitä äitejä jotka tosiaan pitivät huolta siitä sosiaalisesta elämästään - lasten kustannuksella. "Kävin tälläkin viikolla vain kerran baarissa!"
Ap
Eipä ole tarvinnut onneksi kokea mitään uusperhehelvettiä tai huonoja vanhempia. Ollaan edelleen tiivis perhe, vaikka me lapset olemme jo kolmekymppisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6, se ei tee sinusta automaattisesti hyvää äitiä. Ymmärrä tämä.
Hyvä ystäväni sanoi lapsilleen
"Tiedättehän te, että ei se teidänkään isänne mikään hyvä roolimalli ole"
Tämä siksi että lasten isä ei pidä kannabiksen polttoansa salassa TOSIN kuin lasten äiti.
Ihan kuin ne lapset olisivat isänsä valinneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahaa. Tämä oli siis hyökkäys nuoria äitejä vastaan. Onneksi on poikkeuksia tähänkin ap:n luomaan sääntöön. Katsos kun kaikki eivät haikaile sinne baariin ja johonkin elämättömään elämään vaikka olisivatkin yksinhuoltajia.
En palvo äitiäni, mutta kunnioitan ja rakastan suuresti.
On mielestäni ihailtavaa, että oli hyvä äiti meille kaikille viidelle lapselle, ohjasi, huolehti ja kannusti. Ihailen myös sitä, että teki hienon uran erikoislääkärinä ja osallistui (ja yhä osallistuu) paljon hyväntekeväisyysjuttuihin.
On myös upea isoäiti kaikille 17 lapsenlapselleen ja isoisoäiti 9 lapsenlapsenlapselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän vihaasi, ap.
Minun äitini ei tehnyt meitä lapsia nuorena vaan melkein 30-vuotiaana. Hän ei koskaan eronnut isästä, mutta oli täydellisen tunnekylmä sika meille lapsille. Kuvailin häntä joskus hänen sisarelleen emotionaalisesti ja älyllisesti lähes autistin kaltaisena möykkynä ja juuri sellainen hän oli.
Kun isäni kuoli alkoholismin seurauksena, oli irvokasta, että äitini jatkoi juomista siitä mihin isäni sen jätti. HÄn ei koskaan alkoholisoitunut niin, että olisi jäänyt työelämästä pois, mutta veti viinaa lähiöräkälässä ja kotona ja raahasi lähellä spurkurajaa olevia hoitojaan meille kotiin. Lapsuus meni äidin poissaolevaa marttyyriytta ja isän alkoholismia katsellessa, nuoruus isän kuoleman jälkeen meni turvattomuudentunnetta ja epämääräistä häpeäntunnetta juoppoäidistä kokien.
Nykyään olen ahdistunut, masentunut, itsetuhoinen ja vihaan äitäni enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. En ole uskaltanut itse perustaa parisuhdetta enkä hankkia lapsia siinä pelossa että olisin yhtä huono vanempi kuin äitini niin kuin epäilemättä olisinkin. En itse (enää) juo mutta minulle ei ole kehittynyt normaalia tunne-elämää, joka on hyvän vanhemmuuden edellytys.
Äiti olisi halutessaan voinut pelastaa meidät lapset jo varhain eroamalla isästä, mutta äidille kaikki renttumiehet olivat aina tärkeämpiä kuin me lapset, koska äiti oli yhtäaikainen narsisti-marttyyri, joka nautti siitä, että hänellä oli sekavaa draamaa miesten kanssa. Se oli hänen käsityksensä siitä, mitä on rakkaus ja ennen kaikkea se että häntä kohdeltiin aina huonosti, oikeutti hänenkin juomisensa.
On irvokasta, että holtittoman juomisen ja valtavan ylipainon vuoksi äiti joutui aikaisin diabeteksen takia pitäaikaisosastolle sairaalaan. Nyt hän tekee hidasta kuolemaa siellä, ja koska tilanne on tämä, minä ja veljeni emme vieläkään pääse äitiämme karkuun vaan nyt se saatana pilaa meidän pilalle menneen lapsuutemme ja nuoruutemme lisäksi myös aikuusuutemme siten, että moraalisista syistä meidän on pakko käydä katsomassa ja säälimässä häntä aina siihen saakka kunnes hän kuolee. Saan valtavia syyllisyydentunteita siitä että toivon äitini pikaista kuolemaa. Tiedän, että oma varsinainen elämäni alkaa vasta siinä vaiheessa kun olen päässyt siitä sikahirviöstä lopullisesti eroon.
Olin vuosia näkemättä äitiäni. Yksinkertaisesti sanoin, että olen saanut hänestä tarpeekseni enkä pitänyt häneen yhteyttä. Ne olivat elämäni tasapainoisimpia ja onnelisimpia vuosia. Nyt syyllistävät sukulaiset pakottivat minut takaisin ruotuun. Olen huono tytär, kun en anna äidilleni tukea, hänhän on sentään synnyttänyt minut. Niinpä. Mieluummin olisin jäänyt syntymättä tällaiseen elämään.
Aina kun menen sairaalaan katsomaan äitiäni, minusta tuntuu niin kuin olisin keskitysleiriltä pakoon päässyt vanki, joka pakotetaan takaisin ja vieläpä vapaaehtoisesti tapaamaan joka viikko omaa kiduttajaansa. Se on todella sairastuttava tunne ja olen niin täynnä vihaa, että haluaisin tappaa joko äitini tai itseni.
Tilanteelle ei ole mitään tehtävissä, koska äitini on emotionaalisesti 5-vuotiaan tasolla, eikä pysty ottamaan vastuuta siitä, että hän oli aina todella huono äiti. HÄnen kanssaan ei voi asiasta keskustella eikä hänelle, raukka parka vuodepotilaalle voi asiaa mitenkään enää selittää, hänhän on vain tehnyt parhaansa. Hän ei ota vastuuta siitäkään, että hyväksyisi, että ihan omilla elintavoillaan aiheutti sairautensa. Päinvastoin hän harmittelee, että miksi juuri hänelle kävi näin. MIksiköhän? Kukaan muu ei kaatanut hänen kurkkuuunsa viinaa ja ruokaa vielä siinäkin vaiheessa, kun lääkärit olivat antaneet selkeät varoitukset siitä, miten aikuisiän diabeteksen kanssa pitää elää, jos ylipäänsä aikoo elää.
Me lapset maksamme molempien vanhempiemme vastuuttomuudesta hinnan. Miksi? Tämä tuntuu niin väärältä.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 13:25"]
Ymmärrän vihaasi, ap.
[/quote]
Vihaa ei kuulu koskaan ymmärtää. Jokainen äiti tekee parhaansa, muistakaa valittajat se. Kiittämättömyys on monen äidin ainoa palkka, sen näkee tässäkin ketjussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 13:32"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 13:25"]
Ymmärrän vihaasi, ap.
[/quote]
Vihaa ei kuulu koskaan ymmärtää. Jokainen äiti tekee parhaansa, muistakaa valittajat se. Kiittämättömyys on monen äidin ainoa palkka, sen näkee tässäkin ketjussa.
[/quote]
Ai jokainen äiti tekee parhaansa? No eihän tee. Me äidit tiedetään tämä oikein hyvin. On äitejä, jotka yrittävät, mutta eivät onnistu, on äitejä jotka yrittävät vain sen verran että ovat ulkoisesti normaaleja äitejä, ja on äitejä jotka eivät edes yritä, eivätkä peittele sitä mitenkään. Tuollainen "jokainen äiti yrittää parhaansa" - mantra on vaan sitä, että suljetaan silmät sen lapsen kärsimyksiltä. Koska näiden ihan rehellisesti sanottuna huonojen äitien lapset ne vasta yrittääkin olla hyviä ja kilttejä ja ihania, olla omille sisaruksilleen ainoa tuki ja turva. Ne lapset kantaa sen vastuun mihin aikuinen ei viitsi vaivautua.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 13:37"]
Ai jokainen äiti tekee parhaansa? No eihän tee. Me äidit tiedetään tämä oikein hyvin. On äitejä, jotka yrittävät, mutta eivät onnistu, on äitejä jotka yrittävät vain sen verran että ovat ulkoisesti normaaleja äitejä, ja on äitejä jotka eivät edes yritä, eivätkä peittele sitä mitenkään. Tuollainen "jokainen äiti yrittää parhaansa" - mantra on vaan sitä, että suljetaan silmät sen lapsen kärsimyksiltä. Koska näiden ihan rehellisesti sanottuna huonojen äitien lapset ne vasta yrittääkin olla hyviä ja kilttejä ja ihania, olla omille sisaruksilleen ainoa tuki ja turva. Ne lapset kantaa sen vastuun mihin aikuinen ei viitsi vaivautua.
[/quote]
Hyvä se on puhua. Harva lapsi, joka kokee äitinsä huonoksi ei kuitenkaan samaan aikaan suostu näkemään, miten se huono äiti on esim. koko ajan pistänyt palkastaan suurimman osan lasten vaatteisiin ja ruokaan ja stressannut kaikki lastensairaudet ja viheliäiset murrosiät ensikänneineen ja muine typeryyksineen läpi ja silti pystynyt sanomaan, että rakastaa lapsiaan, niitäkin, jotka sanovat vain vihaavansa äitiään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule ap, sinä olet vaan tuollaisista "piireistä" et tunne ketään normaaleja ihmisiä. Minun äitini sai minut 19 vuotiaana, ja minä sain tyttäreni samana päivänä kun täytin 20, tytär oli toivottu, vaikka isänsä oli alkoholisti josta erosin ja etsin sitten paremman miehen. Samoin oma isäni oli alkoholisti, hän täytti seuraavana päivänä 19v kun minä synnyin, äitini otti eron hänestä kun olin 2v.
Minun äitini on aina ollut hyvä äiti minulle ja myös hän löysi kunnon miehen itselleen ja sai vielä 3 lasta, ja meillä kaikilla oli hyvä lapsuus, ja kukaan meistä ei juo tai polta tupakkaa.
Myös minä olen aina tehnyt kaikkeni lasteni eteen, ja ollut hyvä äiti. Ei äitiys tehnyt minusta marttyyria tai mitään, mutta niin se on että lapseneni tähden olen tässä enkä jossain pohjalla exän kanssa. Ei todellakaan kaikki ihmiset halua "elää" sitä nuoruutta kymmeniä vuosia, minä muutin kotoa 15-vuotiaaana, ja elin monta vuotta ilman lapsia, olisi ollut opiskeluaikana kyllä mahdollisuuksia "juhlia" mutta ei se ole minua koskaan kiinnostanut. Minä ja aviomieheni ei koskaan käydä baareissa, eikä muuten käy esikoinenkaan vaikka on jo 19v.
Vaikka nuorena tekisikin yhden lapsen väärän miehen kanssa, tai vaikka kaksikin, niin kyllä sitä voi lähteä siitä tilanteesta ja etsiä itselleen paremman puolison kun itsekin ymmärtää että on ansainnut parempaa, ja kun ne lapset on siinä, ajattelee tietysti heidän parastaan.
EI kaikki juoppojen kanssa lapsen tehneet ole itsekin juoppoja.
Ja muutenkin, ei minun tuttavapiirissäni tai suvussani ole yhtään äitiä joka olisi katkera siitä että on saanut lapsia, vaikka olisi nuorenakin saanut.
Alue: Aihe vapaa
Eikö se ole ihan sama mistä piireistä ap on? Se ei silti poista kärsimystä. Kyllä lapsia kasvaa vieläkin näissä "piireissä" ja heidän hätänsä on todellinen. Vai ovatko he alempiarvoisia ihmisiä? Oma vikansa et syntyvät näihin piireihin?