Epäluotettavat isovanhemmat
Puhun nyt lapsen toisesta isoisästä, jonka sanaan ei ikinä voi luottaa. Hän lupailee kaikenlaista, mutta ei sitten toteuta niitä. Aikataulut eivät toteudu juuri koskaan. Mikä siinä on niin vaikeaa, että pitäisi kiinni sovitusta? Miksi pitää puhua läpiä päähänsä, jos kerran jo puhuessaan tietää että ei tule tapahtumaan?!
Kukaan ei ole vaatinut häneltä mitään, hän itse ehdottelee kaikenlaisia asioita, mutta kun h-hetki tulee, ei ukkoa näy missään.
Miksi näin? Ja ei tiedettävästi ole edes viinamäen miehiä.
Kommentit (7)
Toiset säätää jatkuvasti jotakin. Hänellä vaan suunnitelmat muuttuu nopeasti?
On aika yleistä itseasiassa yhteiskunnassa noin yleensä. Minuakin kiusaa ihmiset jotka sanoo että ok tehdään sitä ja tätä ja sitten viikot kuluu ja kuukaudet ja sitten ihmetellään miksi en itse ole huipputuulella keskustelemaan.
Liittyykö isovanhemmuus tähän jotenkin, eli onko kyseinen henkilö kaikkia kohtaan samanlainen vai vain suhteessa lastenlapsiin?
Vierailija kirjoitti:
Liittyykö isovanhemmuus tähän jotenkin, eli onko kyseinen henkilö kaikkia kohtaan samanlainen vai vain suhteessa lastenlapsiin?
No sillä tavalla liittyy, että tässä kyse on isovanhemmasta. Lisäksi lapsia kohtaan tuollainen on mielestäni erityisen ku*ipäistä. Lapset ovat luottavaisia, ja ehtivät innostua, kunnes sitten itkevät pettyneinä.
Otsikossa kirjoitit monikossa. Kuitenkin vain toisesta isoisästä kyse. Etkä todellakaan kertonut, onko tämä ihminen samanlainen kaikille, vai vain lapsenlapsilleen.
Monet ihmiset on tällaisia hälläpyöriä, lupailevat kaikenlaista, mutta ei koskaan tapahdu mitään. Tulen tässä käymään kun kerkiän tarkoittaa heillä sitä, ettei kerkiä ikinä. Tarkoittaa sitä, ettei heitä suuremmin kiinnosta koko asia, mutta ei voi kieltääkään.
Kaikkein oudoin on tuo ilmaisu: soitellaan! Ei takuulla soita koskaan. Mutta eihän siitä ole mitään sen selkeämpää sovittukaan, joten ei voi syyttää lupauksen rikkomisestakaan. Soitellaan vi tarkoittaa, että soita sinä, tai että soittaa kolmen vuoden päästä.
Kurjimpia tapauksia on juuri nuo, jotka oikeasti sopii jostakin, päivämäärät ja kellonajat sovitaan, mutta eivät kuitenkaan pidä lupaustaan. Minulla oli tällainen tyttökaveri nuorempana. Ei vaan ilmestynyt paikalle, vaikka oli sovittu ihan tarkalleen jostakin asiasta. Kun menin heille sitten kerran ihan hakemaan häntä, että mikä on, kun ei tullut vaikka sovittiin, niin oli kuulemma pitänyt mennä saunaan, eikä nyt saunan jälkeen viitsi mihinkään lähteä. Ei tullut mieleen ilmoittaa asiasta minulle. Tulee sellainen tunne, että en ole tärkeä, ei ole ollenkaan vaikeata antaa minun odotella turhaan.
Samainen tyttökaveri teki tätä samaa vielä aikuisiälläkin. Sovittiin, että menen heille käymään tiettynä päivänä. Hän oli jo mennyt naimisiin ja taisi olla lapsikin jo heillä. Matkaa oli kolmisenkymmentä kilometriä. Ajelin heille sitten iloisena odottaen mukavaa vierailua, ja kas, kun pääsin pihaan, näytti kaikki hyvin hiljaiselta. Vanha aavistus nousi mieleen, ja tosiaan, ei siellä ketään ollut kotona.
Silloin ei ollut vielä kännyköitä, joten ei muuta kuin ajelin kotiin takaisin. Enkä soittanut myöhemminkään, otti niin aivoon. Nähtiin sitten jonkun vuoden kuluttua, ja silloin kysyin, että muistiko hän tämän. Kyllä muisti, oli ollut joku sukulaistapaaminen mihin piti mennä. Viis siitä, että minun kanssa oli sovittu muuta.
Isovanhempien kanssa kannattaa muistaa että he todennäköisesti kohtelevat lapsenlapsiaan samalla kaavalla kuin lapsiaan. Sama omalla kohdallakin. Kaiken vi pyörtää ja menee sitten vaikka vanhuuden piikkiin.
Narsku? Tykkää pitää toiset varpaillaan?