Olen idiootti kun muutin omakotitaloon mieheni kanssa!
Olisi pitänyt tajuta että ei miehen tavat muuksi muutu. Ei tee yhtään mitään hommia pihalla. Eikä sisälläkään jos ne liittyy vähänkään edes pieneen remontointiin.
Olen ollut pitkällä sairaslomalla, en mitenkään pysty esim. haravoida taikka leikata nurmikkoa. Tuloni ovat niin pienet etten voi ketään palkata tekemäänkään noita hommia. Miestä ei tunnu haittaavan yhtään toi piha taikka joku irronnut lista tms. Kävelee vain ohi ja vaikka yli jostain mikä on jo tiellä. Ei vahingossakaan koske mihinkään.
Itse olisin kova tekemään kaikkea remontista, pihan hoitamiseen. Niin kuin ennen olinkin. Mutta nyt en vain voi tehdä! Ja kun muutimme tähän niin painotin sen sata kertaa että myös miehen täytyy osallistua jos omakotitaloon lähdetään. Taikka sitten maksaa ja antaa työt firmoille. Lupasi, mutta tässä sitä nyt ollaan. Piha karseessa kunnossa ja naapurit näkee tähän joka päivä. Hävettää!!!
Kommentit (65)
Kyllä huomaa että provo asuu jossain betonikuutiossa kun luulee että lokakuussa leikataan ruohoa.
Sä olet nyt kipeä ja sua harmittaa miehen velttoilu. Väännä miehelle rautalangasta, että sairaslomasi ajan miehen on hoidettava tietyt asiat kotona.
Oliko hyvännäköinen mies kun aloititte suhteen kun siedät tuollaista aikuista lasta? Kyllä naiset tekee kaikenlaista typerää tunnekuohuissaan. Kuka sietää tuollaista ääliötä kenellä ilmeisesti aikuisenakin pitäisi kulkea äiti perässä jälkiä siivoamassa. Kasvattakaa nyt sentään omat lapsenne siivoamaan jälkensä ja osallistumaan kotitöihin. M50v
Lehdet voi jättää haravoimatta. Keväällä ruoho kasvaa ihan normaalisti ja lehdet ovat maatuneet.
Meillä jo monta vuotta annettu olla eikä mitään perunapeltoa ole pihalla. Kesällä nurmikko kasvaa hyvin, on vihreä ja "normaali".
Jopa voi ehkä paremmin kuin silloin kun lehdet ja muu kaluttiin syksyllä pois.
Ainoa on, että pitää kestää naapurien kysely koskas aiotte haravoida tai koskas teette syystyöt. Ollaan hyvin kestetty kyllä.
Jos et aio vaihtaa miestä tai asuntoa niin pitää alkaa soveltaa.
Sanoisin kyllä myös, että otit itse riskin kun muutitte omakotitaloon. Tiesit miehesi. Olet puolet itse syyllinen tilanteeseen, jos syyllistä nyt edes pitää etsiä.
Positiivista sentään, että nyt ymmärrät olevasi idiootti. Siitä on hyvä alkaa kehittämään itseänsä ja aloita vaikka sillä että jätät sen laiskan, itsekkään paskiaisen. M44v
Vierailija kirjoitti:
Huh, ikävä tilanne. Onneksi itse tajusin tuon siinä vaiheessa, kun mies kertoi haaveestaan päästä omakotitaloon, muuten olisin itsekin samassa tilanteessa kanssasi.
Sama juttu. Olen ehdottomasti kieltäytynyt, vaikka mies sanoo miten mukavaa hyötyliikuntaa pihanhoitokin olisi. Niin varmaan! Kun ei tätä kaksiotakaan koskaan siivoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sanonut miehelle, että irronnut lista pitäisi kiinnittää tai nurmikko leikata? Teillä on eri käsitykset näistä asioista, joten mies ei välttämättä tajua, että nuo ovat haittaavia asioita.
Millaiselle ihmiselle irronnut lista voi olla asia, jonka voi jättää huomioimatta?
Meille. Ole ihan kunniallinen ihminen, hyvässä johtajatason työssä ja mieheni on rakennusmestari. Silti meillä on irronneita, irrotettuja ja puuttuvia jalkalistoja, joille kukaan ei edes aio tehdä mitään. Jotkut niistä on irronnut tai irrotettu Tai lista on alunperin jötetty tarkoituksella pois kaapin takaa ja sitten paikka jäönyt tyhjäksi, kun kiintokalusteita (lastenhuoneen pöytätasoja ja kaappeja) on vaihdettu lasten kasvaessa. Yksi halkeai ja irtosi erään lasten eläväisen merirosvoleikin tuloksena. Keittiön jalkalistat on otettu irti kun nuorimmainen kaatoi niiden päälle ja taakse paketillisen Sokeria, eikä sitä saanut millään muuten imuroitua , ne pysyvät paikallaan jos niihin ei kosketa, joten....
Listat ei vaan ole tässä elämässä ihan ykkösprioriteetti.
Ehdotan seuraavia juttuja kokeiltavaksi: Mitäs jos kiinnitettäisiin tuo lista yhdessä, sen jälkeen tehdään ...
Tätä ennen syötät hänet, nälkäinen mies on vihainen.
Kaljaa jonnekin ja lupaat löytää sen kunhan lista on kiinni.
Ankaraa ja pitkäkestoista kehumista.
Parin päivän kuluttua rauhallista keskustelua työnjaosta, ulkopuolisen palkkaamisen
kulujen jakamisesta.
Mahdollisesta lusikkojen ja joulukoristeiden jaosta.
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan idioottimainen veto. Menee samaan kategoriaan kuin lisääntyminen miehen kanssa jota ei kiinnosta kuin keskiolut, oma muna ja pleikkari.
Sitä niittää mitä kylvää.
No kun mies oli luvannut tehdä niitä hommia. Se lupaus kai oli ap:lle ok-taloon muuttamisen ehto.
Ap ei voinut tietää ennen muuttoa, ettei mies pidä lupaustaan. Miten olisi voinut tietää?
Harva lisääntyy miehen kanssa, jota kiinnostaa mainitsemasi asiat. Ko. asiat rupee kiinnostamaan miestä yleensä sitten, kun on jo lisäännytty. Ja tällöinkin on mies yleensä luvannut, että huolehtii perheestään.
Lupausten rikkomisesta ei voi syyttää sitä, joka luotti. Hän ei ole kylvänyt yhtään mitään.
Etkö tosiaan tiedä kuinka asia hoituu? Laitat polvet yhteen niin pitkäksi aikaa, että alkaa jonnea kotityöt kiinnostamaan. Mikäli tämä ei auta niin et tee sellaisella "miehellä" muutenkaan mitään. Sitten vaan myönnät virheesi ja laitat äijän vaihtoon. M50v
Mulla ihan sama kokemus. Se miksi en ymmärtänyt sitä ennen muuttoa, oli että mies esitti kaiken osaavaa ja tekevää. Ennen taloa sitä tekemistä oli vaan niin vähän, ja oltiin yhdessä pari vuotta, ettei totuus tullut siitä vielä ilmi. Hänellä oli vielä niin suuret puheet ja suuret luulot itsestään, ja olin rakastunut ja ihailin häntä. Hän oli vielä 8v vanhempi ja kokeneempi kuin minä, ja hän oli jo hyvissä töissä ja minä opiskelija. Hän ihaili itseään ja minä ihailin häntä.
Pian muutettua tuo alkoi rapista. Olisi pitänyt tehdä puita, minä ne sahasin ja pilkoin liiterissä. Omenat oli kerättävä, ennen kuin voi haravoida ja leikata nurmikon. Minä keräsin, haravoin ja leikkasin. Kun en jaksanut, lumi satoi kaiken ja pitkän nurmikon päälle. Kalusteet jäivät ulos lumeen. Pihaan ilmestyi auto, joka jäi sekin lumeen ja heinikkoon.
Kaikki mihin hän ryhtyi, jäi kesken.
Neuvoni on, että tuosta ei tule mitään, vaikka kuinka monta vuotta yrittäisit. Kannattaisi nyt niellä tappionsa, myydä talo ja muuttaa kerrostaloon. Jopa rivitalossa saat leikata nurmikon yksin.
Me teimme näin koska sanoin, että se on joko muutto, tai ero ja muutto. Mies oli vihainen koko muuton ajan, mutta keskustaan kerrostaloon päästyä hän oli helpottunut. Tietysti osin sen takia, että kaikki ihanat baarit olivat niin lähellä joka ilta, mutta se on sitten jatko-osa.
Nykyisin muuten asun omakotitaloa yksin, ja hyvin menee. Säästän vuodessa sen verran remonttikassaan-että voin joka kesä teettää jonkun, maalauttaa tai asentaa ilmalämpöpumppua, tai terassilaseja. Onnistuu, koska talous on omissa käsissä, osaan tehdä hyvää halpaa ruokaa ja maalata seiniä, kehtaan kulkea pyörällä, eikä rahaa mene baariin ja turhiin koneisiin.
Jos selkä menee, joudun kyllä rivariin. Kerrostaloon en enää lähde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sanonut miehelle, että irronnut lista pitäisi kiinnittää tai nurmikko leikata? Teillä on eri käsitykset näistä asioista, joten mies ei välttämättä tajua, että nuo ovat haittaavia asioita.
Millaiselle ihmiselle irronnut lista voi olla asia, jonka voi jättää huomioimatta?
Meille. Ole ihan kunniallinen ihminen, hyvässä johtajatason työssä ja mieheni on rakennusmestari. Silti meillä on irronneita, irrotettuja ja puuttuvia jalkalistoja, joille kukaan ei edes aio tehdä mitään. Jotkut niistä on irronnut tai irrotettu Tai lista on alunperin jötetty tarkoituksella pois kaapin takaa ja sitten paikka jäönyt tyhjäksi, kun kiintokalusteita (lastenhuoneen pöytätasoja ja kaappeja) on vaihdettu lasten kasvaessa. Yksi halkeai ja irtosi erään lasten eläväisen merirosvoleikin tuloksena. Keittiön jalkalistat on otettu irti kun nuorimmainen kaatoi niiden päälle ja taakse paketillisen Sokeria, eikä sitä saanut millään muuten imuroitua , ne pysyvät paikallaan jos niihin ei kosketa, joten....
Listat ei vaan ole tässä elämässä ihan ykkösprioriteetti.
Jättää huomiotta vs. olla ykkösprioriteetti - olisko välimuotoja?

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä
Muuttaisikohan lapsi tilannetta parempaan :)
Vierailija kirjoitti:
Lehdet voi jättää haravoimatta. Keväällä ruoho kasvaa ihan normaalisti ja lehdet ovat maatuneet.
Meillä jo monta vuotta annettu olla eikä mitään perunapeltoa ole pihalla. Kesällä nurmikko kasvaa hyvin, on vihreä ja "normaali".
Jopa voi ehkä paremmin kuin silloin kun lehdet ja muu kaluttiin syksyllä pois.
Ainoa on, että pitää kestää naapurien kysely koskas aiotte haravoida tai koskas teette syystyöt. Ollaan hyvin kestetty kyllä.Jos et aio vaihtaa miestä tai asuntoa niin pitää alkaa soveltaa.
Sanoisin kyllä myös, että otit itse riskin kun muutitte omakotitaloon. Tiesit miehesi. Olet puolet itse syyllinen tilanteeseen, jos syyllistä nyt edes pitää etsiä.
Juuri näin ja itse olen hoitanut tuon naapurien kyselynkin pois koska en ole niiden kanssa puheväleissä. Kehä 3:n ulkopuolella tämä toki voi olla vähän haastavampaa mutta täällä Espoossa ainakin ihan normaalia. Eikä kyllä muutenkaan kiinnosta mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Itsetunnossa kun ei ole mitään vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi ruohoja ei talvella leikata.
Zinc
Tämä aloitus ollut täällä ennenkin.
Zinc, yksikin vuosi leikattiin joulun ja uuden vuoden välissä. Tähän on tultu.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ihan sama kokemus. Se miksi en ymmärtänyt sitä ennen muuttoa, oli että mies esitti kaiken osaavaa ja tekevää. Ennen taloa sitä tekemistä oli vaan niin vähän, ja oltiin yhdessä pari vuotta, ettei totuus tullut siitä vielä ilmi. Hänellä oli vielä niin suuret puheet ja suuret luulot itsestään, ja olin rakastunut ja ihailin häntä. Hän oli vielä 8v vanhempi ja kokeneempi kuin minä, ja hän oli jo hyvissä töissä ja minä opiskelija. Hän ihaili itseään ja minä ihailin häntä.
Pian muutettua tuo alkoi rapista. Olisi pitänyt tehdä puita, minä ne sahasin ja pilkoin liiterissä. Omenat oli kerättävä, ennen kuin voi haravoida ja leikata nurmikon. Minä keräsin, haravoin ja leikkasin. Kun en jaksanut, lumi satoi kaiken ja pitkän nurmikon päälle. Kalusteet jäivät ulos lumeen. Pihaan ilmestyi auto, joka jäi sekin lumeen ja heinikkoon.
Kaikki mihin hän ryhtyi, jäi kesken.
Neuvoni on, että tuosta ei tule mitään, vaikka kuinka monta vuotta yrittäisit. Kannattaisi nyt niellä tappionsa, myydä talo ja muuttaa kerrostaloon. Jopa rivitalossa saat leikata nurmikon yksin.
Me teimme näin koska sanoin, että se on joko muutto, tai ero ja muutto. Mies oli vihainen koko muuton ajan, mutta keskustaan kerrostaloon päästyä hän oli helpottunut. Tietysti osin sen takia, että kaikki ihanat baarit olivat niin lähellä joka ilta, mutta se on sitten jatko-osa.
Nykyisin muuten asun omakotitaloa yksin, ja hyvin menee. Säästän vuodessa sen verran remonttikassaan-että voin joka kesä teettää jonkun, maalauttaa tai asentaa ilmalämpöpumppua, tai terassilaseja. Onnistuu, koska talous on omissa käsissä, osaan tehdä hyvää halpaa ruokaa ja maalata seiniä, kehtaan kulkea pyörällä, eikä rahaa mene baariin ja turhiin koneisiin.
Jos selkä menee, joudun kyllä rivariin. Kerrostaloon en enää lähde.
Rivarissa yhdistyy kaikki kerrostalo- ja omakotiasumisen huonot puolet. Pihatöitä on edelleen, naapurit seinän takana ja kommuunissa joutuu elämään.

Ihana.
Ap jatkaa. Sitä en vain ymmärrä että miten joku voi elää kuin "pellossa". Ettei yhtään muka häiritse? Olen yrittänyt puhua miehelle niin ettei tulisi riitaa mutta ei auta. Alkaa syyttää minua ihan turhasta räpättämisestä ja poistuu paikalta. Mun hermot levii kohta seinille! Mitäköhän talvesta tulee jos tulisi paljon lunta? Jos en hoida pihaa niin sitten kait jätetään autokin tielle tukkeeksi?