Kokemuksia miehistä
Kuinka moni perheellinen mies uskaltaa myöntää, että on joskus ollut tai kiinnostaisi olla toisen miehen kanssa? Itse olen kerran puolittain vahingossa kokeilliut seksiä miehen kanssa ja se tuntui yllättävän kivalta. Tästä on aikaa jo kymmenisen vuotta, mutta jäänyt mukavana muistona mieleen.
Kommentit (3)
Hyi saateri, ihan yököttää. Pehmeä pillu on mun makuun. Nam
No itse olen aina ollut mieleltäni täysin bi. Kovat kyrvät ja miehen persereikä kyllä kiihottavat. Teinistä asti unelmoin kullin imemisestä ja persepanoista. Mutta nyt kun olen muutaman kerran antanut mielihalun viedä, niin olen kyllä havainnut etten saa miesten välisestä seksistä mitään kiksejä. Olen nainut miestä perseeseen ja ottanut itse kullia pyllyyn. Ja imuttelut kumminkin päin. Mutta ei kyllä ole mun juttu. Yksinkertaisesti pillu tuntuu paljon paremmalta ja pillun nuoleminen antaa mulle paljon enemmän kuin munan imeminen. Nykyisin jopa ärsyttää, että kiihotun vaikka pornossa miesten kyrvistä kun tiedän, etten kuitenkaan tositoimissa siitä mitään irti saa. Naiset on 1 ja miehet siellä kaukana perässä...
En ole kyllä rehellisesti sanottunut ollut tähän päivään mennessä yhtään kiinnostunut miehistä. Jotenkin minusta tuntuu, että naisilla on yleisempää kokeilla seksiä naisen kanssa.