Ystävän poikakaveri kuoli, miten olla tukena "oikein"

No tuota, se on tosiaan varmasti kovin yksilöllistä miten ihmiset noihin asioihin reagoivat.

Itseltäni kuoli poikaystävä muutama vuosi sitten, ja itse taas olin sellainen että nimenomaan halusin puhua siitä kaikkien kanssa, ja itse soittelin kaikille ystäville asiasta.

Mutta minusta tuntuu, että voisit kuitenkin soittaa hänelle ja kysyä miten hän jakselee jne. Hänellä poikaystävän kuolema pyörii joka tapauksessa mielessä koko ajan (ainakin itselläni silloin), joten en millään voi uskoa että ystäväsi millään tavalla pahoittaisi mielensä soitostasi, vaan päinvastoin. Ja sillä ei ole mitään väliä mitä sanot, kuuntelet vaan jos hän haluaa puhua ja olet ymmärtäväinen ja lohduttava.

Kerro ystävällesi, että haluat tukea häntä ja kysy häneltä suoraan, miten se onnistuu parhaiten.

Voithan sinä soittaa ja sanoa että haluaisit olla tukena, mutta et tiedä miten.

No lähetä kortteja ja tekstareita. Kunnioita ystäväsi yksinolon tarvetta. Ilmaise läsnäolosi, vain, jos sitä oikeasti jaksat?

Kirjoita kirje? Se voisi tuntua henkilökohtaisemmalta kuin viestit.

Kysyisin hänen vanhemmiltaan tai joltain muulta läheiseltä perheenjäseneltä, että mitä suosittelevat.

No, miks sun sitä pitää auttaa tai tukea? Kai sillä on sukulaisia jotka jeesaa?

Ottaa sitten yhteyttä kun jaksaa.

[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 15:40"]

Kerro ystävällesi, että haluat tukea häntä ja kysy häneltä suoraan, miten se onnistuu parhaiten.

[/quote]

Mun mielestä tämä on paras neuvo jonkinlaista isompaa surua kohdanneen kanssa, todellakin. Ihmiset ovat niin erilaisia, että eihän ne samat asiat kaikille toimi. Ehkä toki tunnetkin ystäväsi niin hyvin, että tiedät hyvin millaista tukea hän toivoisi, mutta jos on epäselvää niin sitten noin kysyen. Pääpointtihan on ilmaista että välität hänestä, ja jos vaan voit, niin olet jollakin hänen toivomallaan tavalla tukenakin, eli vaikka vain seurana välillä hänen arjessaan ilman mitään sen kummempaa tavoitetta tai tekemistä. Minä tarvitsin suruuni pelkkää luotettavan ihmisen sitkeää läsnäoloa, aikaa olla ihan rauhassa ja ajan kanssa rikki huom. ilman että joku pyörremyrsky yrittää väkipakolla tsempata pahimmassa tapauksessa joidenkin typerien kuluneiden fraasien kanssa, tai vaatii keskeneräisessä vaiheessa jotakin sellaista, mihin ei vielä koe pystyvän. Sekin on ihan yhtä tyhjän kanssa sanoa että aika auttaa. Ei se auta yhtään sillä hetkellä kuulla sellaista, ja jokainenhan sen tietää että kaikki kuitenkin tosiaankin haalenee aikanaan. Ei se vaan tunnu välttämättä kovin hyvältä kuulla sellaista silloin, kun osa itsestä pitää vielä kynsin hampain kiinni menneestä, ja sehän on syytä tehdä omassa tahdissa se ajatuksenkin tasolla luopuminen. Ei siitä halua ihan vielä laskea irti, jolloin toisen sanomana tuollainen heitto tuntuu repivältä.

Olet ilmaissut, että olet valmis auttamaan, mikäli ystäväsi haluaa apuusi tarttua. Älä kuitenkaan pahoita mieltäsi, jos ystäväsi haluaa omaa rauhaa tai turvautuu muihin ihmisiin. Mietin esimerkiksi tuota välimatkaanne, että oletteko kuinka paljon olleet noin yleisesti yhteydessä? Kun itse menetin läheisen, käsittelin tätä pääosin yhden sukulaisen ja kahden todella läheisen ystävän kanssa. Kaikkia kolmea tapaan normaalistikin useita kertoja viikossa ja oli jotenkin luonnollista käsitellä asiaa heidän kanssaan. En kuitenkaan olisi jaksanut käydä asiaa jokaisen läheisenkään ystävän kanssa läpi mitenkään juurta jaksaen. Ihaninta oli, kun yksi ystävä ehdotti, että lähdetään Tukholmaan päiväksi, ihan ex tempore - että saisin muuta ajateltavaa. Se oli todella tärkeä juttu minulle. En tietenkään sano, että kaikki surevat samalla tavoin ja jollekulle toiselle esim. Tukholmareissun ehdottaminen voisi toimia juuri päinvastoin kuin minulla. Lähinnä halusin sanoa, että ystävälläsi on ehkä jo tarpeeksi tukihenkilöitä ja ei yksinkertaisesti halua käsitellä asiaa sen enempää muiden kanssa - ei siis mitään henkilökohtaista. Anna ystävällesi aikaa, hän on varmasti yhteydessä sinuun kun on valmis (ja todennäköisesti aivan muissa merkeissä).

[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 15:49"]

Kirjoita kirje?

[/quote]

Huono idea, AP ei ehdi edes osoitetta kirjoittaa, ennen kuin kaverilla on jo uusi poikaystävä. Junat ja naiset on luotuja kulkemaan.

Minun erittäin rakas ja läheinen äitini kuoli kolme kuukautta sitten.

kaikista ihanimmalta tuntui halaukset. Ei tarvi sanoa edes mitään. Ole läsnä.

minulle oli erittäin suuri pettymys kun läheiseksi luulemani ihmiset (joilta on itseltäänkin läheinen kuollut, joten tietävät tasantarkkaan mitä käyn läpi) olivat todella nuivia. Yksi sanoi, että soittele! Minä en jaksa eikä minulla ole voimia, olisin halunnut että nämä ihmiset soittavat, kyselevät miten jaksan. 

Osanotot kestivät n viikon. Sitten hiljeni. Minulla oli ja on edelleen kova tarve asiasta puhua mutta tuntuu ettei ketään voisi vähempää kiinnostaa. 

Jokainen tietysti kokee surun erilailla, toiset ei halua puhua. Mutta kysy rohkeasti ystävältäsi, haluaako hän jutella ja mene käymään, soita, laita viestiä. "Kuinka voit?"

Kun itsellä on läheinen kuollut, olen mieluummin rauhassa aivan lähimpien kanssa. Jos joltain tulee tekstari tms., se on ihan tervetullutta. Mutta silloin sanat pitää olla todella oikein aseteltu. Eikä pidä odottaa vastausta, sureva ei todennäköisesti jaksa vastata, vaikka viesti lämmittäisikin. Kuitenkin on kiva huomata, että ihmiset välittävät.

Sisareni kuoltua minua lämmitti todella paljon se, että lähimmät ystävät laittelivat fb-seinälleni silloin tällöin yhden sydämen. En tietenkään ollut fb:ssä kertonut sisaren sairaudesta saati kuolemasta, enkä kirjoittanut sinne sanaakaan puoleen vuoteen, luin joskus jaksaessani muiden kuulumisia. Mutta nuo pienet sydämet siellä omalla seinällä silloin tällöin kertoivat minulle, että ystävät ovat siellä jossain ja ajattelevat minua.

Kiitos vastauksista, etenkin sinulle nr. 9. Tuo välimatka juuri on se vaikea asia tässä, kun en pysty olemaan siinä perusarjessa hänelle apuna tai tukena. Muutin siis muutama vuosi sitten pois tuota paikkakunnalta, missä ystävä edelleen asuu enkä ole pitänyt yhteyttä muihin kuin  häneen siellä asuviin ihmisiin. Ollaan nähty useita kertoja vuodessa ja soiteltu useamman kerran kuussa ja pidän häntä ihan mun parhaimpana ystävänä. Tiedän myös että on paljon asioita joita hän poikakaverin sairauden aikana pystyi jakamaan vain mun kanssa ja tiedän että olen hänelle tärkeä ystävä. Mutta ehkä se on silti noin että ne ketkä ovat siellä lähellä ovat nyt tarpeeksi sitten hänelle tukena.

Ajattelin että virkkaisin hänelle pipon lämmittämään kylmältä maailmalta ja lähettäisin sen, mukaan viesti että ajattelen häntä, eihän se ole typerää?

ap

Voit soittaa vaikka, mutta jos ei ole viesteihinkään vastannut voi tosiaan olla että ei ole vielä valmis keskustelemaan kenenkään kanssa. Ihmiset suree vaan niin eri tavoin, itse halusin kanssa olla yksin kun isäni kuoli, olin silloin 13v ja kaikkien muiden paitsi äidin läsnäolo ja halaukset ym ahdisti niin paljon että oli pakko lähteä tilanteesta.

koita saada jollain kontakti ystävääsi ja päästä hänen seuraksi joksikin aikaa, suurin osa surijoista haluaa muka surra yksin mutta siinä kelaa tunnista toiseen sitä samaa asiaa, kelaa itsetuho juttuja tai muita p. juttuja kuten päihteet ja voin sanoa tuska päihtyneenä moninkertaistuu mutta kun kunnon frendi menee pitkän matkan takaa seuraksi niin varmaan se suru helpottaa nopeammin.