Lue keskustelun säännöt.
Kahden perheen tapojen yhdistäminen?Apua?!
28.01.2014 |
Olen ollut vuosikausia yksin ja pyörittänyt tiivistä lapsiperhearkea ilman minkäänlaista apua. Hommat toimivat joten kuten, mutta aika on tottakai ihan kortilla ja monessa asiassa on täytynyt laskea rimaa.
Olen tutustunut mieheen, jonka omat lapset ovat jo isompia. Heilläkin on omat kuvionsa ja arki suhteellisen kiireistä, etenkin johtuen kaikkien harrastuksista. Kuskaamista ja miehen omiakin harrastuksia on paljon ja ne vievät aikaa sekä rahaakin, josta mies on mielestään aika tarkka. Näin olen minäkin kyllä, koska yksinhuoltajan budjetin on oltava tiukka. Lapset eivät ole tottuneet muuhun kuin kierrätykseen, mutta onneksi se toistaiseksi riittää heille.
Nyt olemme yrittäneet tapailla koko porukalla. Se tuntuu olevan melkoisen haastavaa. Olenko outo, kun minusta tuntuu siltä? Minä olen tottunut laittamaan paljon ruokaa kerralla, keittoja, leipoa kerralla pakkaseen samalla, laatikoita uuniin hautumaan edelleen samalla jne. Lapset ovat tottuneet auttamaan ja he myös ulkoilevat paljon ja pihalla purkavat energiaa. Miehen luona uuni lämmitetään yhden henkilön pizzaa varten, syödään yksi eineskeitto kerralla, käydään kaupassa kerran päivässä, ollaan sisällä ja lapset hiljenevät tietokoneen ja telkun ääressä.
Mies ei hyväksy minun tapojani ollenkaan. Minä yritän antaa kokonaisvastuun hänelle, koska minä en osaa toimia hänen luonaan toivotusti, koska en ole nähnyt sitä arkea riittävästi. Tuntuu myös vaikealta käyttää rahaa esim.ruoka-ja vaatekaupassa miehen tason mukaan, mutta opettelen. Mies sanoo, että tottakai huolehtii kaikista, kun olemme hänen luonaan ja kyselee, ettenkö luota häneen siinä ja että olenko minä muka ainoa, joka osaisi pyörittää isoa joukkuetta. Ei siitä ole kysymys, minä vain tiedän, miten minun joukkueeni huolto tapahtuu näppärimmin. Ristiriitaisesti käy kuitenkin aina niin, että mies valittaa minulle siitä, että hänellä menee enemmän aikaa ja rahaa (vaikka minä maksaisin ja maksan), kun olemme siellä ja hän niin vaivautuu meidän vuoksemme.
Meilläkin olemme yrittäneet olla, mutta meillä ei ole tarpeeksi hienoa, esim. tosi vanha ja huonosti näkyvä telkkari (jota ei juuri koskaan katsota) ja muutenkin outoja tapoja.
Eikö tällaisia arjen rutiinien törmäyksiä tapahdu väistämättä, kun kaksi eri perhettä yhdistyy edes pieneksi ajaksi? Eikö näin käy silloinkin, kun vaikka mökkeillään ystäväperheenkin kanssa: sovitaan työvastuista ja -vuoroista, jos ei tunne toisia niin hyvin, että tietää, kuka ottaa vastuun tietyistä jutuista luonnostaan? Vai olenko minä vain vaikea ja omiin kaavoihini kangistunut? Yritän kuitenkin katsella ja ihmetellä, miten heillä toimitaan ja opetella toimimaan sen mukaan. Se ei vain käy ihan hetkessä, eikä se ihan hyvältäkään tunnu aina.
Kommentit (29)
Ennemminkin mä miettisin tossa sitä, että olette todella kaukana toisistanne arkisessa elämässä.
Ehkä kannattaisi tehdä vaan siten, että vierailette toistenne luona ja oikeasti olette vieraita eli elätte vieraspaikassa vieraiden säännöillä.
Yhteentörmäyksiä siis toki tulee ja joudutaan tekemään kompromisseja, mutta kun ollaan noin kaukana toisen tavoista, kärsii niiden yhteensovittamisesta kaikki osapuolet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se hankalaa. Kokemusta on. Minulla on periaatteena, että pysyn niissä tavoissa, jotka lapsilleni ovat tuttuja turvallisia. En alkaisi joustaa miehen tapojen mukaan kovinkaan paljoa, naisena tiedät kyllä miten kotia ja perhettä hoidetaan.
No huh huh. Tapanne elää ovat niin erilaiset, että jatkossa kannattaa pysyä omissa huusholleissa.
Mies ei hyväksy minun tapoja ollenkaan?
Siis ettehän te ole yhdistämässä tapoja vaan sinä alistut heidän tapoihinsa. Mies vaikuttaa aika jyrältä. Ei vaikuta kovin onnelliselta tuo teidän yhteiselo.
No tällaista minä olen vähän varovaisesti puhunutkin miehelle, mutta hän ei näe ongelmaa juuri missään ja hänen mielestään arkemme eivät ole erilaiset ja minä teen vain tahallani ongelmia ja yritän löytää eroavaisuuksia. Hän kysyykin, yritänkö väen väkisin haastaa riitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en mä voi kuule tästä sulle helpoksu ja onnelliseksi uusperheeksi muuttua. Sit alkaa kaikki vaatia uusperheitä.
Mä ainakin käyttäisin surutta valmispizzaa uunissa ja lököttelisin lasten kanssa, miehen luona ollessanne, sohvalla. Ottaisin sellaisen lepoasenteen. Kirjoituksestasi kuultaa läpi se, että pidät omia tapojasi parempia. (Tyyliin mun lapset kirmaa pihalla, miehen vaan sisällä ja syö valmispizzaa) Mä antaisin miehen ostella kaikkee hyvää ja mentäis koko kööri lauantaisin ravintolaan miehen laskuun. Tää on tätä uusperhesysteemiä. Tällästa se tulee olemaan ja pahenee vaan ristiriidat, varsinkin jos muutatte yhteen asumaan. Ehkä mies vois ostaa sulle uuden telkkarin. Turha sun on valittaa sen hyvästä elintasosta, jonka se työllä itselleen hankkii. Mä seurustelin neljän lapsen isän kanssa ja pistin heti poikki, kun aloin tajuta sen kasvatustapoja. En jaksa sopeutuu, enkä varsinkaan pakota lapsiani sopeutumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä alistu. Mielestäni sinulla arjenpyörittäminen on hanskassa. Lapset oppivat tekeviksi koska osallistat heitä arkiaskareisiin - pidä tästä kiinni. On arvokasta välittää pärjäämistä, leipomista ja kokkaamista yms. Lapsen on helpompi lähteä aikanaan omaan elämään jos osaa elää pienellä budjetilla. Yleensä opiskeluvaiheessa tulee muutto ja rahat on tiukalla.
Olisiko järkevää ja mahdollista pitää suhde teidän aikusiten seurustelusuhteena sotkematta siihen lapsia. Onko erossa lapset jääneet miehelle?
Jos haluat tuosta vakavan suhteen niin mielestäni sinun on vietävä mies keittiöön ja teette ruokaa yhdessä. Joudut nyt opettamaan miestä hienovaraisesti taloudenhoitoon.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 09:29"]
No tällaista minä olen vähän varovaisesti puhunutkin miehelle, mutta hän ei näe ongelmaa juuri missään ja hänen mielestään arkemme eivät ole erilaiset ja minä teen vain tahallani ongelmia ja yritän löytää eroavaisuuksia. Hän kysyykin, yritänkö väen väkisin haastaa riitaa.
[/quote]
Voi hyvänen aika, jos suhteenne on vasta sellaisessa vaiheessa että tutustutte, ja porukallakin on oltu vasta noin vähän, niin mies kuulostaa melkoisen kamalalta. Mitä saat tuollaisesta suhteesta? Etkö näe, että jos yrität jatkaa tuota perheiden yhdistämistä, niin se menee sitten miehen mielestä ilmeisesti niin, että sinä ja lapsesi sopeudutte ja piste? Miten hän on todellisuudessa osoittanut halua joustaa ja ottaa teidän tapoja ja mielipiteitä huomioon? Puistattaa tuollainen, että mies ensin vakuuttaa huolehtivansa kaikesta kun olette heillä, ja sitten valittaa rahan ja ajan menosta!! Mitä ihmettä?? Ja jos jo suhteen alkuvaiheessa joudut puhumaan miehelle "varovaisesti", niin ei hyvältä kuulosta. Jos tuossa on tosiaan sinulle jotain sisältöä, niin tapailkaa vain kahdestaan, mutta älä pakota lapsiasi tilanteeseen, jossa äidin miesystävä paheksuu ja murisee heidän tavoistaan syyttä. Kirjoitit, että mies ei hyväksy tapojanne ollenkaan. Mitä paheksuttavaa hän näkee niissä? Eikö hän hyväksy että lapset ulkoilevat, tai että ruokaa laitetaan kerralla kaikille? En ymmärrä.
Oikeastaan ainoa vaihtoehto ymmärtää jotenkin tuota miestä on, että todellisuudessa se oletkin sinä, joka tuot esille paheksumisesi heidän tavoistaan ja yrität muuttaa niitä, ja mies todellisuudessa vain puolustautuu ja pitää kiinni perheensä oikeuksista toimia totutulla tavalla. Mutta jos olet rehellinen, niin huhhuh, itse en tuollaista yrmyä miestä katselisi. Miksi pitäisi uudella kierroksellakin tyytyä johonkin synkkään päällepäsmäriin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei yhteentörmäyksiä tapahdu väistämättä. Minä olen eroni jälkeen seurustellut kahden miehen kanssa ja kummankaan kanssa ei tarvinut varsinaisesti neuvotella mistään rutiiniasioista, kun kaikki sujui ihan itsestään. Rahaa oli molemmilla käytössä aika vähän, tärkeintä oli iloinen asenne ja mielikuvitus tehtiinpä sitten mitä tahansa.
Sinun tapasi ruuanlaitossa on ihailtava, käsittämätöntä on se, jos joku näkee siinä jotain moittimista. Tuntisin oloni epämukavaksi kuvailemasi miehen seurassa, jopa siinä määrin etten edes yrittäisi mitää yhteiseloa. Sinä sentään yrität eli et ole ollenkaan liian vaativa mielestäni.
Miehen asenne syvältä. Jos mun perheeni seurasta joku vaivaantuu ja miettii taloudellisia seurauksia mun perheeni ruokkimisesta, niin eipä tartte montaa kertaa vaivaantua eikä vaivautua.
Sit vielä se tärkein, mites sun lapset suhtautuu? Onko heillä hauskaa miehen luona oleskellessa, entä, kun se toinen porukka on teillä? Jos on, niin venyttäisin omaa pinnaani ja seurailisin hetken vielä. Jos taas lapsetkin vaivaantuvat, niin kyllä se sit on siinä.
Perhe-elämän on oltava pääsääntöisesti sujuvaa, mukavaa ja taloudellisesti sellaista, että pärjää omilla tuloillaan. Väliaikaisesti voi olla kriisejä, kireetä ja myllerryksiä, mutta jos nää on ne yleisimmät tilat ja tunteet, kun nää perheet viettää aikaa kimpassa, niin ei hyvä. Ei väkisin kannata uusperhettä perustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luit ihan oikein siinä mielessä, että minun on hoidettava lapsiani opettelemallani tavalla, koska muuten siihen menee valtavasti aikaa ja ne hyppii seinille. En ehdi tehdä töitä, enkä ehdi sitä ruokaakaan laittaa. Mies ei ala maksumieheksi, vaan minä käyn hänen säännöillään kaupassa ja hän harmittelee sitten, kuinka näkee meidän eteen niin paljon vaivaa. Jos minä saan touhuta mun tavallani, niin ruoanlaittoon ja lasten ruokkimisajankohtiin menee noin tunti päivässä kaikkineen ja ne ovat tyytyväisiä ja se on edullista. Miehen tavalla se on kallista ja aikaa menee moneen otteeseen vaikka kuinka.
Minä hoidan omat lapseni ihan mielelläni, mutta hänen lapsiaan ja heidän tapojaan en tunne riittävästi, että pystyisin täyttämään heidänkin toiveensa. Minusta se on toisaalta aika paljon vaadittukin, koska olen kuitenkin99% yh ja huolehdin aina omasta laumastani yksin. Se, että mulle tulisi vielä lisää huollettavaa tuntuu kohtuuttomalta.
Nyt kysyn tärkeän kysymyksen: Miksi olet tämän miehen kanssa? Mikä suhteessanne on hyvää ja vaalimisen arvoista? Mitä olet valmis uhraamaan, mitä panostamaan, onko se vastavuoroista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos koittaisitte sitä että vuoronperään kummankin luona, ja kummankin kotona ne omat tavat. Sinä joustat ja syöt sitä einespizzaa,
mies lapsineen lähtee teidän kanssa pihalle pulkkamäkeen.
Uusperheet tarvitsevat yhteisiä muistoja. Ne luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja positiivisuutta.
Mies paheksuu mm. sitä, että heillä jokainen saa lämpimän pizzan juuri silloin, kun haluaa. Minä olen joutunut tekemään niin, että teemme yhdessä ison satsin pizzaa kerralla, sitä syödään sitten silloin ja jatkossakin vielä seuraavina päivinä tai pakkasesta. Lapset lämmittävät mikrossa tai ottavat ulkoilemaan mukaan evääksikin ihan kylmänä. Heidän mielestään omatekemä pizza on ihan parasta.
Lapset ovat aika varovaisia, tosin ovat vielä aika pieniä varomaan riittävästi. Sisällä heillä tulee yksinkertaisesti tylsää, kun ovat tottuneet ulkoilemaan.
Kävin kodinkoneostoksilla, kun tarvitsin kuivurin arjen pyörityksen helpottamiseksi. Mies kimpaantui, kun en ostanut televisiota, vieläpä olisi pitänyt olla iso ja hyvillä ominaisuuksilla. En minä ole häntä vaatinut olemaan luonani ja jos tv on niin tärkeä, niin voi tottakai olla kotonakin.Enkä minä tässä se laumojen yhdistäjä ole, vaan mies, joka haluaa, että olemme mahd.paljon yhdessä.
Luovuta, älä ryhdy tuollaisen miehen kanssa kimppaan. Tapailkaa jonkin aikaa kahdestaan, jos se sujuu ja on mahdollista, ja lopettakaa sitten, kun ei enää huvita. Kuulostaa kaamealta tuo kahden perheen yhdistämisyritys.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 09:21"]
On se hankalaa. Kokemusta on. Minulla on periaatteena, että pysyn niissä tavoissa, jotka lapsilleni ovat tuttuja turvallisia. En alkaisi joustaa miehen tapojen mukaan kovinkaan paljoa, naisena tiedät kyllä miten kotia ja perhettä hoidetaan.
[/quote]
Tässähän se on kiteytettynä oikeastaan miksi hommat ei suju.
On vain yksi oikea tapa tehdä asiat ja se on sinun tapasi. Niistä ei jousteta, ei keskustella eikä ole minkäänlaista tarvetta tinkiä koska ne on oikeat ja muut tavat on vääriä.
Paitsi, että muillakin tavoilla tässä maassa on kasvatettu tasapainoisia fiksuja ihmisiä, eikä ole takeita että sinun tavallasi sellaisia tulee...
Kannattais hyväksyä että on monenlaisia ihmisiä ja monenlaisia tapoja. Jos siihen ei ole valmis, tuskin kannattaa edes yrittää sovittaa kahta perhettä yhteen.
Tuota noin...
Uudesta ihmissuhteesta pitäisi saada jotain, iloa, hyväksyntää, energiaa, yms.
Jos yhdessäolo vie energiaa, ilon, hauskuuden, niin miksi ihmeessä sellaisessa ihmissuhteessa pitää olla?
Sinun elämäntilanteessasi ap, omat kuviot ja omat lapset ensin, ne ovat tärkeitä. Jos uusi ihmissuhde tuo lisää iloa elämääsi, niin siitä vaan, mutta älä väkisin yritä taipua toisen tapoihin ja rytmiin, kun omasi tuntuu olevan aika terveellä pohjalla.
Mies saa hoitaa asiat kyllä tavallaan, jolleivät ne lopulta kuitenkin kaadu minun hoidettavakseni: minä maksan ja minä touhuan koko päivän siellä keittiössä lämmittelemässä pizzoja ja miettimässä, mitä lukiolainen voisi juoda, kun kivennäisvesi maistuu aina samalta ja kun ei kukaan ole käynyt ostamassa riittävästi maitoa. Minun lapseni (vanhin alakoulussa), juovat ihan kraanavettä tai lähtevät kauppaan, jos on tarvis. Onko minun tapani sitten niin väärä? Minusta on hienoa, että lapseni eivät ole niin vaativia ja että onnistun pyörittämään arkemme jotenkin. Miehen tavalla se ei vaan toimisi ja mulla olisi rahatkin loppu jo aikoja sitten (tienaan reilun 2000 brutto, vaikka olen akateeminen).
Juttele sen miehesi kanssa ja kerro samat ajatukset mitä tähän aloitukseesi kirjoitit. Jos tapaaminen porukalla silti on haastavaa ja ahdistavaa teidän kummankin mielestä, niin kannattaako sitä väkisellä jatkaa..?