Pian 12v tyttärelläni vain 1 kaveri. Muita kohtalotovereita?

Minun pojalla samantapainen tilanne, on vuoden nuorempi. Olen yrittänyt kuskata erinäisiin harrastuksiin, jos sitä kautta olisi kævereita.

Jos tyttö viettää paljon aikaa koneella, niin netistäkin voi löytää ikäisiään ystäviä. Itse löysin yläasteikäisenä kavereita myös netistä.

^ Niin ja tapasin siis näitä myös livenä, ekan kerran toki isä oli mukana varmistamassa kuka on vastassa.

3

ap: tyttärelleni olen harrastuksia hankkinut, mutta hän ei kerran tai kahden jälkeen niissä enää suostu käymään, edes väkisin. Nykyisin en enää viitsi edes keksiä mitään, koska tiedän ettei hän niihin mene.

Odotas vaan, kun kasvaa vielä vuoden tai kaks. Itsellä ala-asteella ihan semisti kavereita, yläasteella kaksi hyvää ystävää (hyvin mustasukkasia, en saanut muiden kanssa hengailla) lukiossa ja ammattikorkeakoulussa sitten olin yksi koulun tunnetuimmista ja suosituimmista tytöistä. Kyllä se pikkuhiljaa.. :)

[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 00:39"]Odotas vaan, kun kasvaa vielä vuoden tai kaks. Itsellä ala-asteella ihan semisti kavereita, yläasteella kaksi hyvää ystävää (hyvin mustasukkasia, en saanut muiden kanssa hengailla) lukiossa ja ammattikorkeakoulussa sitten olin yksi koulun tunnetuimmista ja suosituimmista tytöistä. Kyllä se pikkuhiljaa.. :)

[/quote]

Ps. En oo koskaan mitään harrastanut

No, itselläni ei ikinä oo ollu kavereita

Mä olen ollut nuorena hyvin ujo ja en täten saanut kavereita, vaikka mulla pari lapsuudenkaveria oli. He olivat kuitenkin aivan erin planeetalta kuin minä, joten en viihtynyt heidän seurassaan. Yläasteella ja sitä vanhempana aloin tutustumaan ihmisiin internetin kautta. Meillä oli paljon yhteistä ja viihdyin heidän seurassaan, vaikka en ollut koskaan tavannut heitä. Olin sen verran vanha jo, että sain liikkua vapaasti missä tahdoin, kunhan ilmoitin, niin pääsin hyvin tapaamaan heitä kasvotusten. Tietysti aina tapailtiin ihmisten ilmoilla ensimmäisillä kerroilla, vaikka tiesin videokeskustelujen perusteellakin, että he ovat sitä mitä luulenkin. Minulla on vieläkin kavereita internetissä, joita en ole koskaan tavannut, mutta ehkä joskus tulevaisuuden hyvän tilaisuuden tultua pääsen tutustumaan heihin kasvotusten. Parhaimmat ystäväni mitä nyt tunnen ovat internetin kautta saatuja aikoinaan. Jos vanhempani olisivat säädelleet internetissä viettämääni aikaa (kyllä ne jossain määrin sääteli, mutta aika lepsusti), niin en olisin pystynyt luomaan tälläistä kaveripiiriä mitä minulla nyt on. 

Kerroin tämän siksi, että vanhemmilla on usein tapana säädellä lapsen internetinkäyttöä liiallisuuksiin asti, koska se on kuulema pahaksi lapselle plahplah. Internetissä on paljon helpompi tutustua toisiin ihmisiin ja varsinkin sellaisiin, joiden kanssa on paljonkin yhteisiä intressejä. Siellä uskaltaa olla oma itsensä.

Itselläni vähän sama juttu, kuin 6:lla. Minulla ei ollu koko ala- ja yläasteen aikana yhtään ainoaa kaveria, ja olin koulukiusattu. Lukiossa sitten sainkin tosi paljon kavereita, ja nykyään olen onnellinen ja on paljon läheisiä ystäviä, vaikka tietty lapsuuden yksinäisyys on jättänytkin jälkensä.

Ei tytön osalta ole tilanne vielä menetetty! Saattaa olla että 'puhkea kukkaan' vasta myöhemmin :)

Yksi hyvä kaveri on parasta! Jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti tarvitse mitään parvea ympärilleen. Itselläni oli lapsena aina yksi hyvä ystävä ja sitten koulussa pari hyvänpäiväntuttua, ja ihan ihminen minustakin kasvoi. Todella hyvä oli tuokin kommentti, että netistä saattaa löytyä ties kuinka hyvä kaveriporukka. Nykyään ei onneksi tarvitse tyytyä siihen, mitä naapurustusta löytyy, vaan voi muodostaa yhteisöjä mielenkiinnon kohteiden mukaan, mikä ei tietenkään estä olemasta kaveri myös niitten naapureiden kanssa, jos vain synkkaa. Eli vielä noiden merkkien perusteella en olisi huolissani.

Mutta miksi ajattelet lapsesi olevan masentunut? Onko hänellä siis joitakin masennuksen oireita? Jos sellaisia on, niin toki suosittelen toimimaan nopeasti ja hankkimaan hänelle apua esimerkiksi kouluterveydenhuollon kautta.

Minäkin tutustuin alakouluikäisenä netissä samanhenkisiin lapsiin, ja vielä nykyään yli kymmenen vuoden jälkeen he ovat parhaita ja läheisimpiä ystäviäni. Koulussa ei juuri ollut kavereita, mutta se ei haitannut kun iltapäivällä pääsin viettämään koneelle aikaa nettikavereiden kanssa. Lomilla sitten tapailimme, keräännyimme aina jonkun kotiin vanhempien riesaksi. Olen onnellinen ettei äitini nähnyt netinkäyttöäni mörkönä tai rajoittanut sitä minulta turhan paljoa, muuten olisin varmasti nykyäänkin hyvin hyvin yksinäinen.

Itse olen yläkouluikäinen ja lähes kaikki ystäväni ovat netissä/netin kautta löydettyjä. Nykyään etenkin meillä nuorilla on sosiaalinen media apuna kaverien löytämisessä. En koe itseäni yksinäiseksi, vaikka vapaa-ajalla en paljon kaverien kanssa hengailekkaan, viihdyn yleensä itseasiassa paremminkin kotona perheen kanssa. Koulussa on toki laaja kaveriporukka eikä ole koskaan pelkoa siitä, että jäisin sielläkin yksin. Kesällä oon lähdössä Ranskaan nettikaverin luokse ja oon todella iloinen siitä, että vanhempani eivät missään vaiheessa ole koittaneet estellä ja he on onnellisia myös niistä nettikavereista :)