31v ja ilman kavereita?!!

Oon miettinyt samaa, että jos nyt muuttaisin, niin en varmaan löytäis uusia kavereita, kun oon niin introvertti ja vähän laiskakin. :) On tosi vaikeaa löytää kavereita, jos ei harrasta jotain ryhmälajia tai muuta ryhmätoimintaa. Ehkä sellaisesta löytyis?

Kuulostaa tutulta..oon 32v eikä ole kavereita. Sellasia hyvänpäivän tuttuja joita tervehtii kaupassa on muttei yhtään sellasta jonka kanssa voisi jutella ja vaihtaa kuulumisia..olen kyllä yrittänyt eri paikoissa tehdä tuttavuuksia mutta ei vaan onnistu. Mies ja perhe on mutta kaipaisin myös ystäviä. .Tiedän kyllä miltä susta tuntuu..Valitettavasti. .

Sama homma, mutta en kyllä halunnutkaan silloiselta uudelta paikkakunnalta, pieneltä takahikiältä, kavereita. Ja nykyisen exän ja lapseni isän suku aivan kauheeta sakkia, yäks! Onneksi pääsin eroooooon!!

Nyt muuttanut kotipaikkakunnalle takaisin 10v jälkeen ja entiset kaverit tipotiessää, kuka missäkin maailman kolkassa.

En juurikaan kaipaa yleensä kavereita, mutta välillä sitäkin. Onhan se outoa, ettei niitä ole.

Ennen lapsen syntymää oli, paljonkin.

Ihmiset monesti liioin outoja, ehkä parempi näin, helpompaa.

En kyllä ymmärrä niitä jotka eivät kotona viihdy ja koko ajan pitää olla tekemistä ja ihmistä jos jonkinlaista ympärillä, ettei koskaan viihdy yksin... Ei edes 15min pysty paikoillaan olemaan, kun on rynnättävä johonkin. Tiedän tällaisiakin, yäk

Uskon, että yksinäisiä on paljonkin. Myös nuorissa, eikä vain perinteisisti niissä vanhuksissa.

Varmaan somekin ajaa tähän, kun ihmiset ovat niin paljon päätteillä, jopa riippuvuuteen asti.

Ihmisten yksinäisyys ja paha olo kasvanut.

Just ton takia mua pelottaa muuttaa töiden perässä pois kotipaikkakunnalta :( täällä kun on ne sydänystävät, joiden kanssa on pitänyt yhtä teini-ikäisestä asti, ja vaikka se ystävyys ei mihinkään katoa niin onhan se ihan eri juttu, kun ei voi enää extempore lähteä kahvittelemaan tai lenkille. Puhelimet on joo, mutta pakostikin se ystävyys laimenee kun näkee harvoin , se on vaan fakta. Uusien sydänystävien löytäminen on oikeasti aika vaikeaa aikuisiällä, ellei sit löydä jotain kohtalotoveria jolla ei niitä tosiystäviä uudella kotipaikkakunnalla myöskään ole.

Mutta suosittelen kans jotain harrastusta, jossa olis joku tiivis porukka, jostain jumpasta isolla paikkakunnalla voi olla vaikea löytää kavereita. Mites sun lasten kavereiden vanhemmat ? Pyydä ens kerralla myös äiti kahvittelemaan, kun lapsen kaveri tulee käymään?

ja esimerkiks yks kaveri aloitti ratsastuksen aikuisiällä uudestaan ja löysikin mukavan "tätiryhmän", josta sai ainakin jonkuntasoisia ystäviä:)

Ja mites ne pikkukylän muut kotiäidit ? :) luulisi eytä pikkukylässä myös verkostuminen olisi helpompaa kuin vaikkapa helsingin keskustassa asuvilla, tapaatko heitä missään?:-)

[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 00:48"]

Uskon, että yksinäisiä on paljonkin. Myös nuorissa, eikä vain perinteisisti niissä vanhuksissa.

Varmaan somekin ajaa tähän, kun ihmiset ovat niin paljon päätteillä, jopa riippuvuuteen asti.

Ihmisten yksinäisyys ja paha olo kasvanut.

[/quote]

Totta. Kun lukee nyytinkin keskustelupalstoja niin suomessa tuntuu yksinäisiä riittävän :(

seiska jatkaa: Nyyti ry on siis opiskelijoiden tukikeskus, unohtui kirjoittaa äskeiseen viestiin https://www.nyyti.fi/

Ystävät ovat minulle tärkeitä, ja työelämään siirtyessäni tein tietoisen päätöksen panostaa sosaalisiin suhteisiin ja pitää opiskeluissa solmimiani sosiaalisia suhteita yllä. Eivät ne kaverit itsestään elämässä pysy. Ruuhkavuosilimboon katoaminen on oma valinta.

Olen täsmälleen samassa tilanteessa kuin ap ja täytän myös tänä vuonna 31. Tällä paikkakunnalla on ollut oma valintani, että en ystävysty lähemmin, sillä ihmiset ovat niin erilaisia ja nagatiivisia.

av vastaa: olen moneenkin yrittänyt lähteä mukaan. järjestötoimintaan siis. mut mitä olen todennut? no se , että niissä on mukana minä + kuudenkympin ja kuoleman väliltä! ei yhtään ikäistäni. no joo oli siellä kerran. istuin oikeen hänen viereensä. ei alkanu jutteleen oikeen mitään ja parin viikon kuluttua kaupassa näin sitä niin käänsi selän pois ku aloin tervehtimään.. tulin siihen lopputulokseen että mikä 20-40 vuotiaita vaivaa?!?!

ja ne kotiäidit.. paria kysyin yhteen konserttiin nii ei kuulemma tykkää semmosesta musiikista.. ja fb:n kautta oon tajunnu että elävät ihan eri maailmassa kuin minä :( ne on niitä suoermammoja jotka päivittää fb:hen kuinka ovat joka päivä siivonnut talon katosta lattiaan ja siinä toisella kädellä leiponeet pullaa ja kolmannella kädellä hoitaneet 5 lasta ja neljännellä kädellä haaveilevat lomasta teneriffalle lasten kanssa.

nyt mut varmaan käsitettiin väärin..noh, miksi pitää hehkuttaa maailmalle siitä että on siivonnu ja leiponu ja käynu wc:ssä? ku sehän on normi meininki?!

On paikkoja, jotka ovat niin sisäänpäinlämpeneviä, että vaikea päästä piiriin. Vaikka olisi kuinka iloinen, avoin, rohkea ja ulospäinsuuntautunut. Tiedän tällaisissa tapauksissa.

Yleensä paljon itsestä kiinni kaveriasioissa, mutta kolikon kääntöpuolikin vaikuttaa, joskus suurestikin.

juu ei piireihin niin vain pääse. muistan kun kävin lapseni kanssa aeurakunnan järjestämässä "vauvapiirissä" tällä samaisella lande paikalla. sieltä on jääny niitä hyvän päivän tuttuja.. jotka tosin jatkoivat vauvan tekoa.. eli ei oikeen oo sitä yhteistä kuitenkaan niin paljon..

Mulla ihan sama. Olen 31,äiti ja kaverit/ystävät jääneet sinne 8 vuoden taakse. Olen yrittänyt sopia tapaamisia kesästä lähtien,muttei kellään nähtävästi enään ole aikaa minulle. Mullakin ikävä ystäville surujen ja ilojen jakamista. Hyvin harvoin kun näkee jotain kaveria,en enään osaa olla heidän seurassaan..

Minä olen luonteeltani erakko ja olen tajunnut sen vasta aikuisiällä. Kouluikäisenä ahdistuin, kun en vain jaksanut olla luokkakavereiden kanssa. Niiden jutut kuulostivat usein vain niin tyhjänpäiväisiltä, etten jaksanut niiden seuraa. Kenestä pojasta tykkää, iik mitä ihania kumeja ja kyniä ja plääh ei jaksa matikanläksyjä. Myöhemmin sitten aargh en muista viikonlopusta mitään ja kenen kanssa Jonna sekoili ja yäk mun peppu näyttää näissä farkuissa sairaan läskiltä..

No, yritin ja yritin olla mukana. Ehken löytänyt sellaista seuraa koskaan, joka olisi kiinnostanut, en vain ole koskaan ollut sinut omanikäisteni kanssa. 

Menin nuorena naimisiin ja sain kolme lasta. Tykkään olla kotona, olen nyt ollut 12 vuotta putkeen kotiäitinä. Mies on paras kaverini. 

Minulla on paljon ystäviä ja tuttavia, mutta näen heitä harvoin. Se riittää. Voin aivan hyvin olla vuoden niin, etten näe juuri ketään. Riittääpähän taas sitten kerralla jotain kerrottavaa.

En koe itseäni yksinäiseksi. On kiva olla yksin.

tuo on kyllä totta, tuo erakko asia. ehkä mäkin sit oon juurikin sellainen. teini iässä, en viihtynyt ns. kaljaporukoissa vaan treenasin mielummin koiraani tokoon ja sain onnistumisen tunteita sieltä. ehkä tää nyt aikuisiälläkin peilaa teini ikään....