Mikä johti pettämiseen?

Vierailija

25.01.2014 | 19:46

Pettäminen on väärin, en edes yritä väittää mitään muuta. Mutta kaikki ei ole aina niin mustavalkoista. Kerro mikä johti sinut pettämään?

Ja huomioittehan vastauksissanne, että kaikki me pettäneet tiedämme jo, että olemme tehneet väärin ja useat olemme saaneet jo rangaistuksen sekä oikealta että vasemmalta, ja myöskin asiaan liittymättömiltä henkiöiltä, ja lisäksi menettäneet kasvomme, ja suomineet itsekin itsemme hulluuden partaalle joten tässä ketjussa ei ole tarkoitus kivittää ketään, vaan ollaan nyt tämän kerran rehellisiä, armollisia, ja avoimia ja puhutaan asiosta niiden oikeilla nimillä.

Omalla kohdalla pettäminen, tai oikeammin petollisuuteni oli vain jäävuoren huippu. Olin vakavasti mielenterveysongelmainen ja hyvän matkaa alkoholisoitunut nuoresta iästäni huolimatta.

Olin koko varhaislapsuuden, ala- sekä yläasteen ajan syrjitty ja kiusattu ja katkera koko elämää kohtaan. Väkivaltaiset alkoholisti+narsistivanhempani (rauha heidän sielulleen) eivät kyenneet antamaan minulle tarvittavia puitteita ja eväitä elämään, joten minut vietiin lopulta lastenkotiin. En myöskään osannut juuri minkäänlaisia ihmissuhdesääntöjä, edes niitä alkeellisia, ja minulta puuttui perusturva lähes täysin enkä luottanut keneenkään. Tuolloin pysyin kasassa ja nukuin vain lääkkeiden voimalla. Olin todella häiriintynyt, pakkoajatusten ja vainoharhaisten ajatuksien armoilla. Olin varma että kaikki tahtovat minulle pahaa ja keskityin kasvattamaan vihan muuria sydämeni ympärille. Paaduin lähes kokonaan, minusta tuli tunnekylmä.

Sitten alkoi "hulvaton" baari-ikä ja tähän kauteen ei poikaystävä olisi sopinut niin millään. Silti en saanut eroa (vielä) aikaiseksi (myöhemmin kyllä). Haavoitetulle itsetunnolleni miesten ihailu ja muutenkin ihmisten osoittama suosio oli suorastaan balsamia. En todellakaan ymmärtänyt että ihmistä ei saa satuttaa, en silloin ymmärtänyt että mitä se "satuttaminen" edes tarkoittaa. Halusin haalia paljon kokemuksia ja ottaa kiinni kaiken minkä menetin ja vähän ylikin, jotta tuntisin olevani ihminen, ja olevani elossa. Olin se, joka oli aina valmis lähtemään jatkoille ja jatkojen jatkoille mitä ihmeellisimpiin pakkoihin enkä koskaan lähtenyt ensimmäisenä kotiin. Minkäänlaista itsesuojeluvaistoa ei minulla ollut. Olin todellakin sosiaalisen nälkäkuoleman partaalla, ja halusin epätoivoisesti elää ja kokea kaiken, halusin kokea olevani ihminen kun kerran oli mahdollisuus. Vaikka sitten muiden, tässä tapauksessa poikaystävän kustannuksella. Olin siis aiemmin ollut aina se, ketä ei koskaan kutsuttu luokkatovereiden bileisiin, vaikka kaikki muut kutsuttiin. Ja toki kaikki muut tiesi, ettei minua kutsuta ja supisivat keskenään että ei kerrota tästä Tiinalle. Välitunnit ja koulumatkat olin luonnollisesti yksin, ryhmätöissä olin se joka otettiin pitkin hampain mukaan. Olin siis ollut siihen asti lähes täydellisen hyljeksitty, jatkuvasti nöyryytetty, häpeissäni. Häpeä leimasi koko olemustani.

Janosin niin paljon sosiaalisia kontakteja ja ihmissuhteita että olin äärimmäisen otettu jos vaikka joku vanha rouva jutteli minulle jonkun ihan turhan sanan säästä kaupan kassajonossa. Tästä voittekin päätellä sen, että en arvostanut itseäni ollenkaan, en yhtään, ja haalin huomion ja hyväksynnän sielä mistä sen vaan suinkin sain. Ihan sama keneltä se huomio ja hyväksyntä tuli. Ja minä tyttöparka vielä luulin olevani jotain kun sain jonkun yhtä kännisen reppanan kiinnostumaan itsestäni, tai jos he kiinnostuivat ilman että ns testasin viehätysvoimaani. Ja tietysti kännissä kaikki rajat kaatuivat ja se olikin sitten menoa. Tässä elämänvaiheessa, tätä ihmistä petin siis ehkä viisi kertaa. Aikaa tästä alkaa olla kymmenkunta vuotta. Selvinpäin en onneksi ole pettänyt. Eikä musta siihen touhuun selvänä olekaan.

Nyt alan suhtautumaan kymmenen vuotta nuorempaan itseeni rennommin. Kuullostaa aika hurjalta nuoruudelta, tulipa ainakin otettua elämä takaisin :) Mutta todellakin meni vuosia seinän vieriä pitkin hiippaillessa kun häpesin kännisiä edesottamuksiani niin kovin. Nykypäivänä asiat on asianomaisten kanssa moneen kertaan puitu ja selvitetty ja anteeksipyydelty. Olen myös eheytynyt hyvin lapsuuden- ja nuoruudenaikaisesta ajasta ja en enää tunnista itseäni tuosta käytöksestä. Tuskin kukaan uskoo jos kerron millainen olen joskus ollut.

Uskon että en kokemuksineni ja syineni ole ollenkaan harvinainen tapaus.

Entä sinä, miksi petit?

Vastaa

Tapahtumat

Mikä johti pettämiseen?

Kommentit (35)