Muita jotka kokeneet km-kaavinnan nöyryyttävänä/ahdistavana?

Ihme hommaa...

Minulla oli tuulimunaraskaus ja kaavinta viikolla 11.

Ja kun pääsin sinne leikkaussaliin niin pyysin että mahdollisimman äkkiä taju kankaalle kiitos.

Ja minut nukutettiin heti.

Ja vasta sen jälkeen ovat minut "asetelleet" operoitavaksi.

AP: n teksti oli kuin minun näppikseltä. Minulla on juuri samanlainen kokemus. Aikaa tapahtumasta on reilu 10 vuotta, mutta vieläkin muistan tunteen,kun makasin pöydällä jalat sidottuina alapää paljaana jo hoitajat juttelivat ja naureskelivat omia juttujaan vieressä. Minä itkin hysteerisenä vieressä eikä kukaan sanonut minulle mitään.

Mulle jäi tapahtumasta pitkäksi aikaa traumat, enkä halunnut pitkään aikaan koettaa uutta raskautta.

Ilmeisesti muualla on sitten hieman inhimillisemmät käytännöt. Olisin kai voinut itsekin sitä peittoa pyytää, mutta jotenkin en siinä tajunnut ja jotenkin halunnutkaan kiinnittää itseeni yhtään enempää huomiota. Koitin vain olla näkymätön ja sulkeutua kuoreeni häpeäni kanssa. En tiennyt, että leikkaussalissa olisi siis voinut olla peittoja tämmöiseen tarkoitukseenkin.

 8 siis ap

Ymmärrän kyllä että on vaikea pitää puolensa jos on järkyttynyt ja itkee mutta jos tuntuu pahalta niin se pitää sanoa.

Henkilökunta on niin rutinoitunut hommaansa ettei kaikki osaa asettua enää potilaan asemaan.

Pitää pyytää peittämään se alapää ja itse en olisi edes antanut remmeillä sitoa jalkoja kiinni telineisiin ennen nukutusta...olisin jumalauta saanut hirväen ahdistuskohtauksen saman tien! T: se joka pyysi nukutuksen heti kun pääsi salin ovesta sisään...

Mitä leikkaussalihenkilökunta on tästä mieltä? Millaisia käytäntöjä teidän työpaikalla on?

Mä en muista muuta kuin, että makasin ja sain maskin naamalleni, pyyettiin laskemaan kymmenest alaspäin, ehin kasiin... Olin siis peiton alla siinä hetkessä.

Todella nöyryyttävää. Olen ollut endometrioosin takia Tyksissä tutkimuksissa ja siellä sain myös odotella lääkäriä värkki paljaana oven suuntaan. Ovi kävi ja näkymä oli odotusaulaan. NÖYRYYTTÄVÄÄ! Todellakin jokin peitto olisi siinä kohtaa asiaa ja ihmettelen, miten hoitohenkilöstö ei muka tule sellaista ajatelleeksi.

Ymmärrän myös, että se turha seisoskelu siellä alapään suunnalla on epämiellyttävää.

Ei tosiaan tarvitse olla hormonihuuruissa, että kokee tuon kaiken nöyryyttävänä.

Eka kerta 90-luvun alussa pelotti, muistaakseni. Viides kerta parin vuoden takaa ei tuntunut enää missään. Joka kerralla ollut mukana opiskelijoita, kysyttiin kyllä aina mielipidettäni. Mielialaan, tuntemuksiin vaikutti kovasti se, että nuorena pelkäsin etten koskaan saa lasta, aina keskeytyy. Kolme sain, viisi meni kesken. Kerran muistan humautushöyryistäni heräillessä kysyneen, minne se keskeytynyt joutuu. Käskettiin nukkua. 

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 13:15"]Takana keskeytynyt keskenmeno, np-ultrassa selvisi, sikiö kuollut 9+. Ei tyhjentynyt lääkkeillä, joten jouduin kaavintaan.

Tilanne oli kauhea shokki kun mitään aavistusta ei ollut asiasta. Samaten tuntui entistä kurjemmalta ja epäonnistujalta kun kroppa ei edes lääkkeisiin reagoinut ja jouduin vielä kaiken päälle kaavintaan. Googlailin etukäteen asiaa ja menin sinne kuitenkin ihan ok mielellä, monet kirjoittivat sen olleen nopea ja helppo juttu.

Itse en kokenut asiaa niin ja vieläkin asia vaivaa parin viikon jälkeen. Lähinnä niin, että pelkää joskus joutuvani uudestaan kokemaan vastaavaa :(.

Koin tilanteen todella nöyryyttävänä ja ahdistavana, vähän kuin olisin joku näyttelyeläin siinä leikkauspöydällä. Jouduin olemaa jalat auki ja alapää paljaana oven suuntaan 10 minuuttia kun lääkäriä odoteltiin. Ovesta ramppasi porukkaa saliin useamman kerran. Jalat kahlittiin remmeillä kiinni ja väkeä hyöri ympärillä paljon. Olisin toivonut jotain edes näkösuojaksi odottelun ajaksi, tuntui todella kurjalta, jotenkin alakynnessä olevalta ja alistetulta, jos niin nyt voi sanoa. Leikkauspeitteet, jotain teippausta tms. laitettiin vasta kun lääkäri jo tuli. Siihen asti siis makasin siinä koko alavartalo alasti ja auki sen ryhmän edessä.

3 hoitajista oli miehiä ja anestesialääkärikin oli mies. Lisäksi oli ainakin 3 naista, oletettavasti kaikki hoitajia. Jotkut olivat ehkä opiskelijoita, koska ainakin kanyylia räpelsi ikuisuden harjoittelija, lopulta lääkäri sen laittoi. Väki hengaili siellä jalkopään alueella odottelemassa kun lääkäriä venattiin paikalle. Minä noloissani ja itkuisena keskenmenosta olisin toivonut, että olisivat voineet tappaa aikaa vähän hienotunteisemmin vaikka vieressä tai pään puolella. Ei ole kiva maata verinen pillu paljaana tuollaisen ryhmän keskellä kun seisovat puolikaaressa nokat kohti potilaan haaroväliä juoruamassa :( Ymmärrän kyllä ettei hoitajia varmasti oikeastaan se mun värkkini tippaakaan kiinnosta, mutta silti siitä tulee aika nöyryyttävä tunne potilaalle.

Ehkä olin vain hormonihuuruissa ja surkeana keskenmenosta, en tiedä. Vai oelnko ainoa, joka koki tuon kurjana tilanteena, siis normi gynekäyntiä reippaasti tukalampana? Voi kun en enää joutuisi vastaavaa kokemaan uudelleen ;..(

[/quote]Jouduin samaan tilanteeseen, keskeytynyt raskaus itsestään ja jouduin kaavintaan. He luulivat että kohdallani oli kyse abortista siihen asti kun tein lähtöä pois sairaalasta! Että kiitosta vaan... Minä jouduin aborttia haluavien keskelle sinne vaan jonoon liukuhihnalla :'( Että raivosin.

Sama tilanne, mun kaavinta tehtiin myös tyksissä kuten jonkun aiemmankin kirjoittajan. Ja todella kamala fiilis jäi. Myös minä koin kiusallisena sen alasti olemisen kun joutui olemaan haavoittuvassa tilassa kaikkien nähden ylimääräistä aikaa siinä haarat auki. Miksei tosiaan voisi olla jotain näkösuojaa tai sitä leikkaussalikaapua alakropan päällä jos kerran täytyy odotella väkeä paikalle? Kyse on kuitenkin tilanteesta, jossa potilas on juuri menettänyt lapsen (sanon lapsen, koska useimmilla on jo vahvasti mielessä ajatus tulevasta vauvasta) ja useimmat ovat varmasti todella herkässä tilassa. Tarpeetonta aiheuttaa enää enempää mielipahaa ja stressiä asioilla, jotka pitäisi olla itsestäänselvyyksiä (potilaan kunnioitus ja turhan nolaamisen välttäminen). Olkoot kuinka rutiinia sairaalaväelle, se haarat auki makaaminen ison ryhmän edessä on harvemmille potilaille rutiinihommaa....

Tuo ovesta kuljeskelu ja oven aukeamin odotustilaan on kyllä törkeyden huippu!!!!

Se on vaan tussu mikä sinne oville näkyy.no hard feelings.

Ihan kammottava kokemus! Voimia AP! Henkilökohtaisesti mielestäni tuossa on tehty jo jonkinasteinen hoitoavirhe (aiheuttaa nöyryytystä & traumoja potilaalle), vaikka ehkä teknisesti sairaala ei niin asiaa näkisikään. Meidän pitää yleisesti vaatia ihmisarvoista ja kunniottavaa hoitoa, jos saaraloidemme henkiläkunta on niin epä-empaattista ettei sitä itse tajua.

Kamalalta kuulostaa. Voisitko laittaa sairaalalle palautetta asiasta, jotta kukaan ei enää joutuisi kokemaan vastaavaa?

Nostelen vanhaa keskustelua, jotta voin kirjoittaa oman positiivisen kokemukseni. Google kertoo liikaa  kauhutarinoita. 

Itselläni todettiin ensimmäisessä seulontaultrassa keskeytynyt keskenmeno. Alkion kasvu oli loppunut 8+6. Olin siis ultraushetkellä kantanut lähes neljä viikkoa kuollutta alkiota sisälläni ilman mitään merkkejä raskauden loppumisesta. Sain HUSin sikiöseulontapolilta Bulevardilta mukaani lääkkeet kemiallista tyhjentymistä varten (1kpl nieltävä tabletti pehmittämään kohdunkaulaa ja 4kpl Cytotec). Vuoto oli lääkkeistä huolimatta todella niukkaa ja soitin muutama päivä myöhemmin polille ja sain seuranta-ajan muutaman päivän päähän. Seuranta-ajalla todettiin, että mitään ei ollut tapahtunut ja minulle varattiin aika kaavintaan muutaman päivän päähän. 

Kaavinta oli kokemuksena varsin "miellyttävä". Googlailu kertoi kokemuksista, jossa naiset kertoivat sen olevan elämänsä nöyryyttävimpiä hetkiä. Itseni kohdeltiin hienosti. Olin ennakkoon ottanut antibiootit ja 2kpl Cytoteceja. Menin aamulla päiväpolille, odottelin, keskustelin leikaavan lääkärin kanssa, odottelin,  sain esilääkkeet, odottelin ja tämän jälkeen siirryin leikkaussaliin. Vaikka sali oli täynnä ihmisiä (mielestäni ainakin kolme hoitajaa, anestesialääkäri ja naistentautien lääkäri) koin oloni mukavaksi. Menin makoilemaan lämmitetylle leikkauspöydälle ja laitoin jalat todella pehmustettuihin telineisiin. Asento oli mukava ja privaatit paikat pidettiin visusti piilossa sen aikaa kun olin hereillä. Suonensisäiset anestesialääkkeet vaikuttivat todella nopeasti ja koko toimenpide oli nopeasti ohi. Heräsin heräämöstä noin 30min myöhemmin kun olin mennyt saliin. Alkuun olin vähän pöpperössä, mutta nopeasti sitä virkosi. Mies haki minut kotiin muutaman tunnin päästä heräämisestä. 

Jälkivuoto oli suhteellisen niukkaa ja kaikki meni hyvin. Kokemukset tammikuulta 2021 ovat olleet kaikilta osin positiivisia. Sain todella lämmintä ja ystävällistä kohtelua kaikilta kohtaamiltani kätilöiltä, hoitajilta ja lääkäreiltä.  Kiitos teille HUS Bulevardi ja Naistenklinikka.