Halusin vain perheen ja rauhallisen ja tavallisen elämän, mutta sitten

Vierailija kirjoitti:

Tiedänhän minä että elämässäni on paljon iloaiheita ja yritän sen muistaa joka päivä. Lapset ovat olemassa vaikken voikaan elää heidän kanssaan joka viikko..

Isoin suru on se että isä mustamaalaa minua lapsille ja pyrkii häiritsemään vanhemmuuttani. Kosiskelee lapsia asioilla jota minä en voi tarjota. Kertoo että äiti on hullu ja tyhmä. Ja lapset haluaa olla avokätiselle ja jännittävälle isälle mieliksi. Pelkään että menetän heidät. Ap

Mustakin alkaa tuntua, että et ehkä ole tasapainossa... Lastensuojelu tekee virheitä, isä tekee virheitä, vaikuttaa suorastaan hirviöltä sun kertoman mukaan.

Mitä teet itse väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kävi niin, että kihlattu osoittautui väkivaltaiseksi. Haaskasin tärkeitä vuosia suhteeseen ja eroon. Sitten seuraava osoittautui olevankin naimisissa. Kolmatta isäehdokasta en ehtinyt koskaan löytää ja tilaisuus äidiksi meni ohitse. Olen perhekeskeinen ja olisin halunnut lapsia.

Nyt sitten hukutan itseäni töihin, etten ehdi murehtia sitä kontrastia, että ystävät elävät perhe-elämäänsä ja lomailevat perheinä jne.

Voithan sinä adoptoida.

Sinkkiş

Tuota adoptio-neuvoa ei kannata heitellä kevyesti. Todellisuudessa se on todella työläs projekti ja lopputulos täysin epävarma, sillä adoptioperheitä on paljon ja adoptioon annettavia lapsia vain vähän.

Kun tietäisi mitä tein ja teen väärin. Parisuhteessa kuulin huorittelua, kaikesta ärsyyntymistä, toivotuksia painu helvettiin, hylkäämisiä jonnekin vieraalle paikkakunnalle rangaistuksena kun ostin kaupasta väärää merkkiä. Huutoa, raivoa. Minä olin se syy, minä provosoin. Se ei ollut lapsille sopivaa seurattavaa. Puhuin monasti että erotaan sovussa ja järjestettään asiat molemmille. Ei passannut. Oli pakko vain minun lähtä. Ajattelin että pärjää lasten kanssa kun minä en oo ärsyttämässä. Mutta lasten tarinat kertoi muuta.

En ole häntä haukkunnu lapsille, päinvaston selitelly tekosiaan. Kertonu että hänessä on myös paljon hyvää. Oon pitänyt sopimuksista kiini, toinen ei.

Totta varmaan että alan romahtaa, mutta syy on kymmenen vuoden kiusaaminen eikä mikkään muu. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kävi niin, että kihlattu osoittautui väkivaltaiseksi. Haaskasin tärkeitä vuosia suhteeseen ja eroon. Sitten seuraava osoittautui olevankin naimisissa. Kolmatta isäehdokasta en ehtinyt koskaan löytää ja tilaisuus äidiksi meni ohitse. Olen perhekeskeinen ja olisin halunnut lapsia.

Nyt sitten hukutan itseäni töihin, etten ehdi murehtia sitä kontrastia, että ystävät elävät perhe-elämäänsä ja lomailevat perheinä jne.

Voithan sinä adoptoida.

Sinkkiş

Onko sinulla mitään käsitystä siitä, mitä eroa on vaikkapa lomatunnelmassa, kun yksinhuoltajaäiti lomailee yksin lapsensa kanssa versus 4-6 hlö perheloma? Ja jos kahden vanhemmankin perheessä vanhemmat saattavat rasittua niin mitä se on hoitaa aina ja joka hetki kaikki yksin ilman taukoa koskaan. 

Kyllä minuakin on harmittanut, että jouduin totaaliyhärinä kasvattamaan lapseni, kun siskollani oli toimiva ydinperhe ja vakaa elämä. Heillä oli mukavat aktiivimomatkoko perheen kesken pohjoisen hiihtokohteissa ja aurinkorannoilla. Itse pääsin joskus kerran kesässä tuetulle lomalle lapseni kanssa. Nyt lapsemme ovat aikuisia ja me isovanhempia. Siskoni perhe matkailee nyt kolmen sukupolven lomilla, on lapsenkaitsijaa ja omaa aikaa. Minä olen nykyään aina yksin, lapseni ei edes suostuisi lähtemään lomalle kanssani.

Ei sitä nuorena arvannut, miten väärä/paska miesvalinta muuttaa koko elämän kulun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joopa joo. Yhtäkkiä alkoi useamman (kuin yhden) lapsen jälkeen ikäväksi tuosta noin vaan, ihan ilman syytä.

Uskoo ken tahtoo. Minä en tahdo enää uskoa. Nämä on nähty. Toisen osapuolen versio pitäis aina kuulla kans.

Totta kai sillä toisella osapuolella on oma tarinansa ja voi hyvin olla, että hänkin on tuntenut olonsa kurjaksi. Se ei kuitenkaan poista ap:n kokemusta siitä, että perhe-elämä muuttui hänelle kestämättömäksi johtuen toisesta osapuolesta. 

Niin käy usein ihmiselle, joka ei kanna vastuuta mistään. Oma kokemus ei ole totuus asiassa.

Oma kokemus on oma totuus. Jos minä itken joka päivä suhteessa niin minun kokemukseni on se, että suhde on kurja, vaikka toisen kokemus olisi se, että minä poraan ihan turhasta ja kaikki on hyvin. Jos minä koen itseni toisen käytöksestä ahdistuneeksi, oma ahdistukseni on täysin todellista, vaikkei toisen motiivina olisi minun ahdistamiseni vaan vaikkapa oman pahan olonsa purkaminen. 

Ei ole mitenkään pois ap:n eksältä antaa ap:n vapaasti kokea mitä kokee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kävi niin, että kihlattu osoittautui väkivaltaiseksi. Haaskasin tärkeitä vuosia suhteeseen ja eroon. Sitten seuraava osoittautui olevankin naimisissa. Kolmatta isäehdokasta en ehtinyt koskaan löytää ja tilaisuus äidiksi meni ohitse. Olen perhekeskeinen ja olisin halunnut lapsia.

Nyt sitten hukutan itseäni töihin, etten ehdi murehtia sitä kontrastia, että ystävät elävät perhe-elämäänsä ja lomailevat perheinä jne.

Voithan sinä adoptoida.

Sinkkiş

Tuota adoptio-neuvoa ei kannata heitellä kevyesti. Todellisuudessa se on todella työläs projekti ja lopputulos täysin epävarma, sillä adoptioperheitä on paljon ja adoptioon annettavia lapsia vain vähän.

Käsittääkseni suomalaisia lapsia ei anneta yksinhuoltaja-adoptioon eikä monessa muussakaan maassa hyväksytä yhden huoltajan perheitä. Lisäksi tietoinen yksinhuoltajuus on aina riski eikä mikään jokanaiselle tai -miehelle sopiva valinta.

Olen pahoillani ap. Voisitko kerätä todisteita lasten huonovointisuudesta isältään? Tiedot puheluista jne. Niiden perusteella voisit hakea yksinhuoltajuutta.

Jaxuhali Ap'eelle, sillee oikeasti :( Pystyn samaistumaan tunteeseen.

Että sillä lailla. Sun lapset onneksi saa nauttia joka toinen viikko terveen äidin seurasta. Jollain voi olla kummatkin vanhemmat samanlaisia.