Työharjoittelu ahdistaa?

En tiedä, oletko ollut samassa koulussa kuin minä, mutta toinen harjoittelu oli täynnä kaikenlaista tehtävää ja suunnitelmaa. Osa tavoittteista oli kaksinkertaisia. Kirjasin siis samat asiat kahteen kertaan, koska niin vain piti tehdä. Hyvin meni mutta koulun puolelta oli paljon turhaa tehtävää, eikä ei tukenut oppimista enää mitenkään.

onko tuo muka pahinta? Minusta pahinta olisi että lapset nolaa ja nauraa. Sitten muut työntekijät alkavat pilkata noloa mokailijaa.

Pelkään kyllä tätä myös. Lähinnä juuri tuota, että aikuiset näkevät epäonnistumiseni ja naureskelevat niinkuin minulle kävikin viime harjoittelussa.

-Tollasia "noloja tilanteita" ei voi ottaa kovin vakavasti :D Lapset kyllä VARMASTI keksii joskus jotain "noloa"/nolaa aikuisia, etenkin uusia minkä pystyvät. Se kuuluu lapsien tapaan. Muistan kun itselle kävi joskus noin, ja yks ilkeä työntekijä lähti siihen mukaan, (sanotaan, että oon aina ollu viisas ja osannu nauraa itelleni) jollon mietin vaan että onpa pikkusielunen opettaja tossa. :D Sitten jälkeenpäin, kun huomasin tilanteita missä lapset teki hänele samaa ja huomasin kuinka hän häpesi itseään- en toki lähteny tietenkään mukaan niinkun ei kuulukkaan lähteä lasten pelleilyihin mukaan, mutta huomasin kuinka häntä hävetti ja mietin että siitäs sai. :'D Lasten juttuja ei kannata ottaa tosissaan, ja se "paineensietokyky" kyllä kehittyy, sanoisin että leikkimielisyys on plussaa lasten kanssa, jos oot kovin tiukkapipo ja otat kaiken vakavasti, niin varmasti tunnet ahdistusta vielä pitkänkin ajan ja kokemuksen jälkeen.

Se, että harjottelussa jännittää , on normaalia, jos ilkeät muut aikuiset ei osaa sellaseen suhtautua  - niin mun mielestä sellaset on väärällä alalla.

Jlkeenpäin kun itse mietin sitä miten mun jännitys tms otettiin vastaan - surkeasti. Mutta moni ihminen ei osaa kohdata muita ns. oikealla tavalla , ja sellaset ihmiset ei oo oikealla alalla myöskään...

Olen eri alalla mutta aina kun vaihdan työpaikkaa koen vahvaa ahdistusta, stressiä ja pelkoa. Ajattelen kuitenkin että se on täysin inhimillistä ja kaikkia muitakin jännittää uudet vastuualueet ja tuntemattomat aluevaltaukset enemmän tai vähemmän. Itse yritän käsitellä noita tuntemuksia sanoittamalla ahdistukseni syitä; esimerkiksi pelko siitä että vaikutan osaamattomalta, vaikutan hölmöltä tai muulla tavoin asetan toimillani itseni huonoon valoon. Tekee aina mieli juosta pakoon kirjaimellisesti, mutta tarpeeksi monta kertaa tuollaisiin tilanteisiin itseni asettaneena otan nykyään vaan sen asenteen että asiat x ja y nyt vaan on tehtävä niiden epämiellyttävyydestä huolimatta. Omalla kohdalla tuollaisia tuntemuksia aiheuttaa moni muukin asia virallisista puhelinsoitoista lääkärissä käymiseen ja kielillä puhuminenkin. Mutta sukeltamalla tavalla tai toisella syvään päätyyn sitä rakentaa pala palalta tietynlaista tottumusta ja huomaa että etukäteen koettu ahdistus ja stressi oli omaa lietsomista ja että nuo ahdistavat tilanteet menee lopulta tavalla tai toisella omalla painollaan.

1) Tee selkeä lista kaikista tehtävistä. Kouluilla ja opettajilla on tapana laittaa tehtäviä yksi sinne ja toinen tänne ja kolmas annetaan paperisena jne. Kiva, jos teidän koulussa ei näin ole, mutta näin on ollut kaikissa ammattikouluissa joiden kanssa olen työskennellyt. 

2) Valitse helpot tavoitteet tyyliin: "tutustun lasten varhaiskasvatussuunnitelmiin". Käytä verbejä tutustun, kysyn, havainnoin, ehdotan. Vältä verbejä hallitsen, perustelen, osaan. Ymmärrätkö eron? Toisessa riittää kun avaat sen mapin ja toisessa sun olis pitäny sisäistää kaikki asiat siitä mapista. 

3) valitse helppoja ja tuttuja toimintoja lapsille. Älä yritä toteuttaa mitään hienoa ja monimutkaista, siitä ei käytännössä ole mitään hyötyä. Valitse tuokioon asioita, joissa koet olevasi hyvä. Älä siis vedä aamupiiriä, jossa lauletaan, jos se ei ole vahvuutesi. Mieti aina tarkkaan mikä sen tehtävän tavoite on. Jos tavoitteena on pienryhmän ohjaaminen, niin voitte vaikka pelata lautapeliä josta lapset pitävät. Sen ei tarvitse olla sen kummallisempaa. Jos taas tavoitteena on suunnitella kädentaitotyö, niin ei mitään monimutkaista ja hienoa. Ihan pelkkä paperin repiminen tai saksilla lehtien silppuaminen riittää -kunhan toiminto on ikätasoinen. 

4) kerro työpaikkaohjaajallesi, että sinua jännittää/ olet epävarma ja tarvitset kannustusta. Voitte vaikka sopia millä tavalla ohjaaja antaa palautetta (joka päivä jotain, sovitut pari keskustelutilaisuutta vai kirjallisesti lopussa). 

5) Vaikka tunnetasolla reagoitkin negatiiviseen palautteeseen, niin opettele esim. mindfulness-keinoja mielen rauhoittamiseksi. Negatiivinen palaute on kuitenkin ainoa palaute, josta on oikeesti hyötyä. Sittenhän tiedät mitä pitää muuttaa. Jos palaute on aina vaan kiva, kiva, joo hyvin menee, niin miten voisit kehittyä?

Minulla on ollut yo, amk ja ammattikoulu -tasoisia opiskelijoita ohjattavana päiväkodissa ja uskallan väittää, että hyvin se menee. Vasta kokemus tuo sellaista rutiinia ja rentoutta työhön, nyt opiskelijana saatkin kokeilla ja epäonnistua, niistä tilanteista sitten vaan pitää oppia. 

AHDISTUSHULLU TAAS VAUHDISSA

Vierailija kirjoitti:

Mä olen hoitoalalla ja mulla on töissä opiskelijoita ohjattavana. Parasta on jos he kertovat rehellisesti, että ovat poissaolevia, sillä isä/äiti/ystävä on juuri vaikka kuollut.. tai että diagnoosina on adhd. On helpompi itsekin suhtautua asiaan eikä tarvitse vain ihmetellä miksi toinen käyttäytyy "kummallisesti". Voisit siis mielestäni kertoa, että sulla on kiusaamistausta ja sua ahdistaa olla arvioitavana. Usko huviksesi, uskon, että tämän jälkeen sujuu rennommin!

Mä oon kans tätä mieltä, että kerrot reilusti ahdistuksesta ja syistä

Itse olen korkeakouluopiskelija ja normaalisti itsevarma. Aiempi harjoittelupaikka vaan jätti tosi epävarmaksi, kun oma ohjaaja tylytti minut täysin arvioinnissa. Aiemmin oli lässyttänyt, että kaikki menee hyvin. Arvioinnissa suolas täysin. Seuraavassa harkassa sanoin suoraan, että oon tosi jännittynyt aiemmasta huonosta kokemuksesta ja toivon, että samalainen kokemus ei toistu. Arviointi menikin sitten tosi hyvin

Sellaista se työharjoittelijana oleminen on, oli sitten päiväkodissa tai missä vaan.

Mua ahdistaa koko harjoittelu kans. Olen kyllä eri alalla ja ihan mukavassa paikassa mutta ahdistus on semmoista että itken aamut ja illat, kuristava tunne kun tietää että täytyy mennä sinne ja olisin valmis luovuttamaan koko elämässä. Rankkaa tosiaan ja en tiedä mitä tässä enää pitäisi tehdä. No jos vielä jaksas jonkin aikaa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä! Itse olen myös ollut samassa tilanteessa. Toivottavasti saat hyvän ohjaajan ja ilmapiiri on tsemppaava. Auttaisiko, jos kertoisit harjoittelupaikalla ajatuksiasi omasta epävarmuudeta? Voisiko se auttaa?

Päädyin täsmälleen samaan paikkaan kuin viimeksikin ja se harmittaa. Henkilökunta oli kyllä suht mukavaa, mutta esim. tukea aktiviteettejen suunnitteluun yms. ei saanut yhtään vaikka olisi yrittänyt pyytää. Sitten naureskeltiin minulle kun ensimmäinen aktiviteetti ei mennyt hyvin koska lapsista se oli tylsää ja halusivat mieluummin leikkiä. Toinen aktiviteetti sujuikin sitten paremmin mutta epävarmuus ja ahdistus jäi.

Ota kokemus oppimisen kannalta. Nyt tiedät mikä lapsia kiinnostaa. Kyllä sä pärjäät. Ja uudet asiat ain pelottaa, monia meitä kokeneempiakin. Ja kerro työpaikalla miten kovin jännität, uskon että saat rohkaisua ja tukea. Tsemppiä!