Yksi viesti, yksi salaisuus
Aloitan: oon nakannut sekajätteeseen elämäni aikana hirveästi käyttökelpoisia tavaroita kun en ole jaksanut nähdä vaivaa hankkiutuakseni niistä oikeaoppisesti eroon
Kommentit (44)
Oon naimisissa miehen kanssa, mutta haluaisin suhteen naisen kanssa. Kukaan ei tiedä tästä.
Toivon tosi pahaa lastani kiusanneelle. En olisi itsestäni uskonut.
Kärsin Persistent Genital Arousal Disorder -nimisestä oireyhtymästä, jossa fyysisesti olo on miltei aina kuin olisi erittäin seksuaalisesti kiihottunut, kuin olisi orgasmin partaalla. Näin siis vaikka ei haluaisi eikä ajattelisi seksiä yhtään. Tämä olo on aamusta iltaan. Tämä on yhtä helvettiä, paljon pahempi riesa kuin krooninen migreenini. Vain oma mies tietää tästä.
Haikailen edelleen ensirakkauteni perään ja elättelen toiveita jos meistä joskus voisi vielä tulla jotain. Tiedän kyllä että ei tule, mutta silti. En rehellisesti usko koskaan löytäväni ketään hänen veroistaan.
Haaveilen seurustelusta lähes äitini ikäisen naisen kanssa.
Olen vahingoniloinen, enkä osaa iloita toisten menestyksestä. Etäisten ihmisten asiat ei hetkauta, mutta jostain syystä olen kateellinen läheisille ihmisille tapahtuvista hyvistä asioista, vaikka vilpittömästi heistä välitänkin eikä mikään heidän onnessaan ole minulta pois. Kaikki läheiseni eivät ole minulle ”kilpailijoita”, ainoastaan suunnilleen saman ikäiset ja samassa elämäntilanteessa olevat. En tietenkään näytä kenellekään miltä minusta tuntuu.
Olen analysoinut, että tämä johtuu omasta lapsuudestani. Lapsuudenkodissani oli monenlaista hävettävää, ja materiaalisesti minulla oli vähemmän kaikkea kuin muilla ikäisilläni. Luulen että tästä johtuen olen todella kilpailuhenkinen ja kateellinen enkä osaa suhtautua hyvin siihen että muutkin saavat hyviä asioita elämässään.
Joitakin ihmisiä suorastaan vihaan, ja toivon heille kaikkea epäonnea ja pahaa. He eivät siis ole ystäviäni, vaan muita ihmisiä jotka omasta tahdosta riippumatta kuuluvat omaan elämään, esim. sukulaisen tai kaverin puoliso, oman puolison sukulainen tms. En näytä näitäkään tunteita kenellekään.
Minulla siis on kaikkea aivan riittävästi nykyään, siitä ei ole kysymys. Työstän asiaa koko ajan, mutta kateuden ja vihan tunteista on todella vaikea päästä eroon.
Minussa on paljon hyvää, mutta tämä on luonteeni pimeä puoli, jota kukaan ei osaa aavistaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Kotini vaikuttaa siistiltä koska siivoan kaiken lojuvan tavaran ylimääräiseen huoneeseen, jota pidän lukittuna. Siellä on kaikkea likaisista pyykeistä synttärilahjaksi saatuihin lahjakortteihin asti jemmassa ja en enää mitenkään pysty järjestämään niitä. Ne vain ovat siellä ja kun on vieraita tulossa kippaan kaiken ylimääräisen sinne. Nykyään huoneessa ei edes mahdu ottamaan kuin muutaman askeleen.
Mä olen monesti toivonut, että löytyis yks ylimääräinen huone juuri tuota varten.
Esitän tyytyväistä tasapainoista ihmistä, jolla on järki päässä asiassa kuin asiassa, mutta kun suljen kotioveni tullessani kotiin, vihaan elämääni, en ole lainkaan onnellinen ja tuskin välittäisin, jos maailma hajoaisi atomeiksi. Minulla ei ole enää minkäänlaista intohimoa tai mitään tavoitteita, kun vimeinen haaveeni kaatui pohjattomaan saamattomuuteeni. Mieheni tosin taitaa nähdä ulkokuoreni lävitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on seksisuhde erittäin tunnettuun julkisuuden henkilöön, joka on mediassa esillä täydellisenä aviomiehenä ja perheenisänä.
Onko se O. Uusivirta?
Minä esitän, että minulla on kaikki asiat tosi hyvin, mutta olen oikeasti masentunut, ahdistunut ja pelkään joutuvani perikatoon. En usko, että voin koskaan saada parisuhdetta hyvän miehen kanssa, jos selviää, millainen oikeasti olen.
En missään nimessä paljasta hänen henkilöllisyyttään.
Ei hätää, Panu Hörkkö paljastaa kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihastunut Janne Katajaan.
Mikä sua vaivaa? Really? Oot varmaan todella nuori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihastunut Janne Katajaan.
Mikä sua vaivaa? Really? Oot varmaan todella nuori.
En :D
Olen pahasti ihastunut lähikaupan kassaan.
Tämä ketju sai minut tajuamaan, miten tylsää elämäni on. Ei minulla oikeasti ole mitään mehukkaita salaisuuksia. Olen tunnollinen, kunnollinen ja vähän paniikkihäiriöinen.
No joo, katson esim. lonkero-hentaita ja animoitua monsterip*rnoa silloin kun ylipäätään katson mitään sellaista. Olen siis nainen. En voi sietää oikeaa p*rnoa oikeilla ihmisillä, se saa oloni kiusaantuneeksi. Nuo animaatiojutut tuntuvat tarpeeksi kaukaisilta ja mielikuvituksellisilta että niitä katsoessa pystyy rentoutumaan. Mitä omituisempaa sitä parempi.
Haluaisin antaa koiran nuolla minua mutta en ole kehdannut tähän asti, hävettäisi liikaa
Olen ulospäin huolehtiva ja rakastava vaimo, mutta kun mies on poissa käyn bdsm-bileissä ja rakastan olla monen miehen alistama
Vierailija kirjoitti:
Kotini vaikuttaa siistiltä koska siivoan kaiken lojuvan tavaran ylimääräiseen huoneeseen, jota pidän lukittuna. Siellä on kaikkea likaisista pyykeistä synttärilahjaksi saatuihin lahjakortteihin asti jemmassa ja en enää mitenkään pysty järjestämään niitä. Ne vain ovat siellä ja kun on vieraita tulossa kippaan kaiken ylimääräisen sinne. Nykyään huoneessa ei edes mahdu ottamaan kuin muutaman askeleen.
Lapsuudenystäväni kodissa oli kokonainen kellarikerros tällainen. Kellarin portailta vaan heitettiin lisää kamaa sinne vuorten päälle :-0
Join kerran humalan keskellä viikkoa ja menin krapulassa työhön
Jarppi2 kirjoitti:
Join kerran humalan keskellä viikkoa ja menin krapulassa työhön
Et taatusti ole ainoa. Moni on töissä humalassa ja toi oli yleistä 70 ja 80 luvuilla.
Olen järkyttävän ihastunut aviomieheni parhaaseen ystävään. Tämä ystävä on itsekin naimisissa.
Tästä en kehtaa puhua edes läheisimmälle ystävälleni.
Sama juttu. Mulla on ylimääräisessä huoneessa vielä kaiken muun lisäksi mehupuristinvehkeet ja kuivuvia näytteitä. Näytteitä on kaapitkin täynnä, kylläkin jo tarpeeksi kuivia varastointiin.