Mikä on sovelias aika erosta esitellä lapsille uusi kumppani?

Olet saattanut lapsia tähän maailmaan, heidän hyvinvointinsa tulee ensin. Tapaile miestä silloin kun lapset ovat isällään.

t. Saman kokenut, nyt lapsi aikuinen ja sekä hän että mies kiittelee minua siitä, että en ole pakottanut heitä tapailemaan toisiaan. Kerran ovat tavanneet ja erosta aikaa viisi vuotta.

Muita mielipiteitä?

Voihan uusperhejuttu olla ihan toimivakin. Haluaisin jossain vaiheessa asua hänen kanssaan. Lasten ehdoilla tietysti, mutta mielestäni tuollainen "tapaile kun lapset eivät ole siellä" on vähän outoa.

Oikea vastaushan on että sitten kun lapset on aikuisia.

No joo, 2kk on ainakin ihan liian lyhyt aika. Puoli vuotta nyt ainakin, on mun mielipide.

Ainakin vuosi.

no huhhuh... mun lapsi tapas mun rakastajan jo ennen kuin miehen kanssa erottiin. Nyt ollaan asuttu yhdessä jo reilu vuosi ja mun uusi puoliso on lapselle tärkeä ja toisin päin. Ja tulee olemaan tulevaisuudessakin vaikka erottaisiin uuden puolison kanssa.... ihmissuhteita ei tavitse katkoa vaikka ero tulisikin...

Olen aika samassa tilanteessa kanssasi, tosin olen tavannut uuden miehen vasta eroni jälkeen. Tätä asiaa kovasti pyörittänyt. Mutta olen päätynyt siihen että nyt ainakin puoli vuotta tapaan miestä kun lapset isällään. Ollaan myös uuden mieheni kanssa juteltu, että suhteen täytyy olla vahvalla pohjalla. En halua enää lasten kokevan uutta pettymystä kun äiti eroaa, jos kiintysivätkin uuteen kumppaniin, minkä uskoisin ja luotankin jokus tapahtuvan. Lisäksi on hyvä selvittää, että uudella kumppanillakin on vastuu ja järki asiassa, ei ole heti poistumassa kun perhe-elämä alkaisi käydä raskaaksi.. Jos ei asiasta ole varmuutta on parempi olla esittelemättä lapsille. Toisaalta en mä sitäkään ajatusmallia ymmärrä, johan se olisi kuin valehtelisi omille lapsilleen, eiköhän lapsetkin kuitenkin halua että vanhemmat ovat onnellisia.

Muutama kuukausi riittää, toki ehkä niin että alussa vedettä rauhallista linjaa. eli niin että uusi mies ei heti ole kuin kotonaan, ole aina yötä ja kulje kalsareillaan pitkin huushollia. Vähän niinkin että mies tulee teille niinkuin kylään ja tutustuu siinä lapsiin. pikku hiljaa siis.... Riippuu tietty lasten iästä, isommat lapset varsinkin tajuaa hyvin äkkiä mistä on kyse.

On niin outo tilanne, ettei kokemusta. Me olimme eronneet lapsen isän kanssa kaksi vuotta aiemmin, kun löysin uuden miehen. Tapailimme useita kuukausia, hän kävi meillä alkuun vain, kun lapsi ei ollut kotona. Jossain vaiheessa annoin ns. luvan käydä lapsen kotona ollessa mm. kahvilla tai leffaa kahtomassa. Yöksi en antanut jäädä. Eikä lapsen nähden hellyyden osoituksia. Halusin olla varma, että jutusta tulee jotain, ettei lapsi kiinny ja sitten sure, jos juttu ei toimikaan. Mutta erona tietysti se, että lapseni oli vasta neljä vuotias, kun uuden miehen tapasin.

Minä olen vuoden tapaillut uutta miestä ja vielä ei olla lapsia sotkettu kuvioihin, tosin haaveissa on ja asiasta keskusteltu, pikku hiljaa edetty.

Muistan kuinka itse 7-vuotiaana en öisin saanut kunnolla nukutuksi kun äiti sekstaili uuden miehensä kanssa viereisessä huoneessa. Isän oli heittänyt pihalle kuukautta aiemmin. Mietin silloin että tälläistäkö elämä on aikuisena, petetään jätetään ja eikun uusi kuvioihin peittoa heiluttamaan. Oli se ällöä silloin.

Vaimon siskolla 3-6 vuotiaat (3kpl) lapset näkivät rakastajan ensi kerran kun tämä pumppasi vaimon siskoa olohuoneessa aamuyöstä kun heidän oli pitänyt vaan "jutella".

Tuo oli liian nopsaa - kaks noista on vieläkin vähän traumoissa miehistä ja kolmas valmistui juuri amk:sta. Eli pitkään kestää...

Mun veli eli vastaavassa tilanteessa viitisentoista vuotta käymällä vähän naisissa, tuo oli lasten kannalta paljon parempi tapa. Eivät huomanneet mitään.

Aikuisten kannalta ajatellen molemmat olivat yhtä huonoja tapoja, vaimon siskolla ja tuolla humppapumpulla meni poikki n. kahden kuukauden kotileikin jälkeen mutta toki ennättivät lisääntyä sinä aikana, velipojan viidentoista vuoden platooninen suhdekaan ei ihan loppuun asti riittänyt.

Paras olisi kun on suu säkkiä myöden ja valitsee heti alussa silleen mieluisen minkä kanssa voi elää, tehdä lapset ja nauttia vanhuudestakin ihan yhdessä.

Noin 2 - 8 vuotta, lapset ovat ehtineet kasvaa henkisesti ja fyysisesti, sekä totuttautua uuteen elämänmuotoon. Osaavat paremmin vastaanottaa uutta muutosta.

Ehkä tuohon ei ole oikeaa vastausta. mutta typerältä kuulostaa sekin, että "sitten kun lapset ovat aikuisia" ihan oikeesti, what a fuck?!?!? Tietysti joku voi niin tehdä, jos haluaa ja siihen pystyy, käytännössä se tarkoittaisi kuitenkin sitä, ettet ennen sitä voi edes tapailla miestä/miehiä, koska sehän olisi myös väärin lapsia kohtaa, se salailu. Ja missä välissä tapaisitte, koska olet kiinni lapsissa 24/7 =)

Tottakai pitää ajatella lapsia, ja asettaa heidän tarpeet etusijalle, mutta pitää ajatella myös itseäänkin, esittelyyn on kuitenkin vielä liian aikaista.

Sanon ap, että sitten, kun olet varma, että tämä uusi suhde on pysyvä ja uskotte molemmat siihen, että olette loppuelämän yhdessä. Jos koet uuden suhteesi vähääkään epävarmaksi, niin en esittelisi. Mutta odotathan nyt vielä muutaman kuukauden.

PS. Toiset lapset kärsivät vanhempien erosta vuosienkin jälkeen, toiset eivät kärsi ollenkaan. kaikki on tapauskohtaista! Ei tähän asiaan ole yhtä totuutta.

No sitten, kun lapset ovat päässeet yli erosta. Kauan se sitten kestää? Sanotaan, että se kestää vuoden. Ainakin meidän lapsilla se kesti.

Tilanteet on niin yksilöllisiä, ettei kukaan voi antaa mitään täsmäaikataulua tuollaiseen. Minäkin kerron vain oman kokemukseni. Erosimme 2006. Alkuun en halunnut miehiä nähdäkään, sittemmin tapailin muutamaa jonkun kerran, kun lapset olivat toisaalla. 1,5 vuotta sitten tapasin ihanan miehen, jonka kanssa tutustuimme puolisen vuotta ilman, että lapset olivat kuvioissa. Kun siltä tuntui, esittelimme lapset, minun ja hänen, ja sittemmin olemme koko porukalla viettäneet aikaa ja tutustuneet. Kummallakin on oma koti ja niin tulee olemaan vielä pitkään.

Se on hienoa, että on näitä uusperheuskovaisia. Minähän sillä elän, kun seitsemänkymppiset terapiassani pohtivat vanhempien eron ja uusperheen traumoja kuudenkymmenen vuoden takaa ja jotka vaikuttavat heidän elämäänsä konkreettisesti vielä tänäkin päivänä mm. perintö- ja omaishoitoasioina.

Samalla tavalla uuden suhteen voi esitellä kuin muutkin ystävät. Ei kai sitä tarvitse hehkuttaa, että tämä on nyt sitten äidin/isän uusi ja teidän uusi isä/äitipuoli. Yhteenmuuttamisella en pitäisi kiirettä.

Ehkä muutaman vuoden päästä esittelisin. Mutta saman katon alle en usko muuttavani kenenkään kanssa ennen kuin lapsi on omillaan. En usko uusperheen palvelevan lapsen etua missään tilanteessa ja aikuiset ihmiset voivat olla suhteessa ilman yhdessä asumistakin.

Ketjun aloittaja, voisitko hieman asettua lasten asemaan ja katsoa tätä lasten silmin? Itse olet tehnyt eroa 3 vuotta, lapset vasta kaksi kuukautta! Ei lapset ole potenut sinun kylmää avioliittoasi vaan heillä on ollut perhe, jossa äiti ja isä ja nyt sitä ei ole. Anna lapsille aikaa sopeutua tilanteeseen! Jos  olet jaksanut kole vuottaa jo salaelämää rakastajasi kanssa niin ei vuosi pari enää tee pahaa.

Ero on aina traumaattinen kokemus lapselle. Kaverini erosi ja heti oli uusi mies kuvioissa ja hehkuttaa kuinka lapset sopeutuvat niin hyvin ja luontevasti. Ulkoisesti kyllä niin mutta jos vaivautuisi lastensa kanssa hieman tosissaan juttelemaan niin huomaisi kuinka pieneen sieluun sattuu.

Vähintään puolivuotta- vuoden odottaisin. Ja silloinkin esittelisin uuden miehen ihan vaan kaverina aluksi. Uusperhettä ei todellakaan kannata perustaa liian nopeasti ja erityisesti silloin kun erosta on vasta vähän aikaa.