Työkaveri kehuu lastaan huippulahjakkaaksi
Miten suhtautuisit siihen että (työ)kaverisi kertoisi iloisena, että hänen lastaan on kehuttu huippulahjakkaaksi jossain harrastuksessa ja kertoisi miten upeasti lapsi on taidoissaan edennyt?
Työkaverini nimittäin teki näin ja ajattelin että VAU, hienoa hänen lapselleen. Syytäkin äidin olla ylpeä!
Samanaikaisesti kuitenkin ajattelin, että en kehtaisi itse kehua lastani noin vaikka haluaisin, koska pelkäisin mitä muut ajattelevat minusta. Mieluummin melkeinpä vähättelen lapseni taitoja, vaikka hänetkin on rankattu "huippulahjakkaaksi" harrastuksessaan. Olenko nyt ihan vanhanaikainen kynttilän vakan alle piilottaja?
Kommentit (31)
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 18:19"]
Olenko nyt ihan vanhanaikainen kynttilän vakan alle piilottaja?
[/quote]Taisit itse vastata jo itsellesi.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 18:33"]
Olet, toivottavasti sanoit sen WAU etkä vain ajatellut.
[/quote]
Kyllä sanoin!
Täälläkin usein valitetaan kun äidit kertovat "ihmelapsistaan", niin milloin sitä saa kehua ja milloin ei?
ap
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 19:20"][quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 18:33"]
Olet, toivottavasti sanoit sen WAU etkä vain ajatellut.
[/quote]
Kyllä sanoin!
Täälläkin usein valitetaan kun äidit kertovat "ihmelapsistaan", niin milloin sitä saa kehua ja milloin ei?
ap
[/quote]
No kehu kun siltä tuntuu. Mitä väliä mitä joku av-mamma ajattelee...
Minusta ystävyys- tai tuttavuussuhteiden käyttäminen oman lapsena kehumiseen on vajaamielistä. Ikään kuin kehuisi itseään. Minulla on poikkeuksellisen älykäs lapsi ja aina toisen kehuessa omaansa on kiusaantunut olo. Tuntisin itseni pöljäksi jos toisin joka välissä esiin kuin ihmeellinen tyttäreni on. Kehuminen tavallaan lähtee siitä lähtökohdasta, ettei toisen lapsi ole yhtä fiksu, lahjakas jne. sekä siitä, että juuri se piirre on lapsessa merkillepantavaa. Nämä vanhemmat sitten kehuvatkin joka välissä milloin mistäkin asiasta joka monelle muulle on itsestäänselvyys eikä kehumisen aihe. Harvemmin kuitenkaan siitä, kuinka mukava lapsi on tai kuinka hyvää seuraa hän on. Suoristuskeskeisyys johtaa tähän ja tämäkin on vain yksi yhteiskunnan sairastumisen oire.
Olen opettaja ja ne oppilaat, joiden vanhemmat uskaltavat olla ylpeitä lapsistaan ovat paljon tasapainoisempia, rauhallisempia ja paremmalla itseluottamuksella varustettuja kuin vaatimattomien vanhempien lapset. Lapsia ei voi koskaan kehua liikaa. Aika pieni pitää ihmisen olla, että tulee toisen lapselle kateelliseksi.
Onneksi minun ei tarvitse, tyttäreni putkahtaa aina välillä mediaan. Ja kun kaverit sitten linkittävät seinälleni näitä juttuja, muutkin näkevät. Kehun häntä kyllä ihan kasvokkain mutta en jotenkin osaa lesoilla jostakin sellaisesta johon minulla ei ole osaa eikä arpaa. Tyttärenihän sen työn on tehnyt.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 19:32"]
Olen opettaja ja ne oppilaat, joiden vanhemmat uskaltavat olla ylpeitä lapsistaan ovat paljon tasapainoisempia, rauhallisempia ja paremmalla itseluottamuksella varustettuja kuin vaatimattomien vanhempien lapset. Lapsia ei voi koskaan kehua liikaa. Aika pieni pitää ihmisen olla, että tulee toisen lapselle kateelliseksi.
[/quote]Tottahan sitä omaa lastaan kehuu. Kyse ei olekaan siitä. Vaan siitä, että kehuskelee lastaan toiselle aikuiselle. On myös tutkittu, että lapsen kehuminen suorituksista voi olla vahingollistakin lapsen kehitykselle. Lasta tulisi kehua yrittämisestä. Lapsi tuntee itsensä tällöin arvostetuksi omana itsenään eikä suoritustensa perusteella.
Olet vanhanaikainen. Mutta niin olen minäkin. Omassa ystävä- ja tuttavapiirissä on pilvin pimein lapsia jotka ovat huippulahjakkaita joko koulussa tai harrastuksessaan, etevimmät ja ihmeellisimmät loistavat molemmissa :). En itse kehtaisi hehkuttaa omia lapsiani noin enkä usko että kovin moni haluaa edes kuunnella.
Nro 9 osui naulan kantaan. Minäkin kehun lapsiani päivittäin, milloin pienemmistä milloin isommista jutuista mutta en hehkuta ystävilleni.
Kehun lapsiani, miestäni, ystäviäni, tuttaviani, toisinaan itseänikin. Ei ole keneltäkän pois.
Toisinaan sattuu kuitenkin ihan yksinkertaisesti niin, että nämä huippulahjakkaan lapsen vanhemmat (yleensä äiti) ovat sokeita näkemään tosellisuutta. Lasten valmentajana olen huomannut sen ihan konkreettisesti sen tuhannen kertaa. Ihmelapsi ei ole yhtään sen kummempi kuin muutkaan joukkueen lapsista, muuten kuin sen äidin mielestä.
Montakertaa se ihmelapsi ei ole saanut kentällä ollessaan mitään aikaiseksi, kuitenkin nämä äidit näkevät sen kullan-nuppunsa olleen koko joukkueen avainpelaaja jota ilman koko joukkuetta ei olisi.
Jotenkin säälittää näiden lasten puolesta, varmasti monta kertaa tuntevat suurta myötähäpeää kun kuuntelee äitinsä kehuvan itseään kaikille.
Itsellä on tuollainen työkaveri, mutta olen huomannut hänet paskanpuhujaksi. Aika tuntuu kultaavan muistot. Lakkiaisia ennen harmitteli miten huippulahjakkaan lapsen kirjoitukset oli menny pekin alle harmittavien sattumusten vuoksi, mutta vuosi vuodelta niitä kirjoitettuja älliä tulee juttuihin lisää, mutta silti ei tule opiskelupaikkaa ja lapsi näyttää jäävän yo-kauppa-apulaiseksi.
Pudota se maan pinnalle ja kysy montako musiikkiteosta hänen äpäränsä on säveltänyt tmv. Mozart esim. aloitti säveltämään muistaakseni 5-vuotiaana.
Huippulahjakkuus on meinaan aika 'kovasti' sanottu. Se on jotakin paljon enemmän kuin lahjakas. Huippulahjakkuus viittaa mielestäni kansainvälisen tason erikoisuuteen. Kuka osaa nimetä viimeisimmän suomalaisen huippulahjakkuuden jollakin saralla? Minulle ei tule ketään mieleen.
Minusta olisi ollut ihan kivaa jos äitini olisi kehunut minua muillekin... Jos esimerkiksi olisin jotenkin saanut tietää että ei olekaan ihan tavallista että 3v. oppii lukemaan itsekseen, ehkä en olisi nolannut itseäni kerhossa kun oletin että kaikki muutkin osaavat lukea...
Tai jos joku kehui minua nätiksi, niin olisi ollut ihan kivaa jos äiti olisi edes kiittnäyt eikä sanonut jtn tyyliin "no ei siitä ikinä mitään missiä tule". Sain kuulla ihan tarpeeksi koulussa miten ruma ja tyhmä olin.
Mita ihmeen vikaa on lapsensa kehumisessa, antakaa kehua ja kehukaa itsekin. Ei ihme kun suomalaisilla on niin huono itsetunto kun mistaan ei koskaan saa positiivista palautetta. Ei kehumisessa ole mitaan havettavaa ja kuinka vaikeata on sanoa kehujalle "aikun hienoa, oot varmasti ylpea"?
Ai niin, eihan Suomessa saa olla ylpea mistaan, vahatella pitaa, se on oikein.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 19:32"]
Olen opettaja ja ne oppilaat, joiden vanhemmat uskaltavat olla ylpeitä lapsistaan ovat paljon tasapainoisempia, rauhallisempia ja paremmalla itseluottamuksella varustettuja kuin vaatimattomien vanhempien lapset. Lapsia ei voi koskaan kehua liikaa. Aika pieni pitää ihmisen olla, että tulee toisen lapselle kateelliseksi.
[/quote]
Tottakai lasta pitää kehua hänelle itselleen mutta tuo työkavereille kehuminen on niin naurettavaa. Eihän se lapsi ole siinä edes paikalla.
Sanokaapa rehellisesti, kiinnostaako teitä oikeasti jos työkaverinne kehuu koko ajan lastaan tai ylipäätään koko ajan puhuu hänestä? Sori vaan, ei kiinnosta. Toiset vain kohteliaisuuttaan jaksavat kuunnella.
Ei ole ollenkaan vaikea sanoa "ai kun hienoa, onpa hän etevä" tms. mutta tympii kuunnella ainaista kehumista. Mulla on ystävä jonka jokainen lapsi on erittäin lahjakas... Tähän kuuluu myös se ettei koskaan sanota mitään kivaa muiden lapsista.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 20:05"]Minusta olisi ollut ihan kivaa jos äitini olisi kehunut minua muillekin... Jos esimerkiksi olisin jotenkin saanut tietää että ei olekaan ihan tavallista että 3v. oppii lukemaan itsekseen, ehkä en olisi nolannut itseäni kerhossa kun oletin että kaikki muutkin osaavat lukea...
Tai jos joku kehui minua nätiksi, niin olisi ollut ihan kivaa jos äiti olisi edes kiittnäyt eikä sanonut jtn tyyliin "no ei siitä ikinä mitään missiä tule". Sain kuulla ihan tarpeeksi koulussa miten ruma ja tyhmä olin.
[/quote] ai, onko 3 vuotiiana lukemaan oppiminen sellainen juttu, että pitäisi kehua työkavetreillekin. Eipä ole tullut mieleen :-)
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 19:32"]
Olen opettaja ja ne oppilaat, joiden vanhemmat uskaltavat olla ylpeitä lapsistaan ovat paljon tasapainoisempia, rauhallisempia ja paremmalla itseluottamuksella varustettuja kuin vaatimattomien vanhempien lapset. Lapsia ei voi koskaan kehua liikaa. Aika pieni pitää ihmisen olla, että tulee toisen lapselle kateelliseksi.
[/quote]
Siinäpä taas loistava ope. Kuulut varmaan niihin, jotka pokkuroivat ns. parempien vanhempien edessä ja lellit näiden lapsia.
Et voi olla niin tyhmä, että et ymmärtänyt ap:n pointtia, ethän?
Jos nyt kuitenkin olet, niin tässä selkokielellä. Ap:ta ja montaa muutakin ottaa päähän (ja tulee muuten vaivautunut olokin) kun töissä kehutaan lasta joka on autuaan tietämätön koko touhusta. Eikä työkaveritkaan edes tunne koko lasta. Kehutko sinäkin opettajien huoneessa omiasi?
Me sinun mielestä "vaatimattomat" olemme niin fiksuja, ettei meidän tarvitse sepitellä puolitutuille vaan me keskitymme kehumiseen ihan perhepiirissä.
Olet, toivottavasti sanoit sen WAU etkä vain ajatellut. Ole joskus rohkea, ja kerro omasta ihmelapsestasi...