Miten kateutesi ilmenee?
Millä tavalla käyttäydyt sellaisen ihmisen seurassa jolle olet kateellinen jostain?
Kommentit (18)
Taidan käyttäytyä ylimielisesti. Nostan itteeni ja vähättelen kateudenkohdettani.
Lähinnä minua itseäni ahdistaa bestisten ihanat elämät (kodit, matkat...). Yritän piilottaa tunteeni, mutta kyllähän se ahistaa. Olin aikoinani porukan menestynein koulussa ja kaikki muutenkin ok, mutta kun asiat eivät vain aina suju niin kuin toivoisi. Pari konkurssia, rakkaan kodin myyminen, ahistus!
Yritän lohduttaa itseäni ja ajatella ettei kaikki varmasti ole niin hyvin kuin luulisi. Ainakin minulla on sievät ja fiksut lapset ja ihana aviomies, jota rakastan. Mut juu, olen silti super kateellinen erityisesti kodeista :(
Itse en ole kateellinen kenellekään, sillä olen tyytyväinen itseeni. mutta minulle kateelliset ovat usein ilkeitä ja vähätteleviä, aika läpinäkyvällä tavalla. Joskus myös hiljenevät ja vaihtavat puheenaihetta, jos puhutaan jostain minulle edullisesta asiasta. Olen tottunut, vaikka eihän se kivaa ole.
En ole negatiivisessa mielessä kenellekään kateellinen, olen iloinen toisten puolesta, mutta toki käy mielessä että olisi ihanaa kun itselläkin olisi jotain vastavaa. Yhdellä entisellä koulukaverilla on elämä aika hyvin mallillaan, mutta tiedän että omat murheet ja stressinaiheet hänelläkin on, hän on todellinen tarmonpesä, mutta kyllä niin kiireinen elämä täytyy häntäkin joskus verottaa, eikä kaikki mene aina suunnitelmien mukaan. Hän on tehnyt todella paljon aina töitä menestyksensä eteen, ja tiedän että minusta ei siihen olisi ollut, eikä olisi vaikka heti alkaisin yrittämään, joten suon hänelle ja hänen perheelleen täydestä sydämestä sen mitä heillä on. Minulla on oma elämäni jonka olen itselleni rakentanut, ja minulla on omat haaveeni.
Minulla on pieniä haaveita joiden toivon toteutuvan, ja tietysti haaveilen myös lottovoitosta, sitten voisin tehdä ihan mitä vaan.
En käsitä ihmisiä jotka ovat kateellisia niin että haluaisivat toiselta jotain pois, ja itselleen sen minkä toinen menettäisi.
4:n jatkaa...
Yleensä en halua edes ajatella asiaa, varsinkaan täällä kaupungin ankeassa vuokra-asunnossa, joka oli pakon edessä ainut vapaa ja riittävän tilava. Vuokran hinnalla maksaisi hyvin omaakin, mutta minkäs teet.
Täytyy myöntää, että kateus oli yksi syy jättäytyä yhteisistä pikkujouluista. Ystäväni perheellä on uusi ihana koti ja tuntui liian raskaalta treffata ja lähteä ihastelemaan. Kaikki uudet huonekalut ja kauniit huoneet. Tiedän että pienelläkin rahalla voi saada kaunista, mutta nämä nykyiset puitteet eivät vain houkuta.
Yritän kavereilla käydessä etsiä vikoja ympäriltä, mutta kaikki näyttää vaan niin täydelliseltä. Pienikin ryppy täydellisyydessä ilahduttaa minua, mutta omaa tilannettani en toivoisi kelleen! Tämä vuosien piina ja HÄPEÄ. Tuntuu että kyllähän ne varmaan keskenään ovat puhuneet meistä, itse en pysty tilanteesta heille kertomaan. En usko että heidän järkevät (hie,an naivitkin)
7 jatkaa, mun tädillä ja sedällä on itse rakennettu kiva mökki järven rannalla, ja kun siellä käytiin mies sanoi että on se hyvä että ei ole kateellinen luonne :)
Minä kävin sitten isommalla naisporukalla yhden naisen hienolla mökillä, joka oli vielä hienompi kuin tädin, ja tämä emäntä oli kyllä ihan fyysistä työtä tehnyt paljon sen eteen, kantanut kiviä ja reunustanut kaikki polut molemmin puolin ym. Ja siinä tuli kyllä itsekin tokaistua samoin kuin mies, että on se hyvä kun ei ole kateellinen luonne :) Emäntä otti sen kyllä kohteliasuutena. Minä kunnioitan ihmisiä jotka kovalla työllä saavat itselleen kaikkea kivaa, se on itsellekin inspiroivaa, voi haaveilla että jos minäkin tästä sitten kun asiat paranee.
Yleensä sanon suoraan, että olen kateellinen. Minun on helppo lausua toisille muutenkin kohteliaisuuksia. Voin ihan hyvin sanoa, että "Eikä! Olen niin kateellinen sinulle, minäkin haluaisin. Ihanaa!!". Tai muuta samanlaista.
7 tosi kiva, mutta se ei ollut ketjun aihe :)
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 23:27"]

[/quote]
Tiedän. Mutta ei ihmisten pitäisi koskaan olla kateellisia toisille, pahansuovasti, se on todella alhaista. Ja vielä pitäisi jotenkin erilailla käyttäytyä niiden kateuden kohteiden edessä, ihan kuin he olisivat tahallaan menestyneet kateellisten kiusaksi.
No eihän kateuden tunteelle mitään voi, kuten ei muillekaan tunteille. Parasta vain myöntää se ja käsitellä asia, ei tule mitään patoumia.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 23:25"]
7 jatkaa, mun tädillä ja sedällä on itse rakennettu kiva mökki järven rannalla, ja kun siellä käytiin mies sanoi että on se hyvä että ei ole kateellinen luonne :)
Minä kävin sitten isommalla naisporukalla yhden naisen hienolla mökillä, joka oli vielä hienompi kuin tädin, ja tämä emäntä oli kyllä ihan fyysistä työtä tehnyt paljon sen eteen, kantanut kiviä ja reunustanut kaikki polut molemmin puolin ym. Ja siinä tuli kyllä itsekin tokaistua samoin kuin mies, että on se hyvä kun ei ole kateellinen luonne :) Emäntä otti sen kyllä kohteliasuutena. Minä kunnioitan ihmisiä jotka kovalla työllä saavat itselleen kaikkea kivaa, se on itsellekin inspiroivaa, voi haaveilla että jos minäkin tästä sitten kun asiat paranee.
[/quote]
7, kirjoituksistasi paistaa kateus. "Mies kävi ja sanoi" ja "sitten minäkin kävin ja sanoin samoin"
Olet kade, et myönnä sitä, ja vedät miehesi mukaan.
Mikä olisi miehesi vastaus ap:n aloitukseen?
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 23:25"]7 jatkaa, mun tädillä ja sedällä on itse rakennettu kiva mökki järven rannalla, ja kun siellä käytiin mies sanoi että on se hyvä että ei ole kateellinen luonne :)
Minä kävin sitten isommalla naisporukalla yhden naisen hienolla mökillä, joka oli vielä hienompi kuin tädin, ja tämä emäntä oli kyllä ihan fyysistä työtä tehnyt paljon sen eteen, kantanut kiviä ja reunustanut kaikki polut molemmin puolin ym. Ja siinä tuli kyllä itsekin tokaistua samoin kuin mies, että on se hyvä kun ei ole kateellinen luonne :) Emäntä otti sen kyllä kohteliasuutena. Minä kunnioitan ihmisiä jotka kovalla työllä saavat itselleen kaikkea kivaa, se on itsellekin inspiroivaa, voi haaveilla että jos minäkin tästä sitten kun asiat paranee.
[/quote]Tää oli ihana ja hauska! :D
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 23:31"]
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 23:27"]
7 tosi kiva, mutta se ei ollut ketjun aihe :)
[/quote]
Tiedän. Mutta ei ihmisten pitäisi koskaan olla kateellisia toisille, pahansuovasti, se on todella alhaista. Ja vielä pitäisi jotenkin erilailla käyttäytyä niiden kateuden kohteiden edessä, ihan kuin he olisivat tahallaan menestyneet kateellisten kiusaksi.
[/quote]
Ihme jeesustelua. Ei kateus aina tarkoita sitä, että haluaisi toiselle pahaa.
10:llä hyvä asenne
Siten, että sanon kateuden kohteelle ihailevalla äänellä: "Hitsi mä olen sulle tuosta kateellinen!"
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 23:39"][quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 23:25"]
7 jatkaa, mun tädillä ja sedällä on itse rakennettu kiva mökki järven rannalla, ja kun siellä käytiin mies sanoi että on se hyvä että ei ole kateellinen luonne :)
Minä kävin sitten isommalla naisporukalla yhden naisen hienolla mökillä, joka oli vielä hienompi kuin tädin, ja tämä emäntä oli kyllä ihan fyysistä työtä tehnyt paljon sen eteen, kantanut kiviä ja reunustanut kaikki polut molemmin puolin ym. Ja siinä tuli kyllä itsekin tokaistua samoin kuin mies, että on se hyvä kun ei ole kateellinen luonne :) Emäntä otti sen kyllä kohteliasuutena. Minä kunnioitan ihmisiä jotka kovalla työllä saavat itselleen kaikkea kivaa, se on itsellekin inspiroivaa, voi haaveilla että jos minäkin tästä sitten kun asiat paranee.
[/quote]
7, kirjoituksistasi paistaa kateus. "Mies kävi ja sanoi" ja "sitten minäkin kävin ja sanoin samoin"
Olet kade, et myönnä sitä, ja vedät miehesi mukaan.
Mikä olisi miehesi vastaus ap:n aloitukseen?
[/quoteMä ymmärsin sen niin, että kirjoittaja myöntää olevansa vähän kade, mutta on kuitenkin iloinen toisen puolesta! Mitä pahaa siinä on?!
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 23:39"]
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 23:25"]
7 jatkaa, mun tädillä ja sedällä on itse rakennettu kiva mökki järven rannalla, ja kun siellä käytiin mies sanoi että on se hyvä että ei ole kateellinen luonne :)
Minä kävin sitten isommalla naisporukalla yhden naisen hienolla mökillä, joka oli vielä hienompi kuin tädin, ja tämä emäntä oli kyllä ihan fyysistä työtä tehnyt paljon sen eteen, kantanut kiviä ja reunustanut kaikki polut molemmin puolin ym. Ja siinä tuli kyllä itsekin tokaistua samoin kuin mies, että on se hyvä kun ei ole kateellinen luonne :) Emäntä otti sen kyllä kohteliasuutena. Minä kunnioitan ihmisiä jotka kovalla työllä saavat itselleen kaikkea kivaa, se on itsellekin inspiroivaa, voi haaveilla että jos minäkin tästä sitten kun asiat paranee.
[/quote]
7, kirjoituksistasi paistaa kateus. "Mies kävi ja sanoi" ja "sitten minäkin kävin ja sanoin samoin"
Olet kade, et myönnä sitä, ja vedät miehesi mukaan.
Mikä olisi miehesi vastaus ap:n aloitukseen?
[/quote]
En usko että mun mies on kenellekään kateellinen ihan oikeasti. Me ollaan molemmat nähty elämää niin paljon siltä nurjalta puoleltakin, että me ollaan meidän elämään tyytyväisiä, ei olla rahan perään. En minä ole vetänyt kyllä miestä yhtään mihinkään kateuteen, mies on huumorimiehiä ja sanoi sen kyllä puoliksi leikillään, tarkoittaen että jos olisi kateellinen luonne, niin siinä paikassa olisi mistä olla kateellinen.
Jos minä saisin lotossa miljoonia, tai edes yhden miljoonan, jakaisin sen sukulaisten ja vähän ystävienkin kesken. Kun meillä itsellä olisi velat maksettuna, ja vähän lapsille säästössä, ei muuta tarvisi. Parasta rikkaudessa olisi se että mies voisi jäädä jo töistä pois.
Itse en ole ollut edes kertaakaan elämässäni lentokoneessa, enkä ole kateellinen niille jotka matkustelevat. Minä haluaisin mennä puutarhamatkalle Englantiin, mutta ne maksaa todella paljon. Sen matkan ostaisin jos rikastuisin, tosin voi olla että en uskaltaisikaan mennä lentokoneeseen kun lähtö koittaisi.
Rakastan kukkia, ja laitan omaa puutarhaa, se että itse laitan sitä on minulle paljon tärkeämpää kuin se, että onko naapurilla hieno puutarha. Minä ihailen toisten puutarhoja ja otan niistä ideoita itselleni joita voin sitten soveltaa ehkä omassa pihassa.
Kateus ja muukin negatiivisuus on hyvin vahingollista itselle, eikä sellaisia tunteita ole hyvä hautoa, pitää päästää irti, ja olla kiitollinen siitä mitä itsellä on, aina on joku jolla on vähemmän kuin sinulla, ja voi olla sinulle kateellinen, esim. terveet lapset.
7
Ap jatkaa: Teen siitä leikkiä tai ignoraan.