Kuka voi sanoa olevansa onnellinen?

On oma koti, oma työ, oma rakas lapsi, kaikki hyvin. Ystäviä on. Ainut mikä puuttuu niin on tyttöystävä mutta ehkä hänkin vielä joskus löytyy.

Jos perheeseen mahtuu parantumatonta sairautta ja kuolemaa, kyse on vain väärästä asenteesta, jos ei ole onnellinen?

Onni on asenne.

Jos lakkaisit vertaamasta itseäsi toisiin voisit ehkä olla onnellisempi?



Itse ainakin koitan tehdä arkeni semmoseksi että siinä viihdyn minä ja koko perheeni. Mitä hiton väliä sillä on jos naapurini on rikkaampia tai työkaverini on näppärämpiä? Tollasella ASENTEELLA ei paljoa tulla onnelliseksi.

Tulin just lenkiltä, kolmas raskaus menossa ja tää on eka kerta kun jaksan harrastaa liikuntaa. Se tekee mut onnelliseksi.

Ei mun tartte ajatella että kiva kun jaksan hengittää! Se vaan tapahtuu. Teen asioita jokka see mut ja toiset ilosiksi. Ei semmonen kilpailu tee ketään onnelliseksi! Ehkä joku tuttusi on sulle jostain kade?



Aina ei tartte olla nopein, kaunein tai viisain.



13

mutta kun ei aina jaksaisi olla onnellinen vain siitä, että on hengissä

tai että ei nyt ole enää tämän huonommin. Olisi kiva iloita joskus siitä,että asiat ovat hyvin tai edes suurinpiirtein samoin kuin muilla tutuilla.

Kun itselläni oli joku vuosi sitten paljon isoja vastoinkäymisiä peräkkäin ja limittäin ja lomittain, ainoa toivomukseni oli, että saisi hetken hengähtää ennen seuraavaa moukariniskua. Ei sitä suureksi onnentunteeksi voinut kutsua, selviytymistaisteluksi paremminkin. Pitkään unelmoin vain tavallisesta arjesta ja tavallisen kokoisista vastoinkäymisistä, siis sellaisista, joista tuntisin, että jaksan ne kantaa ja että kaikilla on jotain vastaavia murheita. Nyt kun voimat ovat paljolti palautuneet ja luottamus elämään palautunut, toivon, että saan pitää mahdollisimman pitkään kaiken sen hyvän, mikä on. Enää toivomus ei kuitenkaan ole kuristavaa pelkoa, vaan levollista kiitollisuutta.

Kärsimys totisesti muuttaa ihmistä ja siunaus on siinä, jos se tekee vahvemmaksi, eikä kovemmaksi. Vasta "myrskyn jälkeen" , usein vuosien päästä näkee, mistä kaikesta on selvinnyt ja miten paljon vielä huonommin olisi voinut käydä. Kivun ytimessä ei voi muuta kuin olla ja odottaa hiljaa.

Voimia sinulle!

Ihan samoja ajatuksia ja tuntemuksia. Ilmeisesti myös samantapaisia vastoinkäymisiä.

Mun ei tarvitse verrata omaa elämää (ulkonäköä, miestä, perhettä, omaisuutta) kenenkään muun elämään (ulkonäköön, mieheen, perheeseen, omasuuteen), vaan olen juuri siinä missä mun pitääkin olla ja olen siihen erittäin tyytyväinen.

Viisaita kirjoituksia!



Lukekaa huolella, ja ajatuksella.

mutta useimmissa perheissä ne eivät kyllä kohtaa lapsia ja aviopuolisoa, vaan iäkkäämpiä ihmisiä.

Haluaisitko kertoa mitä sinulle on tapahtunut?

tuntuu vain,että enää ei jaksaisi yhtään isoja vastoinkäymisiä, kun on jo toistakymmentä vuotta elänyt niin, että juuri kun saa itsensä koottua palasista katastrofin jäljiltä, tulee uusi sellainen. Ei mitään pitkiä ajanjaksoja elämässä, jolloin asiat olisi hyvin. Ja oliko se 13, vai kuka kirjoitti,että ei aina tarvitse olla kaunein tai näppärin, sinulla ei ilmeisesti ole ollut kovin suuria vastoinkäymisiä, ja se on hienoa. Meillä, joilla on, ei todellakaan tuollaiset vertailut pyöri mielessä kun elämä on hengissäpysymisen taistelua, todellakin joka päivä pitää jaksaa hengittää. 15