"Minun lapseni on sosiaalinen" - ei hemmetti!

37: tuossa on ehkä yksi pieni osoitus siitä että tällä hetkellä tämä maailma ihannoi ulospäin suuntautuneita, rohkeita ja sosiaalisia ihmisiä. Tällaiset ihmiset nähdään pärjäävinä, menestyjinä ja he saavat ihailua osakseen - niin hyvässä kuin huonossa. Mikä sen parempi palkinto, kun kasvattaja selittelee huonoa käytöstä "vilkkaudella ja sosiaalisuudella". Vaikkei sitä välttämättä palkintona itse ajattelekaan, niin onhan se mieluisampi vaihtoehto kuin torua selkeästi huonoa käytöstä ja puuttua siihen.

Ujot nähdään nykyään ilmeisesti isonakin ongelmana: heidät nähdään sosiaalisesti onnettomina, vetäytyvinä "arkajalkoina" ja "hissukoina", jotka eivät kaikessa arkuudessaan tule pärjäämään kovassa maailmassa. Aasinsilta vaikkapa Amerikan huippumalli haussa - ohjelmaan: ujous ja hiljaisuus ovat olleet selkeästi ne piirteet jotka keräävät eniten moitteita, ja ovat jopa este kisassa etenemiselle. Heissä ei ole "persoonaa", he "eivät erotu edukseen", he eivät tule selviämään kovassa mallimaailmassa. Hassua vain, että kyllä siellä palkintopalleilla istuskelee nimenomaan niitä ujoja, arkoja nuoria naisia. :) Minusta hieno osoitus siitä, että kyllä maailma on kaikessa loistossaan tarjolla heillekin, jotka eivät pidä itsestään meteliä. Se voi vain nykyennakko-odotusten puitteissa olla pikkuisen haastavampaa. 

Syntynyt selviytyjäksi
Julkaistu 17.12.2009 12.53

Pienen pojan syntymäpäivillä 3-vuotias vieras potki 1-vuotiaan vieraan nurkkaan, löi 2-vuo­tiasta päivänsankaria, ja istui muun ajan keräämässä talon lelut itselleen omiin leikkeihinsä. Tämä ei ole ennen kuulumatonta, 3-vuo­tiaalle voi sattua huono päivä. Huomiota he­rätti äidin käytös. Hän ei eleelläkään hillinnyt poikaansa. ”Syntynyt selviytyjäksi” kertoi hänen pieni hymynsä, kun hän katseli pojan mellastusta.

Hän ei varmaankaan ollut huono kasvattaja. Nykyaika vain on hukannut tajun siitä, miten käyttäytyy selviytyjä, ja milloin puhutaan aggressiosta. Kun aloitin luennoijan urani 30-vuotta sitten, koski suurin osa luentopyynnöistä aggressiivisuutta. Kouluissa, päiväkodeissa ja vanhempien illoissa haluttiin kuulla, miten suitsia lapsen aggressiivisuutta ja ohjata hänet sosiaalisen käytöksen poluille. 20 vuoteen en ole enää saanut yhtään tällaista pyyntöä. Ilmeisesti ongelma saatiin silloin hoidettua pois päiväjärjestyksestä ja aggressio hävitettyä.

Ensimmäisistä puistoleikeistä saakka vanhemmilla on huoli lapsen sosiaalisesta kehityksestä. Varsinaisesti ei kuitenkaan kanneta huolta sosiaalisuudesta, vaan siitä, miten lapsi selviää muista lapsista, ettei vain jää alakynteen. Pieni aggressio ei kasvattajia niinkään huoleta, mutta oikea sosiaalinen käytös, toisin sanoen lapsi, joka myöntyy, jättää tilaa toiselle, luovuttaa tälle lelunsa, sen sijaan huolettaa. Merkithän viittaavat luuseriin!

Huoli ei ole vain vanhempien. Pyysin jokin aika sitten opettajiksi ja lastentarhanopettajiksi valmistuvia opiskelijoita lopputentissä kertoman, mikä heidän mielestään on vaikein ja haasteellisin kasvatustehtävä heidän tulevassa työssään. Kukaan ei sanonut, että se olisi aggressiivisuuden, häiriköinnin ja kiusaamisen poiskitkemisen. Lähes poikkeuksetta he kirjoittivat ujojen, hiljaisten ja varautuneiden lasten muodostavan heidän vaikeimman kasvatustehtävänsä. Siis ne lapset, jotka eivät koskaan häiritse muiden oppimisrauhaa, eivät käy käsiksi muihin lapsiin, eivät riko koulun sääntöjä ovat nykykoulun suurin haaste? ”Haasteellisimpia ovat liian empaattiset lapset, koska heillä tulee olemaan myöhemmin vaikeuksia”, kirjoitti eräs opiskelija. Kilpailuyhteiskunnan arvomaailma oli mennyt hyvin perille.

Kun tämä kasvatus sitten tuottaa hedelmää, istumme me aikuiset joukolla alas paheksumaan ja päivittelemään. Huudamme yhteisöllisyyttä apuun ja ihmettelemme, mihin se on kadonnut. Se ei ole kadonnut, vaan se ei ole syntynyt. Yhteisöllisyys tulee kasvattaa ihmiseen, eikä se ole kaikkein yksinkertaisin kasvatustehtävä. Ihminen kun ei ole luonnostaan toisen huomioonottava ja hänen oikeuksiaan kunnioittava. Jos näin olisi, ei heikompien puolustamiseksi tarvittaisi lainsäädäntöä, vaan se hoituisi itsestään. Jos ihminen saa elää ”luontonsa mukaisesti”, tulee käyttöön viidakon laki ja omien oikeuksien valvominen ja puolustaminen hoituvat yhä aggressiivisemmin keinoin. Näin osoittaa tutkimus.

Jokainen vanhempi haluaisi, että hänen lapsensa olisi pärjääjä, ja ellei nyt menestyjä, niin ainakin selviytyjä. Samaan aikaan hän kuitenkin toivoo, että hänen lapsellaan olisi turvanaan yhteisö, jossa ketään ei sorreta, jossa ei jatkuvasti kilpailla, ja joka tukee silloin, kun kilpailussa jääkin rannalle. Hänen lapsensa on se menestyjä, muut saavat muodostaa sen yhteisön. Tämä on kuitenkin mahdoton yhtälö. Ei ihme, jos kaikki ovat lopulta hämmentyneitä ja hukassa.

Liisa Keltikangas-Järvinen
psykologian professori
Helsingin yliopisto

Mitä enemmän tallot muiden varpaille, sitä parempi ihminen olet tällä hetkellä suomessa kasvatusmielessä. Tästähän kirjoitti aikaa päivää sitten joku keltinkangas tai joku, että ennen vanhemmat pelkäsivät että lapsi ei osaa käyttäytyä ja ottaa toisia huomioon, nykyään vanhemmat pelkäävät että lapsi jää jalkoihin ja ei pärjää, ja lapsia kannustetaan röyhkeyteen.

en nyt tarkalleen muista, mutta jotain tuonne päin.

Tuossa Keltikangas-Järvisen pätkelmässä pisti silmään tuo, että ennen niin hyvät piirteet nähdään oikeasti tuon tasoisena ongelmana. 

Otan esiin oman kokemukseni pienessä kasvattajaroolissa (kerho-ohjaajana). Aluksi pelkäsin, että nämä pienimmät, hiljaisimmat ja ujoimmat jäävät jalkoihin, kun porukassa oli paljon näitä äänekkäitä, hyvin esillä olevia ja huomiota kärttäviä lapsia. Ongelma on ollut olematon: he ovat tehneet ja toimineet kuten pyydetään, siivoonneet jälkensä, odottaneet vuoroaan... ja kaiken lisäksi he ovat vapautuneet, kun ovat saaneet osallistua juuri sellaisina kuin ovat, ilman heidän toimiaan määrittävää leimaa.

Nämä enemmän huomiota vaativat lapset ovat olleet isompi ongelma, jonka vuoksi olenkin pelännyt muiden jäävän jalkoihin: he huutavat päälle, he juuri harvoin tekevät pyydettyä, kerhokertojen on mentävä heidän tahtiinsa. Totta kai he ovat parhaimmillaan mukavia, hurmaavia ja eloisia lapsia, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että heidän vuokseen ohjaaminen on selkeästi haastavampaa.

Sanoisin tällä hetkellä, että vaikeinta tässä pienimuotoisessa "kasvattajan" hommassa on se, ettei mene lyömään jo valmiiksi leimaa lapsen otsaan. Nämä vilkkaat, sosiaaliset lapset saavat ojennusta huonosta käytöksestä ilman, että vetäytyy "sosiaalisen" leiman taakse ja laita muita lapsia elämään heidän tahtiinsa. Samalla pitää olla lyömättä ujon leimaa lapsen otsaan ja ohjata häntä siten jo valmiiksi vetäytymään, olemaan arka... kun sitä vähän niin kuin jo ennalta odotetaan. Ilmeisesti olen jossakin määrin onnistunut, kun ne ujoimmatkin siellä kirmaavat kuin pienet kärpät ja nauravat välillä huutonauruakin. :)

Kysyn siis, jos joku haluaa vastata: miksi ujous nähdään suuremman luokan ongelmana?

45:lle:

Hyvä kysymys. Nähdäänkö mörköjä, oletetaanko, että arat lapset ovat kaltoin kohdeltuja?

Eläinten jalostamisessa vältetään arkojen yksilöiden käyttämistä, koska arkuuden tiedetään periytyvän. Ihmismaailmassa sen lähes poikkeuksetta katsotaan olevat ympäristötekijöiden aikaansaannosta.

Tämä ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä, jotta miten onkin niin, että maailman epäsosiaalisimmista vanhemmista putkahtaa maailman sosiaalisimmat, kaverinälkäisimmät lapset, jotka joudutaan kaverinälän takia laittamaan kunnalliseen päivähoitoon, vaikka ainakin toinen vanhemmista olisi kotona. Samalla kuitenkin käytöstavat loistavat poissaolollaan.

Ilmeisesti vanhemmat nykyään haluavat ulkoistaa käytöstapojen opettamisen(kin) yhteiskunnalle.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 13:02"]

[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 11:29"]

Ja näitten samojen lasten äidit ylepänä  joka käänteessä julistavat lapsellaan todetun AD / HD :n - samaan sävyyn kuin joku kertoo lapsensa päässeen Mensan jäseneksi tai kirjoittaneen YO-kokeissa 9 ällää... Nämä äidikin ovat itsekin niin dillejä...

[/quote]

Surullista tässä on se että moni adhd-tapaus on diagnosoitu väärin, Jenkeissä paljastunut että 70% adhd-diagnooseista jo tähän mennessä vääriä. Seuraus: Lapsi saa adhd:lle tarkoitettuja lääkkeitä joka tuo esiin väärät piirteet ja niiden taltuttamiseen saa toisenlaista lääkettä eli käytännössä hänestä tulee ahdistunut JA agressiivinen.

[/quote]

ja linkkiä tähän huuhaahan

Uskon, että monet näistä niin sanotuista adhd tapauksista saataisiin kuriin oikeanlaisella kasvatuksella. Mutta mutta pitkälle kouluikään katsotaan vain sormien läpi ja sanotaan että on vilkas. Vanhempien olisi vaan jo heti 1 vuotiaalle pitänyt laittaa rajat ja opettaa käytöstavat. Tällaisista diagnooseista vain haetaan tekosyy vanhempien huonolle kasvatukselle. Siis osassa tapauksista. Toki niitä oikeitakin adhd ihmisiäkin on.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 11:52"]

Kyllä meidän päiväkodissa ainakin ymmärretään niitä sosiaalisia ja vilkkaita, niitä jotka vetävät lapiolla päähän ja tönivät ja kiusaavat muita. Minun lapseni tykkää leikkiä yksin koska ei halua leikkiä näiden "sosiaalisten" kanssa. On oppinut että päähän tulee jos niiden kanssa on, aina sattuu, siis ihan fyysisesti.

Mielestäni minun lapsellani on tervettä itsesuojeluvaistoa ja ei halua joutua tilanteeseen jossa voi käydä huonosti.

Päiväkoti on sitä mieltä että lapseni ei tule pärjäämään, on liian vetäytyvä. Kumma kyllä kun päiväkodista pääsee, on pihalla erittäin sosiaalinen, on ne omat ystävänsä joiden kanssa leikkii mielellään. jakaa tavaroitaan ja on hyvin puhelias ja leikkii nätisti.

Tämä on kuin punainen vaate päiväkodille koska kyllä jotain vikaa on olatava lasessa joka ei halua leikkiä kaikkien kanssa, niin niiden kiusaajien. Mielestäni lapseni on hyvinkin järkevä. En itsekkään hakeudu seuraan jossa tulee turpaan joka päivä vaan välttelisi. Mitä tekee päiväkoti? EI yhtään mitään, villejä lapsia pitää ymmärtää, ne on niitä pärjääjiä.

[/quote]

Minulla kahden hyvin erilaisen lapsen äitinä taas on kokemus, että päiväkodissakin eri hoitajien suhtautuminen temperamentiltaan erilaisiin lapsiin on hyvin erilainen. Rauhallinen, sopeutuva, ujohko esikoinen on yhden hoitajan mielestä selvästi liian "lälly", eikä saa tältä huomiota, kun ei tohdi sitä riittävän railakkaasti vaatia. Ko. hoitaja suosii selvästi niitä reippaampia lapsia.

Erittäin vilkas, seurallinen ja tomera kuopus taas ärsytti yhtä hoitajaa siihen pisteeseen asti, että joutui vaihtamaan ryhmää, koska hoitajalta tuli lapsesta jatkuvasti korostetun negatiivista palautetta ja hän kohteli lasta epäasiallisesti.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 11:52"]

Kyllä meidän päiväkodissa ainakin ymmärretään niitä sosiaalisia ja vilkkaita, niitä jotka vetävät lapiolla päähän ja tönivät ja kiusaavat muita. Minun lapseni tykkää leikkiä yksin koska ei halua leikkiä näiden "sosiaalisten" kanssa. On oppinut että päähän tulee jos niiden kanssa on, aina sattuu, siis ihan fyysisesti.

Mielestäni minun lapsellani on tervettä itsesuojeluvaistoa ja ei halua joutua tilanteeseen jossa voi käydä huonosti.

Päiväkoti on sitä mieltä että lapseni ei tule pärjäämään, on liian vetäytyvä. Kumma kyllä kun päiväkodista pääsee, on pihalla erittäin sosiaalinen, on ne omat ystävänsä joiden kanssa leikkii mielellään. jakaa tavaroitaan ja on hyvin puhelias ja leikkii nätisti.

Tämä on kuin punainen vaate päiväkodille koska kyllä jotain vikaa on olatava lasessa joka ei halua leikkiä kaikkien kanssa, niin niiden kiusaajien. Mielestäni lapseni on hyvinkin järkevä. En itsekkään hakeudu seuraan jossa tulee turpaan joka päivä vaan välttelisi. Mitä tekee päiväkoti? EI yhtään mitään, villejä lapsia pitää ymmärtää, ne on niitä pärjääjiä.

[/quote]

Minulla kahden hyvin erilaisen lapsen äitinä taas on kokemus, että päiväkodissakin eri hoitajien suhtautuminen temperamentiltaan erilaisiin lapsiin on hyvin erilainen. Rauhallinen, sopeutuva, ujohko esikoinen on yhden hoitajan mielestä selvästi liian "lälly", eikä saa tältä huomiota, kun ei tohdi sitä riittävän railakkaasti vaatia. Ko. hoitaja suosii selvästi niitä reippaampia lapsia.

Erittäin vilkas, seurallinen ja tomera kuopus taas ärsytti yhtä hoitajaa siihen pisteeseen asti, että joutui vaihtamaan ryhmää, koska hoitajalta tuli lapsesta jatkuvasti korostetun negatiivista palautetta ja hän kohteli lasta epäasiallisesti.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 11:52"]

Kyllä meidän päiväkodissa ainakin ymmärretään niitä sosiaalisia ja vilkkaita, niitä jotka vetävät lapiolla päähän ja tönivät ja kiusaavat muita. Minun lapseni tykkää leikkiä yksin koska ei halua leikkiä näiden "sosiaalisten" kanssa. On oppinut että päähän tulee jos niiden kanssa on, aina sattuu, siis ihan fyysisesti.

Mielestäni minun lapsellani on tervettä itsesuojeluvaistoa ja ei halua joutua tilanteeseen jossa voi käydä huonosti.

Päiväkoti on sitä mieltä että lapseni ei tule pärjäämään, on liian vetäytyvä. Kumma kyllä kun päiväkodista pääsee, on pihalla erittäin sosiaalinen, on ne omat ystävänsä joiden kanssa leikkii mielellään. jakaa tavaroitaan ja on hyvin puhelias ja leikkii nätisti.

Tämä on kuin punainen vaate päiväkodille koska kyllä jotain vikaa on olatava lasessa joka ei halua leikkiä kaikkien kanssa, niin niiden kiusaajien. Mielestäni lapseni on hyvinkin järkevä. En itsekkään hakeudu seuraan jossa tulee turpaan joka päivä vaan välttelisi. Mitä tekee päiväkoti? EI yhtään mitään, villejä lapsia pitää ymmärtää, ne on niitä pärjääjiä.

[/quote]

Minulla kahden hyvin erilaisen lapsen äitinä taas on kokemus, että päiväkodissakin eri hoitajien suhtautuminen temperamentiltaan erilaisiin lapsiin on hyvin erilainen. Rauhallinen, sopeutuva, ujohko esikoinen on yhden hoitajan mielestä selvästi liian "lälly", eikä saa tältä huomiota, kun ei tohdi sitä riittävän railakkaasti vaatia. Ko. hoitaja suosii selvästi niitä reippaampia lapsia.

Erittäin vilkas, seurallinen ja tomera kuopus taas ärsytti yhtä hoitajaa siihen pisteeseen asti, että joutui vaihtamaan ryhmää, koska hoitajalta tuli lapsesta jatkuvasti korostetun negatiivista palautetta ja hän kohteli lasta epäasiallisesti.