Mun masentunut äiti kuvittelee että munkin elämä on yhtä kärsimystä.

heh heh vaan itelles kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini on samanlainen.

Hän en osaa erottaa itseään läheisistään.

Näkee myös ”enneunia” ja saa ”etiäisiä” minun huonovointisuudestani.

Ärsyttävää. Äitini on perusbuumeri sanan oikeassa merkityksessä. Tuon sukupolven lapsellisuus on välillä häiritsevää.

Siis juuri näin!

Hän saa jotain tunteita että mä oon ihan loppuunpalanut yms. 

Ja kehtaa vihjailee että lapsetkin voivat huonosti.

Absurdeinta on että kun ei olla niin paljoa tekemisissä ja silloin kun ollaan, se ei tapahdu meidän tavallisessa arjessa, niin eihän hän oikeastaan edes tidä meidän elämästä mitään.

Äitisi on kuitenkin oikeassa. Selvästi et voi hyvin. Epäilen, että alitajunnassasi tiedät kohtelevasi lapsiasi kaltoin, ja siksi äitisi huolestuneisuus saa defenssisi nousemaan.

Ja on todellakin lapsellista luulla, että äitisi välittäisi minkään munkin kärsimyksistä, siirrät vain omia epäluulojasi lapsiisi.

Heh, ihanaa kun joku toisiaan tuntematon kyökkipsykologi jossain kaukana tekee päätelmiään muutamasta lauseesta.

Ap, vähennä kanssakäymistä äitisi kanssa. Jotkut ihmiset on kerrassaan pelkkää negatiivisuutta ja katselevat kaikkea omien mustien lasiensa läpi. Sellainen saastuttaa omankin elämän. Usko itseäsi ja jos sinulla on hyvä olla, niin se on totta, eikä äitisi höpinöillä ole väliä siihen.

Sinä kyökistäsi kehotat etääntymään omasta äidistään. Yleensä se on niin, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Joten ap voi myös tulevaisuudessa valmistautua tulevansa omien lastensa hylkäämäksi

(etenkin kun hän tod.näk. laiminlyö heitä)

Mistä sinä voit tietää mitä hän tekee lapsilleen? Jos hänen äitinsä on ollut vuosia masentunut, niin se on ainakin yksi varma asia mikä on haitaksi jokaiselle läheiselle, eikä sellaisen mielipidettä tarvitse pitää totuutena. Masennus kun tuppaa todella värittämään kaiken sillä itsellään.

Ei ole mikään pakollinen kuvio, että edestään löytää minkä taakseen jättää. Nämä on näitä vanhan kansan lauseita, minkä jokainen saa kyseenalaistaa sopiiko ne tilanteeseen. Joskus itseään suojellakseen on hyvä tehdä etäisyyttä siihen mikä on haitaksi. En ole kokonaan hylkäämisen kannalla, vaan etäisyys on hyvä asia aina jos joku todella elämää haittaa.

Tämän takia osa laajentaa itsemurhan perhemurhaksi. Onneksi olet aikuinen ja asut omassa kodissa.

Voi ei, jos äiti olisi tuollainen. Mulla sentään vain täti on tuollainen jossain määrin. Hän elelee yksin ja diagnoosilista on vaikuttava. Kaikki ahdistaa ja on rankkaa. Ja koska hänestä tuntuu raskaalta, niin hän uskoo myös muista, että heillä on tosi rankkaa. Esim. ei meinaa uskoa, että jaksan ja voin hyvin, kun mulla on kolme pientä lasta. Koko ajan voivottelee mua ja miettii, että eikö siskoni voisi hoitaa lapsiani tai mies pitää enemmän vapaata blaa blaa. Että koska hän on itrovertti ja ahdistuu joka velvollisuudesta, niin tuolla mittapuulla mun pitäisi olla ihan nujerrettu jo. Kyllä on toisinaan aika raskasta keskustella hänen kanssaan, mutta joten kuten siedän, kunhan saan nopeasti sivuutettua ne "polttavat" aiheet, joista voisi sääliä mua.