Lue keskustelun säännöt.
Mun masentunut äiti kuvittelee että munkin elämä on yhtä kärsimystä.
14.10.2020 |
Äitini on aina ollut enemmän tai vähemmän masentunut ja olen lapsena itsekin kantanut siitä taakkaa.
Mutta ärsyttävintä on näin aikuisena se etten voi olla pitkiä aikoja äidin kanssa tekemisissä koska se käy liian raskaaksi.
On vaikka mitä ongelmia, elämään puuttumista ym., mutta rasittavinta on se että säälii mua ja kuvittelee että mun elämä on ihan kauheaa. Samoin mun lasten.
Kyselee tyyliin "voi ootko sä jaksanut nyt tehdä töitä? Haenko lapset että saat edes hetken levätä? Pitäskö sunlähteä lenkille että saat tuulettua? jne."
Ja mulla ei ole mitään ongelmia. Hän vaan kääntää oman elämänsä tuskat ja haasteet muhun eikä ymmärrä että mulla on ihan normaali elämä.
Se on ihan hiton raskasta. Kohtelisi mua normaalisti, mutta ei.
Onko muilla tällasesta kokemuksia?
Kommentit (23)
Jep, oon tosi inhottava. Onneksi sä oot ihana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ihmiset elävät omien ja muiden kärsimysten ja kuviteltujen kärsimysten kautta. Sanopa asiasta ihan ääneen äidillesi. Jospa hän havahtuisi.
Minun äitini on samanlainen.
Hän en osaa erottaa itseään läheisistään.
Näkee myös ”enneunia” ja saa ”etiäisiä” minun huonovointisuudestani.
Ärsyttävää. Äitini on perusbuumeri sanan oikeassa merkityksessä. Tuon sukupolven lapsellisuus on välillä häiritsevää.
Oon mä sanonut, hyvällä ja pahallakin joskus, koska riitoja on ollut paljon eri aiheista.
Hän ei jotenkin osaa nähdä mitään asioita kuin vain oman itsensä kautta ja se aiheuttaa paljon ongelmia.
Olen oppinut jo päästämään jotain toisesta korvasta ulos ja pitämään välillä etäisyyttä, mutta tuo asia on sellainen mitä ei meinaa välillä jaksaa.
SItä toivoisi vanhemmaltaan erilaista vankempaa tukea, ei sellaista että siirtää oman ahdistuksensa muhun tuolla tavalla ja mä tavallaan joudun sitten häntä vakuuttaa että kyllä mulla on kaikki ihan hyvin, samalla kun koitan olla aiheuttamatta lisää ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on samanlainen.
Hän en osaa erottaa itseään läheisistään.
Näkee myös ”enneunia” ja saa ”etiäisiä” minun huonovointisuudestani.Ärsyttävää. Äitini on perusbuumeri sanan oikeassa merkityksessä. Tuon sukupolven lapsellisuus on välillä häiritsevää.
Siis juuri näin!
Hän saa jotain tunteita että mä oon ihan loppuunpalanut yms.
Ja kehtaa vihjailee että lapsetkin voivat huonosti.
Absurdeinta on että kun ei olla niin paljoa tekemisissä ja silloin kun ollaan, se ei tapahdu meidän tavallisessa arjessa, niin eihän hän oikeastaan edes tidä meidän elämästä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koita aina sanoa tosi rehellisesti, että kaikki on vallan mainiosti ja ei ole ollenkaan raskasta elämä. Luulisi jossain vaiheessa tajuavan, että asiat on hyvin. Voit myös vähentää yhteydenpitoa. Näin tein itse omien vanhempien kanssa.
Oma äitini on juuri tällainen, väsyin häneen. Hänen mielestään minulla oli aina jotain ongelmia, vaikka ei ollutkaan. Tajusin että ne ongelmat ovat hänessä. Itse olen positiivinen ja äitini on ollut aina negatiivinen. Äitini on todella rasittava, olen sanonut hänelle että en pidä hänestä enkä hänen käytöksestään. Eipä sillä mitään vaikutusta ole ollut, no kun ei ollut vaikutusta, ajattelin että en halua olla tekemisissä sitten ollenkaan. Haluan keskittyä elämässä positiiviseen, en äitini keksittyihin ongelmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on samanlainen.
Hän en osaa erottaa itseään läheisistään.
Näkee myös ”enneunia” ja saa ”etiäisiä” minun huonovointisuudestani.Ärsyttävää. Äitini on perusbuumeri sanan oikeassa merkityksessä. Tuon sukupolven lapsellisuus on välillä häiritsevää.
Siis juuri näin!
Hän saa jotain tunteita että mä oon ihan loppuunpalanut yms.
Ja kehtaa vihjailee että lapsetkin voivat huonosti.
Absurdeinta on että kun ei olla niin paljoa tekemisissä ja silloin kun ollaan, se ei tapahdu meidän tavallisessa arjessa, niin eihän hän oikeastaan edes tidä meidän elämästä mitään.
Äitisi on kuitenkin oikeassa. Selvästi et voi hyvin. Epäilen, että alitajunnassasi tiedät kohtelevasi lapsiasi kaltoin, ja siksi äitisi huolestuneisuus saa defenssisi nousemaan.
Ja on todellakin lapsellista luulla, että äitisi välittäisi minkään munkin kärsimyksistä, siirrät vain omia epäluulojasi lapsiisi.
Ollaan tosiaan otettu etäisyyttä monen asian vuoksi ja pääasiassa nyt homma toimii kun laitan stopin näkemisille heti kun alkaa ahdistaa.
Tuo oli osuva kuvaus tuo lapsellisuus. Kyllästyttä olla se kypsempi osapuoli, vaikken monessa asiassa oon mäkin viallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini on juuri tällainen, väsyin häneen. Hänen mielestään minulla oli aina jotain ongelmia, vaikka ei ollutkaan. Tajusin että ne ongelmat ovat hänessä. Itse olen positiivinen ja äitini on ollut aina negatiivinen. Äitini on todella rasittava, olen sanonut hänelle että en pidä hänestä enkä hänen käytöksestään. Eipä sillä mitään vaikutusta ole ollut, no kun ei ollut vaikutusta, ajattelin että en halua olla tekemisissä sitten ollenkaan. Haluan keskittyä elämässä positiiviseen, en äitini keksittyihin ongelmiin.
Minun lapseni on huumeiden sekakäyttäjä, joka myöskin pitää itseään positiivisena ja ongelmattomana niin kauan kuin aineiden vaikutus kestää. Hän ei myöskään halua pitää yhteyttä, jotten pääsisi puuttumaan hänen kemialliseen hyvänoloonsa, ja pitää minua negatiivisena.
Eiköhän kuitenkin ole todennäköisempää että äitini, jolla on ollut jonkinlainen mielialalääkitys lähes koko elämäni ajan, on se jolla ei ajatukset ole ihan todellisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Munkit keitetään öljyssä ja ne pyöritellään sokerissa jonka jälkeen ne täytetään hillola ja syödään. Munkin elämä on yhtä kärsimystä.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kuitenkin ole todennäköisempää että äitini, jolla on ollut jonkinlainen mielialalääkitys lähes koko elämäni ajan, on se jolla ei ajatukset ole ihan todellisuutta.
Mutta jos hänellä on lääkitys kohdallaan, ja sinulla taas..........
Niinpä niin, äidilläsi on elämänkokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on samanlainen.
Hän en osaa erottaa itseään läheisistään.
Näkee myös ”enneunia” ja saa ”etiäisiä” minun huonovointisuudestani.Ärsyttävää. Äitini on perusbuumeri sanan oikeassa merkityksessä. Tuon sukupolven lapsellisuus on välillä häiritsevää.
Mun äitini on aivan samanlainen kans 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kuitenkin ole todennäköisempää että äitini, jolla on ollut jonkinlainen mielialalääkitys lähes koko elämäni ajan, on se jolla ei ajatukset ole ihan todellisuutta.
Mutta jos hänellä on lääkitys kohdallaan, ja sinulla taas..........
Niinpä niin, äidilläsi on elämänkokemusta.
Vaikka ootkin provo niin vastaan koska tää osui niin hyvin.
On oikeastaan surullista että mulla tuntuu olevan elämänkokemusta ja -viisautta enemmän koska hänellä on oikeasti mennyt sen masennuksen kanssa hirveän iso osa elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on samanlainen.
Hän en osaa erottaa itseään läheisistään.
Näkee myös ”enneunia” ja saa ”etiäisiä” minun huonovointisuudestani.Ärsyttävää. Äitini on perusbuumeri sanan oikeassa merkityksessä. Tuon sukupolven lapsellisuus on välillä häiritsevää.
Siis juuri näin!
Hän saa jotain tunteita että mä oon ihan loppuunpalanut yms.
Ja kehtaa vihjailee että lapsetkin voivat huonosti.
Absurdeinta on että kun ei olla niin paljoa tekemisissä ja silloin kun ollaan, se ei tapahdu meidän tavallisessa arjessa, niin eihän hän oikeastaan edes tidä meidän elämästä mitään.
Äitisi on kuitenkin oikeassa. Selvästi et voi hyvin. Epäilen, että alitajunnassasi tiedät kohtelevasi lapsiasi kaltoin, ja siksi äitisi huolestuneisuus saa defenssisi nousemaan.
Ja on todellakin lapsellista luulla, että äitisi välittäisi minkään munkin kärsimyksistä, siirrät vain omia epäluulojasi lapsiisi.
Heh, ihanaa kun joku toisiaan tuntematon kyökkipsykologi jossain kaukana tekee päätelmiään muutamasta lauseesta.
Ap, vähennä kanssakäymistä äitisi kanssa. Jotkut ihmiset on kerrassaan pelkkää negatiivisuutta ja katselevat kaikkea omien mustien lasiensa läpi. Sellainen saastuttaa omankin elämän. Usko itseäsi ja jos sinulla on hyvä olla, niin se on totta, eikä äitisi höpinöillä ole väliä siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini on juuri tällainen, väsyin häneen. Hänen mielestään minulla oli aina jotain ongelmia, vaikka ei ollutkaan. Tajusin että ne ongelmat ovat hänessä. Itse olen positiivinen ja äitini on ollut aina negatiivinen. Äitini on todella rasittava, olen sanonut hänelle että en pidä hänestä enkä hänen käytöksestään. Eipä sillä mitään vaikutusta ole ollut, no kun ei ollut vaikutusta, ajattelin että en halua olla tekemisissä sitten ollenkaan. Haluan keskittyä elämässä positiiviseen, en äitini keksittyihin ongelmiin.
Minun lapseni on huumeiden sekakäyttäjä, joka myöskin pitää itseään positiivisena ja ongelmattomana niin kauan kuin aineiden vaikutus kestää. Hän ei myöskään halua pitää yhteyttä, jotten pääsisi puuttumaan hänen kemialliseen hyvänoloonsa, ja pitää minua negatiivisena.
No jotain teit väärin kun lapsesi sait tuollaiseksi.
Kuulostaa minun äidiltä.
Vaihdoin hiljattain alaa ja sain ihan unelmaduunin. Ehkä hienoin asia mikä minulle on tapahtunut tänä vuonna. Nyt äitini jauhaa jatkuvasti miten rankkaa minulla on pakko olla ja miten lapseni ei nyt näe äitiään tarpeeksi. Olen etätöissä eli lapsi näkee minua paljon enemmän kuin jos olisin työpaikalla. Äiti raahaa minulle kaiken maailman rohtoja saatesanoilla ”sun silmistä näkee miten väsynyt ja ahdistunut oot”. Vastaavaa tapahtuu melkein joka päivä. Hemmetin rasittavaa ja vie pois sitä hohtoa, että olen oikeasti saanut unelmaduunin ja pääsen luomaan uraa siinä.
Mutta äiti on ollut aina oikea negatiivisuuden perikuva ja yrittänyt kääriä meidät lapset pumpuliin ja suojata ”pahalta” maailmalta. Minuun vaikutti todella paljon aiemmin se, kuinka hän teki jokaisesta pienestäkin vastoinkäymisestä niin suuren numeron. Oikeastaan vasta tämän aloituksen myötä tajusin, että äiti on varmaan ollut jollain tasolla masentunut ja ahdistunut kaikki nämä vuodet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on samanlainen.
Hän en osaa erottaa itseään läheisistään.
Näkee myös ”enneunia” ja saa ”etiäisiä” minun huonovointisuudestani.Ärsyttävää. Äitini on perusbuumeri sanan oikeassa merkityksessä. Tuon sukupolven lapsellisuus on välillä häiritsevää.
Siis juuri näin!
Hän saa jotain tunteita että mä oon ihan loppuunpalanut yms.
Ja kehtaa vihjailee että lapsetkin voivat huonosti.
Absurdeinta on että kun ei olla niin paljoa tekemisissä ja silloin kun ollaan, se ei tapahdu meidän tavallisessa arjessa, niin eihän hän oikeastaan edes tidä meidän elämästä mitään.
Äitisi on kuitenkin oikeassa. Selvästi et voi hyvin. Epäilen, että alitajunnassasi tiedät kohtelevasi lapsiasi kaltoin, ja siksi äitisi huolestuneisuus saa defenssisi nousemaan.
Ja on todellakin lapsellista luulla, että äitisi välittäisi minkään munkin kärsimyksistä, siirrät vain omia epäluulojasi lapsiisi.
Heh, ihanaa kun joku toisiaan tuntematon kyökkipsykologi jossain kaukana tekee päätelmiään muutamasta lauseesta.
Ap, vähennä kanssakäymistä äitisi kanssa. Jotkut ihmiset on kerrassaan pelkkää negatiivisuutta ja katselevat kaikkea omien mustien lasiensa läpi. Sellainen saastuttaa omankin elämän. Usko itseäsi ja jos sinulla on hyvä olla, niin se on totta, eikä äitisi höpinöillä ole väliä siihen.
Sinä kyökistäsi kehotat etääntymään omasta äidistään. Yleensä se on niin, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Joten ap voi myös tulevaisuudessa valmistautua tulevansa omien lastensa hylkäämäksi
(etenkin kun hän tod.näk. laiminlyö heitä)
Hyi vaikutat inhottavalta