Olenko sittenkin vain laastari?

Olen seurustellut miehen kanssa yli vuoden. Molemmilla on lapsia ja tulemme toistemme lasten kanssa hyvin toimeen, yhdessä emme asu. Mies on sanonut että hänellä on tosi hyvä olla kanssani ja tunne on molemminpuolinen. Alussa oli seksiä aika paljon, nyt se on tasaantunut sellaiseen normaaliin, jopa joskus harvakseltaan. Meillä on runsaasti läheisyyttä ja luotamme toisiimme, meillä on paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja elämäntyylimme on hyvin samanlainen. Olemme tavanneet toistemme vanhemmat. Olemme puhuneet, että molemmat ovat vakavissaan tämän suhteen kanssa eikä ole enää aiomus mennä etsimään mitään uutta.

Mies sanoi, että hän ex ilmoitti haluavansa erota noin kolme vuotta sitten, mutta käytännön syistä he asuivat vielä pitkään tämän jälkeen yhdessä. Avioero tuli voimaan noin vuosi ennen meidän tapaamista. En tiedä oikeastaan ihan tasan tarkkaan, milloin tämä pariskunta on muuttanut erilleen, sillä "mies ei muista sitä tarkalleen ottaen". Ennen minua miehellä oli seksisuhde, mikä oli kestänyt ilmeisesti muutamia kuukausia ja hän lopetti sen kokonaan meidän tavattuamme.

Mies on ollut rikki avioeron jälkeen aika rajusti ja hän on paljon puhunut siitä minulle, kuten minäkin olen kertonut asioitani hänelle entisestä elämästä. Silti huomaan, että mies saattaa kovin usein vähän haikeasti puhua hänen ja exänsä haaveistä ja suunnitelmista. Ja onhan se rankka juttu, kun itsellään oli kovat odotukset ja toinen vain ilmoittaa että nyt erotaan. Mies on jopa sanonut, että lasten kannalta heidän ero tulee olemaan aina virhe, ja se oli mielestäni aika loukkaavasti sanottu minua kohtaan. Sanoin siitä hänelle, ja hän tuli pyytämään sitä myöhemmin anteeksi, ettei tarkoittanut sitä niin miten minä sen otin. Vaan että ydinperhe on aina ydinperhe lapsille ja hän kannatti sitä viimeiseen saakka. Hän saattaa välillä sanoa minulle, että toivoi että entinen vaimo olisi ilmoittanut ajoissa siitä ettei ole tyytyväinen avioliittoon, jotta olisivat voineet korjata sitä.

Mies on puhunut minulle, että haluaisi muuttaa kanssani yhteen kun lapset tästä vähän kasvavat ja että viihtyy kanssani, rakastaa ja niin edespäin, mutta silti minulla on jossain syvällä sisälläni pieni tunne siitä, että olenkohan sittenkin laastari ja ikuinen kakkonen tämän entisen vaimon rinnalla....mitä mieltä te olette tämän kirjoituksen perusteella? Meillä menee todella hyvin yhdessä, mutta minua vaivaa nämä asiat. Mies myös pelkää että minä jätän hänet...sen olen kuullut ystäviltäkin. Silti oloni on tosi ristiriitainen mutta en haluaisi erota hänestä.